Raskauden alkuviikot ja valtava suru ja huoli
Jotta voin ylipäänsä selittää tätä mun alkuraskauden huolta ja murhetta, on paneuduttava hieman hormonihäiriöideni ilmenemismuotoihin ja siitä mistä tarkalleen on ollut kyse.
Kuten aiemmin sanottu, keväällä kävin ensimmäistä kertaa verikokeissa, joissa todettiin progesteronin todella alhainen määrä. Progesteroni on siis se hormoni, jota alkaa erittymään ovulaation jälkeen ja mulla alhaiset määrät kertoi ovuloimattomuudesta. Progesteroni pitää kohdun limakalvon otollisena mahdolliselle hedelmöittyneen munasolun kiinnittymiselle ja mulla alhaiset arvot näkyivät siinä, että tiputtelu alkoi joskus aivan saman tien keskikierron jälkeen lisääntyen koko ajan. Siinä siis sai ensin odotella vähintään viikon, joskus jopa kaksi ennen kuin kunnon kuukautiset alkoi ja pääsi seuraavaan kiertoon. Sain tähän vaivaan lääkkeet ja luin niistä innoissani. Kuulemma suuri osa niistä, jotka eivät ovuloi, tulevat raskaaksi muutaman kuukauden kuluessa lääkkeiden aloittamisesta. Olo oli tottakai todella odottava ja jopa innostunut. Ihan tosissani uskoin että siinä olisi ratkaisu mun kehon ongelmiin. Samat oireet kuitenkin jatkuivat, heti ensimmäisenä kuukautena, mutta ajattelin sen vain olevan kehon tottumista lääkkeisiin. Jatkoin lääkkeiden syöntiä ja joka ikinen kuukausi alkoi sama tiputteluvuoto uudelleen. Viimeisenä lääkekuukautena se alkoi ”vasta” viisi päivää ennen olettetuja menkkoja ja olin jo ensimmäistä kertaa aivan innoissani.
Sieltä se kuitenkin tuli taas ja lääkäri ehdotti minulle tarkempia tutkimuksia. Vaikka ovulaatio saatiinkin muutamana kertana aikaiseksi, ei mahdolliselle raskaudelle ole samanlaisia edellytyksiä kun ei ole mitään mihin kiinnittyä kun limakalvo irtoaa ennen aikojaan. Mulla siis alhainen progesteroni ei ottanut korjautuakseen munasolun irtoamisella vaan siinä oli edelleen jotain häikkää mikä ei korjaantunut myöskään keltarauhasta tukevilla hormoneilla, niitä söin nimittäin koko ajan.
Viimeisen lääkkeen jälkeen päätimme odottaa. Halusin antaa keholleni breikkiä ja suoraan sanottuna nauttia siitä etten ole koko ajan extrahormonien vaikutuksen alaisena. Päätin siinä samalla koittaa muita keinoja. Söin pco:hon sopivan ruokavalion mukaisesti (verensokeri koko ajan tasaisena, mahd vähän kofeiniia, ei alkoholia jne), joogasin ja kuuntelin meditaatioita kävelylenkeillä ja iltaisin. Kierron loppu läheni ja tiputtelu alkoi jälleen, tällä kertaa se ei kuitenkaan yltynyt kuten yleensä ja päätin tehdä raskaustestin muutama päivä kuukautisten oletetun alkamisajankohdan jälkeen. Ja sieltähän se pärähti, plussa nimittäin.
Tiputtelu kuitenkin jatkui vain hälvetäkseen kokonaan pois muutamassa päivässä. Oletin että kyseessä oli hyvin pienet valemenkat enkä huolestunut sen enempää (vaikka tein kyllä varmaan kymmenen testiä). Noin viisi päivää raskaustestin teon jälkeen koin kuitenkin vedenvuodon, joka sai minut todenteolla huolestumaan. Ajattelin että haluan tietää mitä on meneillään ja varasin ajan yksityiselle gynelle heti seuraavaksi aamuksi. Mulla oli sinne mennessä todella huono fiilis ja samantien sisään päästyäni purskahdin itkuun. Hyvä kun sain sanaa suustani, mutta sen verran kuitenkin että olen raskaana, mutta vuodan verta. Tähän väliin nyt vielä että verenvuoto ei missään vaiheessa yltynyt edes kuukautisten tasolle eikä kipuja ollut.
