Xenia's day

Puhelimen kätköistä

Teksti:
Xenia

Miten hyvältä tämä 15 asteen lämpö ja oikein silmissä sulava lumi tuntuukin nyt? Ollaan vietetty ihan valtavasti aikaa ulkona ja laitettu pikkuhiljaa pihaa kesäkuntoon. Hiekkalaatikko on nyt täytetty ja ensi viikonloppuna tehdään pienet viimeistelytyöt terassilla ja laitetaan tuijien ympärille kuorikatetta. Kuorikatetta mietin laitettavaksi myös tramboliinin, keinun ja liukumäen alle pehmikkeeksi ja toki myös kovan kulutuksen vuoksi – ruoho kun ei kaikkea kestä.

670FDBDA-D1AF-4464-8003-AE91EA5836F8 IMG_5388

Lisäksi tämän loppukevään ja alkukesän projektina on pienen ulkovaraston teko – silleen, että saisi vaunuja, pyöriä, pihavälineitä yms sinne. Sen jälkeen tämä talo ja piha ovatkin täysin valmiita ja saadaan nauttia niistä sen aikaa kun täällä asutaan.

Lämpimien kelien lisäksi iloa on tuonut poikien kerho ja se, miten innoissaan he siitä ovat. Keskimmäinen on selkeästi kaivannut muita ihmisiä kuin minua ja pienimmäisenkin kanssa saa oikein taistella, että saan hänet mukaani kolmen tunnin jälkeen. 😀 Oli kyllä hyvä päätös saada heidät nyt sinne pariksi kuukaudeksi ennen kesälomaa ja kesäloman jälkeen sit ihan päiväkotiin. <3

IMG_5390 1 80AD8EC7-F336-4C55-92A2-EE6B5A0ED4A5

Pääsiäinen sujui meillä ulkoilun lisäksi herkkuja syöden ja perhettä nähden. Meillä ei oikeastaan ollut kauheasti mitään varsinaisia suunnitelmia, mutta lopulta tehtiinkin extempore kivoja juttuja joka päivä. Olo olikin neljän päivän jälkeen kuin olisi ollut silleen henkisesti lomalla. Fyysisesti ei koska olin aivan puhki, alkaa huomaamaan sen, että illasta olen aivan naatti, mutta ollaanhan tässä jo viimeisellä kolmanneksella eli sinänsä varmaan ihan normaaliakin.

Tänään mulla on siis varsinainen väsypäivä ja hyvä kun jaksoin poikien kanssa ulkoilla. Jännä kun sit taas esim eilen ja sitä edellisenä päivänä olin ihan virtaa täynnä. Pitää vaan kuunnella kehoa ja levätä silloin kun siltä tuntuu ja liikkua silloin kun on energinen olo. Aloin nyt muuten syömään myös lisärautaakin kun hb:t oli laskenut viimeksi neuvolassa. Sain silloin viime syksynä sen infuusion, mutta eihän sekään ole mikään lopullinen fiksaus, vaan hyvä alku vain. Yritän nyt siis löytää jonkun sopivan valmisteen, joka ei aiheuttaisi vatsakipuja. SiderAl Fortea olen nyt kokeillut ja so far so good. Siinähän on rautaa ”vain” 30 mg, mutta mun monivitamiinissa on 20mg, joten yhteensä sitä tulee sit se 50mg päivässä. Katsotaan miten vaikuttaa!<3

Kävin muuten Nooran penkissä eilen ja puolessa tunnissa lähdin freesillä tukalla ulos. Kevyesti vaan taitettiin sävyä sävytteellä ja katsotaan sit jos ensi kerrasta laittaisi raitaa kun sen jälkeen tullee pieni tauko vauvan syntymän vuoksi.<3

Nyt kun istun tässä sohvalla lisään yhden homman to do -listalle – ikkunoiden pesu nimittäin. Jos viikonloppuna on kivat säät niin ehkä sen voisi tehdä silloin! 🙂

Mikä fiilis siellä on nyt kun kevät on kunnolla startannut?

X