Xenia's day

Raitamekossa

Teksti: Xenia
P8230125P8230133P8230130

Täällä viikko on alkanut yllättäen todella tehokkaassa meiningissä. Yleensä mä olen maanantaisin vähän hitaasti käynnistyvää sorttia, mutta tänään olin saanut jo vaikka mitä aikaiseksi jo heti aamusta.

Kävin aamupäivästä pikaisesti lounaalla ja painelin sen jälkeen bensa-aseman ja ruokakaupan kautta kotiin. Kaupassa koriin päätyi rutiininomaisesti lähes samat ainekset kun aina jos on kiire. Kun on monta asiaa samaan aikaan meneillään ei tietyllä tavalla halua luoda itselleen painetta siitä että joka päivä pöydässä olisi jotain todella hienoa. Tämänkin illan listalla on valmiiksi grillattua kanaa (maailman paras pikaruoka) salaatin ja leivän kera. Tytölle keitän varmaan makaronia lisäksi ja thats it. Yhteensä menee ehkä 10 minuuttia ja aikaa säästyy. Aina ei vaan jaksa panostaa.

Tähän liittyen on lähiaikoina ollut paljon juttua siitä miten eri rooleissa haetaan aina täydellisyyttä – ja pahimmillaan ajetaan itsensä loppuun aivan turhan takia. Jos otetaan vaikkapa lapsi esimerkiksi. Voisin väittää että lapsi on onnellinen kun hänellä on lämmin, maha on täynnä, hän saa rakkautta ja hänellä on mielekästä tekemistä. Lapsi ei katso sitä miten gourmet hänen annoksensa on (saatikka onko se äidin tekemää jokaikisenä päivänä), onko hänen vaatteensa samaa paria tai sitä minkälaista maitoa hän juo (äidinmaito, korvike, tavallinen maito, mantelimaito, you name it). Toisin sanoen, monesti paineet lähtevät meidän itsellemme asettamista tavotteista, joilla ei ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Tässä maailmassa on nimittäin aika hankalaa olla täydellinen kaikessa mitä tekee, ehkä siis vähän vähempikin riittäisi, ainakin joillain elämän osa-alueilla.

Saisipa näistä kuvista napattua tuon ihanan rentoutuneen, jopa laiskan fiiliksen jonka valtaan minä ainakin loma-aikoina joudun (pääsen).  Onneksi on jo seuraava reissu tiedossa, varattiin nimittäin lentoliput Dubaihin ensi maaliskuulle. Meidän oli tarkoitus lähteä miehen perheen kanssa Karibialle mutta mieheni veljen parempi puolisko on opettaja ja hänen loma-aikanaan lennot ovat melkoisen tyyriitä, silloin matkustaa nimittäin koko Englanti. Luultavasti suunnataan Dubain sijaan Ras al Khaimahiin, joka olisi meidän tarkoituksiin täydellinen kohde. Aurinkoa, uimarantaa ja muuta ulkoilmatekemistä mutta kuitenkin niin että Dubainkin hälinässä voi käydä ainakin yhtenä päivänä. Onpahan nyt siis jotain mitä odottaa joulun ja uudenvuoden juhlintojen jälkeen.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille. Aurinkokin on näemmä meitä tänne tullut hellimään!

Ps. Jäätiin eilen koukkuun Silta- nimiseen sarjaan Netflixissä. Aika synkkä, mutta todella koukuttava!

Lue myös

X