Lääkäri teki sisätutkimuksen ja ensimmäiset sanat olivat ”näyttää huonolta”. En edes tajunnut kysyä tuossa tilanteessa tarkoittiko hän kohdunkaulaa, mutta oletin niin, eihän mikään muu voisi viitata nimittäin keskenmenoon, verenvuoto kun on kuitenkin todella yleistä alkuraskauden aikana, olihan sitä minulla tytärtänikin odotellessa. Katsottiin vielä ultralla ja raskaus näkyi ihan kuten pitääkin. Lääkäri kuitenkin heitteli ilmaan muun muassa tuulimunaepäilyn vaikka jälkikäteen sain tietää, ettei sitä voi edes todeta ultrassa kun viikkoja on tasan viisi. Lääkäri myös mumisi ääneen että saattaisi olla toinen kaksonen, joka on tullut pois, mutta päätyi jostain syystä kuitenkin siihen että keskenmenohan se. Istuimme alas ja lääkäri höpisi niitä näitä, mun itkiessä siinä vierellä. Kertoi siitä kuinka ”älä kuvittele että tästä vauvaa syntyisi” joka oli varmaan hänen älytön, jopa sairas tapansa saada raskaana oleva nainen ymmärtämään keskenmenon alkaneen. Kysyi haluanko sairaslomaa viikon verran ja käski varoittamaan miestä, että voi tulla todella kivuliasta, jolloin voi tarvittaessa lähteä sairaalaan. En saanut mitään ohjeita vastaisuuden varalle, en mitään toteamusta siitä, että katsotaan tilannetta uudestaan viikon päästä tai mitään muutakaan toivomaani. Kysyin muun muassa mahdollisuudesta päästä omakustanteisesti istukkahormonia mittaaviin verikoisiin tai progesteroniarvoja mittaaviin verikokeisiin, sillä ensimmäisestä näkisi muutaman päivän viiveellä kasvaako mahassa vielä jotain ja toisesta puolestaan sen olisiko mahdollisen keskenmenon syynä minua pitkään vaivannut progesteronin vajaatoiminta, joka on samaisella lääkäriasemalla todettu ja lukee minun potilastiedoissani. Lääkärin vastaus tähän oli se, että ei se mitään auta. Menin niin hämilleni etten saanut edes vastausta suustani. Myöhemmin tajusin että lääkäri ilmeisesti kuvitteli minun ajattelevan että se itse testi pelastaisi raskauden. Ei vissiin hänellä käynyt mielessä että ehkä näissä tilanteissa myös se mielenrauha lasketaan aika tärkeäksi, oli se lopputulema sit mitä hyvänsä.
Diagnoosiksi sain keskenmenon, mutta lisäksi lapussa lukee muun muassa ”tilanne epäselvä”, ”mahdollinen alkikaiku” ja vaikka mitä. Kokonaisuudessaan koko paperi oli niin epäselvä, että jouduin soittamaan lääkärille uudestaan asiaa käsiteltyäni kun kysymyksiä oli tullut mieleen vaikka kuinka monta.
En koskaan unohda tuota kun lääkäriltä lähdin. Itkin laskua maksaessani ja autolla ajaessani. Ajoin lähikauppaan hakemaan niitä kaikkein imukykyisimpiä yösiteitä ja itkin kassalla. Jälkikäteen ajattelin tilanteen jopa huvittavaksi kassalla palvelleen miehen näkökulmasta. Mieheni tuli kotiin, veljeni tyttöystävä tuli meille ja päätin kertoa huonot uutiset saman tien kaikille joille olin kertonut asiasta. Odottelin ja odottelin ja stressi oli valtava. Kuinka monta kertaa sanoinkin miehelleni että haluan vain aloittaa alusta enkä odottaa että pahin tapahtuu. Miten paljon helpommalla olisin päässyt jos olisin vain saanut lähetteen niihin istukkahormoneita parin päivän välein mittaaviin verikokeisiin…
Soitin asiasta vielä samana iltana lääkärille, joka otti nokkiinsa. Kysyin kohdunkaulan tilanteesta ja hän sanoi sen olevan kiinni. Kysyin vielä että eikö kohdunkaulasta näe keskenmenon ja hän vastahakoisesti myönsi kyllä. Sanoi kuitenkin vielä hätäisesti, että älä kuvitteli liikoja että ei näytä hyvältä. Mikä helvetin urpo, anteeksi vain kielenkäyttöni.
