Xenia's day

Pyöreän ruokapöydän metsästys

Teksti:
Xenia

Nyt kun muutto on lähestymässä on mietinnän alla luonnollisesti kaikki tulevan ja sitä seuraavan kodin huonekaluvalinnat. Muuton yhteydessä meidän ei juurikaan tarvitse mitään kalusteita hankkia vaan päinvastoin tarvitsemme varastotilaa, johon viedä kaikki ylimääräiset kalusteet odottamaan sitä seuraavaan pidempiaikaista kotia. Muutama juttu on kuitenkin menossa vaihtoon, joista suurimpana on ruokapöytä. Pikimmäinen syy siihen on se, että tuo ei yksinkertaisesti mahdu tuohon tulevaan asuntoon ja toisekseen se, että kaipaamme tulevaisuuden kotiin kenties vielä aavistuksen selkeälinjaisempaa pöytää. Luultavasti kuitenkin säilömme nykyisen pöydän jos vaikka keksimme sille jotain käyttöä tulevaisuudessa (mielessä kesämökki heheh).

Pöydän vaihdon yhteydessä myönnän kuluttaneeni googlea enemmän kuin koskaan. Toiveena olisi nimittäin pyöreä pöytä, joka olisi kuitenkin jatkettavissa. Läpimittaa sillä saisi olla pyöreänä sen 120-130cm, ja sitä tulisi voida jatkaa niin että isompikin poppoo mahtuisi sen ympärille tarvittaessa. Ei muuten mitenkään helpoin tehtävä löytää tällaista.

Tässä vähän sitä tyyliä mitä haetaan takaa.

1

Kuvat Pinterest boardistani dining table

Tammea tai pähkinää, kevyttä ja ajatonta. Nämä kaikki on hurjan kauniita! Skovby merkillä on 112 mallinen pöytä, joka voisi toimia meidän tarpeisiin. Sitä voi jatkaa 50-200cm eli tarvittaessa se venyisi 330 cm:iin asti. Vepsäläinen tuota ainakin myy, täytynee siis käydä tiirailemassa. Jos teistä jollain on myyntiin tulossa vastaavantyyppisiä pöytiä kuin yllä kuvassa niin laittakaa viestiä! <3

 

X