Viikonloppuna ei tapahtunut mitään sen kummempaa ja alkuviikosta epätietouden kourissa soitin neuvolaan ja kuulin että yleensä keskenmenossa vuoto on aika runsasta ja kouristelujakin on hyvin usein. Sain heiltä ohjeen ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja lääkäriajan neuvolasta parin viikon päähän. Pari viikkoa olin aivan satavarma siitä, että mulla on tuulimuna, tiputtelu kun koko ajan jatkui. Tietyllä tavalla olin kuitenkin jo lähes sujut asian kanssa kun noiden pitkän reilun parin viikon päästä pääsin neuvolalääkärille ylimääräiseen ultraan.
Ja mitä sieltä löytyikään. Pieni kaunis ihmisenalku, jolla sydän sykki ihan kuten pitääkin. Lisänä kohdusta löytyi hematooma, joka aiheutti verenvuotoja ja muun muassa ultran jälkeen oikein kunnon humahduksen. Hematooma oli kuitenkin alempana kohdussa kuin raskaus, joten sikäli ”hyvässä” paikassa, niissä kun on aina se riski että verenvuoto veisi alkion mukanaan. Lääkäri oli aivan ihana ja todella ymmärtäväinen mun stressaantunutta olemustani kohtaan. Selitin tilanteen ja hän kertoi kyseessä olleen uhkaava keskenmeno, joka ei tosissaan läheskään aina johda keskenmenoon. Hän vielä erikseen sanoi että verenvuodon perusteella ei voi mitään diagnoosia tehdä ja että tuulimunaa ei yleensä voi todeta kuin viikkoa 5 huomattavasti myöhemmin.
Lähdin lääkäriltä tietyllä tavoin huomattavasti rennompana, mutta myös tietoisena siitä, että nyt ihan tosissaan pitää ottaa rauhallisesti. Mitään normaali elämää rankempaa ei saisi tehdä niin kauan kunnes hematooma vuotelisi.
Välillä saattoi olla muutaman päivän putki kun mitään ei tullut ja olo alkoi olemaan jo huomattavasti parempi. Eiköhän sieltä sit taas kuitenkin verenvuoto alkanut ja hermostuksissani menin vielä uuteen alkuraskauden ultraan viikolla 10. Kaikki oli tuolloin erinomaisesti ja hematooma pienentynyt huomattavasti mikä tietysti vähensi mun huolia entisestään.
Tiputtelua esiintyi vielä silloin tällöin mutta todella vähäisenä ja np-ultrassa koko hematooma oli kadonnut. Mikä helpotus kaiken kaikkiaan. <3
Vaikka meidän tilanteessa loppu hyvin kaikki hyvin, voin sanoa että tuo lääkärikokemus väärine diagnooseineen todella vaikutti koko raskauteen. Niitä sanoja ei ihan hevillä unohda vaikka toinen lääkäri olisikin ne kumonnut moneen otteeseen. Olen asiaa käsitellyt paljon mielessäni ja jo kauan sit päättänyt että todennäköisesti aion kirjoittaa asiasta lääkäriasemalle ja tehdä valituksen. Mitään vastinetta en häneltä halua tai rahaa takaisin tai vastaavaa, mutta asia on painanut mua todella paljon ja tietyllä tavalla voin sillä tavoin jättää sen taakseni.
Tottakai ymmärrän sen, että lääkärit ovat vain ihmisiä ja tekevät virheitä, mutta mielestäni sanojen valinta ja toivon poisvienti ei palvele potilaan hyvinvointia mitenkään. En nimittäin usko, että olisin siinä mielessä lääketieteellinen ihme, että olisin ainut joka olisi vuotanut alkuraskaudessa verta, googlekin kun kertoo lukemaksi 30%. Tilanne olisi aivan toinen jos olisin saanut alunperin diagnoosiksi uhkaavan keskenmenon ja esimerkiksi lähetteen seurantaverikokeisiin ja kutsun tulla seurantaan. Se stressi minkä tuo tapahtunut aiheutti ei varmasti itsessäänkään ole kenellekään hyväksi ja kaikkein eniten suututtaa se miten heikolle pohjalle lääkäri tämän ”varman diagnoosinsa” perusti. Minä nimittäin luotan lääketieteen ammattilaisiin siinä missä varmasti aika moni muukin ja tämä kokemus jätti jälkensä.
Tästä tuli nyt pitkä kirjoitus joka on varmasti täynnä kirjoitusvirheitä ja ajatusvirheitäkin, mutta sellaista tää alkuraskaus on ollut. Melkoista vuoristorataa.
Nyt kuitenkin kiitollisempi kuin koskaan. Tiedostan miten onnekkaita me olemme ja sen kuinka erilainen lopputulema tässä olisi voinut olla. <3
Kommentit
Niin tuttu tarina, valitettavasti. Ekan raskauden kohdalla sanottiin ”on täällä jotain ollut muttei ole enää” viikolla 7. Tämä ”ei ole enää”-tyttö täyttää kohta 4v. Toisessa raskaudessa annettiin aika kaavintaan ”ei täällä ole edes ruskuaispussia, tästä ei vauvaa tule”. En mennyt, kun intuitio sanoi toista. Hän kehittyi ja täyttää juuri 10kk. Meni kyllä luotto lääkäreihin. Verenvuoto jatkui tokassa raskaudessa viikolle 20 ja pelkäsin koko ajan, ymmärrän tuskasi. Kaikkea hyvää odotukseenne! <3
Kommentit
Paljon onnea minunkin puolestani raskaudestasi! Meillä myös toisen lapsen yritys käynnissä ja siksi mietinkin että käytitkö ovulaatiotestejä oikean ajoituksen apuna? Tai yrititkö niiden testien avulla varmistaa tapahtuuko ovulaatio?
Kiitos Ss!<3 Kyllä mä kokeilin, mutta en niillä löytänyt ovulaatiota juuri koskaan! :/
Todella tökeröä toimintaa tuolla yksityisellä:// Hienoa kuitenkin kaiken tuon jälkeen kuulla että kaikki on hyvin ja syy verenvuotoon selvisi! Paljon jaksamista!:)<3
Sitä se tosiaan oli, suuri pettymys kyseistä lääkäriä kohtaan. En tiedä oliko hänellä huono päivä vai mikä, mutta myös se tulisi ymmärtää, miten kauaskantoiset seuraukset käytöksellään aiheutti.
tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin, vaikka lääkärin suhtautuminen olikin aivan eriluokkaa. meillä myös historiaa lapsettomuudessa(hoidot olleet kummankin raskausen aluksi). odotin tosissaan esikoistani ja menin sovittuun verikokeeseen, joka mittaa juuri tuota raskaushormonia veressä. luku oli todella alhainen ja viikon päästä uusi koe. luku edelleen ns huono ja tuomiona 99% keskenmeno. menin ihan shokkiin tietysti ja taas piti viikko odottaa ultraa ja uutta koetta. ja siellä pieni sydän sykkikin sitten ihan normaalisti. oli elämän pisimmät 2 viikkoa. ja miulla ainakin tuntui että se suru ns seurasi koko raskauden tietyllä tavalla mukana. olin ns katkera kun ilo ja onni vietiin minulta pois heti alussa enkä saanut nauttia alkuraskaudesta. suosittelen kirjelmöimään asiattomasta lääkärin käytöksestä!
Ihana kuulla, että teilläkin suru kääntyi iloksi! Ymmärrän mitä ajat takaa, tuntuu välillä ihan epätodelliselta ja tietyllä tavalla myös epäuskoiselta, että miten on mahdollista!
Onneksi olkoon ihanista uutisista! Ihanaa, että teillä kääntyi kaikki loppujen lopuksi parhain päin :). Vauvajutut kiinnostaa täälläkin kovasti, sillä ovat itsellekkin ajankohtainen aihe. Täällä eletään kärsimättömiä aikoja ja toivotaan, että pian pääsisi itsekin iloitsemaan positiivisesta testistä.. Kaikkea hyvää teille ja kiitos ihanista blogeista<3
Kiitoksia A!<3 Toivon teille suuresti vauvatuulia!<3
Ihan uskomaton tarina..:( tekisin itsekin valituksen, niin tökeröä kohtelua tuollainen on. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin, toivottavasti tuo ikävä kokemus vähitellen jää taka-alalle <3 onnea loppuraskauteen!
Eihän se mitään muuta omalta kohdalta, mutta ehkä saa lääkärin ajattelemaan sanomisiaan vastaavissa tilanteissa. Kiitos Am!<3
Moikka Xenia, paljon onnea ihanista uutisista! <3 hassua miten "tuntemattoman" puolesta voi olla näin liikuttunut ja iloinen. Halusin jättää kommenttia, koska kävin itse valitettavan samanlaisen alku/keskiraskauden läpi. Sain keskenmenon vuosi sitten kesällä ja olin sen jälkeen jotenkin varma ettei kiertoni tasaannu enää normaaliksi ja että meille ei enää suoda toista lasta. Nyt viime heinäkuussa tein kuitenkin positiivisen raskaustestin. Aijempi keskenmeno pyöri mielessämme eikä osattu miehen kanssa varmuudella iloita asiasta. Asiaa ei todellakaan auttanut se, että 15. viikolla minulla alkoi rusehtava/verinen vuoto. Soitin varmuuden vuoksi asiasta vähän joka puolelle ja minulle vain kerrottiin keskenmenon alkaneen. Lisäksi minulle sanottiin että asialle ei voi tehdä mitään, että menetetty tapaus. Halusin kuitenkin päästä tarkistamaan asiaa ja pääsinkin terveyskeskuslääkärille samana päivänä. Ultrata siellä ei tietenkään voinut. Lääkäri tutki kohdunkaulan ja kertoi sen olevan ihan normaali ja että vuoto tulisi jostain pienestä ruhjeesta. Mielestäni se kuulosti erittäin oudolta koska vuotoa tuli kuitenkin kohtuullisen paljon. Sain neuvolaan ajan muutaman päivän päähän ja siellä sanoin neuvolatädille että pakkohan tämä on ultrata koska sydänäänet kuitenkin saatiin silloin kuuluviin. Neuvolasta ei meinattu päästää minua ultraan koska hänen mielestään mitään poikkeavaa ei ollut ja vuoto oli hänen mielestään jo lääkärin tarkastama eikä kuulemma millään voinut tulla kohdun sisältä. Intin itselleni väkisin ultraan ajan ja sainkin sen lopulta jo heti seuraavalle päivälle. Kohdusta löytyi iso hematooma ja minulta kiellettiin käytännössä kaikki. Saunominen, rasitus, koiran ulkoilutus jne. Karmeinta oli etten saanut edes nostella 2-vuotiasta poikaamme. Tämä siis tapahtui syyskuussa ja siitä lähtien olen käynyt n. Kolmen viikon välein ultrassa seuraamassa tilannetta. Hematooma on kohdussa yhä, tosin pieni eikä onneksi ole vuotanut pitkään aikaan. Mikä tärkeintä, kohdussa kasvava pieni tyttö voi hyvin. Laskettu aikakin alkaa olla jo lähellä. Tai no maaliskuussa :D. Hurjaa miten paljon pienen elämän puolesta voikin olla peloissaan. Tulipas sekavaa tekstiä. Pakko oli kuitenkin kommentoida kun sattui juuri itsellä olemaan samantyylinen tilanne. Perus raskaushormoneissani väänsin itkua kun luin tätä postausta 🙂 Ihanaa odotusaikaa ja alkavaa kevättä teille <3
Olipa hyvä kun kirjoitin tästä, asiassa kun asiassa se vertaistuki on ihanaa ja varsinkin tällaisissa jutuissa joita ei ihan ehkä käsitä, ja jotka vaikuttaa vahvasti myös tulevaan. Jotenkin on vaan niin vaikea saada kaikkia sanoja päästä vaikka ymmärtäisi että lääkäri oli väärässä. Luulilivatkohan sun kohdalla että kyse olis kohdunsuusta tai esim alhaalla olevasta istukasta. Mulla nimittäin viimoinen ja välillä jos oikein on tehnyt paljon niin saattaa tulla vähän vuotoa. Ultrassa oltu ja kohdussa ei näy enää mitään, eli sama vaiva kun viime raskaudessa. Silti ei se verennäkeminen mitään kivaa ole, ei siihen oikein ”totu”. Ihanaa että teillä näin hyvin asiat ja hyvin ovat osanneet huomioida sit lopulta että olet saanut seurantaultria!<3 Mitä parasta loppuraskautta sinulle!<3
Tuli tästä mieleen, kun odotin esikoistani ja kävin alkuraskauden ultrassa,niin siinä tutkiessaan lääkäri totes että on tuulimuna ja sitten vielä perään että ”ei hätää,olet niin nuori että sinulla on kyllä aikaa”…Se ”tuulimuna” tossa vieressä nyt leikkii (nyt 4v tyttäreni).
Onnea sinulle paljon! <3
Joo se ikä auttaakin surussa, miten ärsyttävää. Miksi niitä tuulimunia diagnosoidaan niin aikaisessa vaiheessa. Miksei vaan pyydetä seurantakäynnille esim kahden viikon päähän?
Samaa mieltä.
Tässäkin tapauksessa oli viikkoja n. 5
Minulla on monta kokemusta tökeröistä lääkäreistä. Esim.äidilleni aneettiin 2kk elinaikas. Siitä tulee kohta 10v…. Tein virallisen valituksen hänen esimiehelleen. Se auttoi mielenrauhaani. Mielestäni nämä pe**lävet osoittavat sen,että lääkiksen pääsykokeisiin pitäisi lisätä haastattelu kuten hoitajillakin. Nyt läpi pääsevät hyvämuistiset matemaatikot,joilla ei välttämättä ole ihmissihdetaitoja pätkääkään! Olen onnellinen,että sinullakin oli loppu hyvin ja kaikki hyvin.
Siis mitä? Aivan järkyttävää. Nimenomaan mielenrauhastakin on kyse kun valituksia tekee, ei se nimittäin tietenkään tehtyä saa tekemättömäksi. Olen samaa mieltä tuosta ihmissuhdetaitojen tärkeydestä, jos ne eivät ole hallinnassa, ehkä se tutkimustyö voisi olla oma juttu. Etenkin terveyden ollessa kyseessä, ne sammakot suusta ei sovi siihen joukkoon. 🙂
Mulla kans kolmas raskaus alkoi näin, että lääkäri käski vaan odotella keskenmenoa.. No en jaksanut lopulta enää odotella vaan menin yksityiselle ultraan ja siellä oli pieni alkio.. Ja lääkäri oli varma keskenmenosta..
Ihanaa kun kirjoitin, näköjään niin monella samoja kokemuksia!<3
Itselläni oli viime vappuna keskenmeno ja soitin Porvoon sairaalan päivystykseen siinä toivossa että olisin päässyt ultrattavaksi varmistamaan tilanteen (neuvola ja yksityiset oli kiinni jo) ja sieltä tuli vaan kommentti: ”Todennäköisesti se nyt on keskenmeno, ota vaikka Buranaa jos kauheasti särkee”. Lopulta sitten lähdettiin Helsinkiin asti yksityiselle kipujen ja järkyttävän vuodon kanssa ja maksettiin 200€ siitä, että nähtiin tyhjä kohtu… Mutta tuli ainakin ”mielenrauha” ja pääsi työstämään surua, kun sai samantien vastauksen.
T. Porvoolainen la 5.7
<3
Moikka,itsellänikin vastaavanlaisia kokemuksia. Tuntuu että toisilla ihmisillä on tapana saada pahamieli toisille, ei uskoisi mutta näköjään lääkäreiltäkin puuttuu empatiakyky.Aluksi kävin kuitenkin yksityisellä, joka katsoi että kaikki kunnossa viikolla 9 , kun oli kanssa verenvuotoa alkuraskaudessa ei kipua vaan tiputtelua.
Löytyi sitten, että on joko hematooma, lisäistukka, tai myooma. Kaikki ok muuten,mutta sitten oli aika np-ultraan ja lääkäri ei kertonut nimeään aloitti vaan keskustelun että minulla on aikasemmin syntynyt kuollut lapsi, olin että ei ole ..hengissä on edelleen.Menin hämilleni ja kysyin onko sinulla minun paperit edessäni. Lääkäri ei edes pyytänyt anteeksi vaan käski mennä tutkimuspöydälle katsoi ultralla pientä sikiötä. Hän ei puhunut mitään yhtäkkiä vaan sanoi niskaturvotus 3mm. Olin mitä se tarkoittaa ”hän sanoi selvä down lapsi” purskahdin itkuun mieheni purskahti itkuun.. Lääkäri totesi turhaan siinä itket, ei voi mitään. Painelin ulos mieheni kanssa huoneesta saimme ajan sikiötutkimusyksiköön nipt testiin ,siellä sanoi lääkäri ettei saa puhua tuollaisia kun ei ole vielä edes tutkittu..2viikkoa meni odottaessa paniikissa tuloksia, mutta normaalit kromosomit, rakenneultrassa ei mitään kaikki kunnossa. Koko raskausaika meni jotenkin aivan sekaisin noista sanoista, ja vieläkin pelkään saanko terveen lapsen vaikka kaikki testit on tehty, mutta tyly kommentti raskaana olevalle on liikaa ja tuntuu että kun on raskaana on tunteet muutenkin herkällä ja lääkäreidenkin se pitäisi ymmärtää. Ymmärrän sinua Xenia hyvin, onnellista odotusta sinulle! kuukauden päästä laskettu aika minulla jänniä aikoja elellään ,perätilassa köllöttelee pikku jäbä.<3
Ensiksi oikein paljon onnea, raskausuutinen oli ihana yllätys! Enemmän olen seuraillut toista blogiasi mutta kun siellä kerroit raskaudesta, ajattelin vierailla pitkästä aikaa täälläkin!
Itsellä vastaavanlaiseen raskauden tilaan vain ammattihenkilöstön positiivinen kokemus. Plussasin loppuvuodesta 2015 ja tasan vuosi sitten alkoi niin runsas vuoto, pahoinvointi, migreeni ja menkkamaiset kivut että olin aivan satavarma että meni kesken. Vuoto oli niin runsasta että sitä tuli hölähdellen ja housut kastuivat. Soitin pyhien jälkeen neuvolaan että meni kesken, josta minut käskettiin lääkäriin, jonne en siinä tilassa kokenut tarpeelliseksi mennä. Lopulta terveydenhoitaja sai suostuteltua tulemaan neuvolaan. Siellä ultratessamme näkyi pikkuisemme, joka liikkui vilkkaasti. Purskahdin siinä vaiheessa itkuun helpotuksesta. Olin ollut aivan varma että meni kesken.
Vuodon syyksi selvisi lopulta laaja-alainen hematooma, erinäisiä rajoituksia tuli, sairaslomaakin tarjottiin mutta oman mielenterveyden vuoksi halusin jatkaa töissä (teen pääasiassa istumatyötä) enkä jäädä kotiin pyörittämään päässäni asioita. Hulluksi olisin varmasti tullut. Raskautta seurattiin äpkl:lla viimeiseen kolmannekseen asti. Vahvasti epäilivät että kaksonen ollut, mutta mitään varmaa ei voi sanoa.
Koko loppuraskauden aika vuodosta alkaen meni pelätessä ja stressatessa, selviääkö pikkuinen maailmaan asti.
Lopulta kävi niin että rakas poikamme syntyi 2 vkoa yli lasketun ajan ja on nyt siis 5kk ikäinen <3
Terveydenhuollon ansiosta pysyin suunnilleen järjissäni ja minulle kerrottiin asiat faktoina, kuitenkaan pelottelematta.
Asioilla on tapana järjestyä ja kääntyä parhain päin. Toivotan sinulle ja koko perheellesi kaikkea hyvää ja onnea tulevaan <3
Ethän sattumoisin käynyt Mehiläisessä? Kättärillä on kuulema joku hullu empatiakyvytön gyne, joka tekee töitä myös Mehiläisessä. En muista valitettavasti enää naisen nimeä, mutta hänestä on kirjoitettu ihan keskustelusivuillakin ja useille naisille on jääny ”traumoja” hänestä. Kuulema pitää synnytysvalmennuksiakin ja oikein pelottelee.. 🙁 Ei ole pakko julkaista tätä kommenttia. Tuli vain heti mieleen, vaikka toki on niitä muitakin.
Järkyttävää mitä olet joutunut kokemaan. 🙁 Yritä nauttia raskaudesta ilman turhia huolia <3 Voin vain kuvitella mikä suru on ollut tuolla lääkärillä ollessa & sieltä lähtiessäsi, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.
Loppu hyvin kaikki hyvin!<3 Niin paljon onnea raskauteen ja koko teidän perheelle 🙂
Todella asiatonta käytöstä kyseiseltä lääkäriltä.. Itse ainakin kunnioitan lääkäreitä ja muita terveydenhuoltoammattikuntaa, joten tämmöinen toiminta on todella inhottavaa. Lääkäri ei voi mielestäni ilman perusteluja, selittelyjä antaa diagnooseja tai sanoa jotakin-sinne-päin kommetteja vaan itse oletan lääkäriltä varmuutta ja haluan tulla vakuutetuksi ja saada olon että kaikki voitava asian tutkimiseksi on tehty. Toivottavasti sait ajatuksestani kiinni.
Niin paljon vielä onnea teille ja voimia asian käsittelyyn vielä!
Aloin itkemään jossain vaiheessa postausta, ihan vain koska oot joutunut kohtaamaan niin hirveän herkkään aikaan aivan vääränlaisen ihmisen. Ne alkuraskauden pelot on ihan kamalia. Mä huutoitkin kolme tuntia, kun vessassa tuli paperiin verta rv6. Huutoitkin. Viikkoa kahdeksan ennen en uskonut kohdussani olevan mitään, kunnes varasin ajan ihanalle ilmaiselle klinikalle täällä jenkeissä. Paikka on tarkoitettu naisille eri elämänvaiheissa, jossa me tarvitsemme erityistä tukea <3 Mua talutettiin kädestä paikasta toiseen juttelemassa ja kahden työntekijän kanssa ihailtiin pientä "teddybearia" ultrassa ja kuunneltiin sitä ihanaa sydämen laukkaa.
Sitä on itse varsinkin alussa niin avuton, kun ei ole ultralaitetta tai mahdollisuuksia niitä veriarvoja tsekkailla, on pakko laittaa kaikki luottamus terveydenhuollon ammattilaisiin. Sun tapauksessa on ollut "ammattilainen". Luojan kiitos teillä olu ja on kaikki hyvin! <3
//Reetta ja rv14+0 (wuhuuu!)
Ihania vauvauutisia! Inhottava alku onnellisella asialla ja minusta ehdottomasti olisi hyvä tehdä lääkärin käytöksestä ilmoitus, jotta asia tulisi ilmi myös hänen esimiehelleen. Näitä tilanteitahan voi olla ja varmaan onkin monia muitakin ja parasta olisi jos kanssasi vastaavassa tilanteessa olevat eivät enää joutuisi tuollaisen lääkärin vastaanotolle. Onnea ja iloa raskausajalle! 🙂
Mun mielestä tästä tulisi ehdottomasti tehdä valitus! Ettei tuota tapahtuisi kellekään muulle! Hieman itsekästä ajatella, että ”Eihän se mitään muuta omalta kohdalta”. Miten voit edes ajatella, ettet tekisi tästä valitusta?
Nimenomaan tuossa sanon että ei se muut omalta kohdalta, mutta muiden kohdalta kyllä. Eikö se nimenomaan ole epäitsekästä? Pitääkö väkisin vääntämällä kääntää sanat väärin?
Anteeksi, mutta onko sulla kaikki ihan hyvin? Kommenttisi perusteella ei nimittäin siltä vaikuta. Ksenia, sinua jo onnittelinkin ja toivotan vielä kaikkea parasta loppuraskauteen! <3 Älä välitä eräistä, mistä tahansa voi näköjään repiä valittamisen aihetta kun vaan tahtoa riittää.
Kääk pahoittelut kirjoitusvirheestä nimessäsi! <3 Nyt nukkumaan…
<3
oli pakko avata kone ja istahtaa kirjoittamaan kun kaikki vanhat ajatukset tuli pintaan. Sillon neljä vuotta sitten kun olin ekaa kertaa raskaana mulla alkoi vkolla 6 yhtäkkiä kova vuoto ihan yllättäen. Soitin paikalliseen aluesairaalaan josta pyydettiin tulemaan paikalle, verenvuoto oli niin runsasta että vastaanottanut lääkärikin säikähti kun oli varmaan esitiedoista ajatellut että hysteerinen ensisynnyttäjä tulee tiputtelun takia.. Sillon alkuyöstä siellä oli tosi huippu hoitajat ja lääkäri. Lääkäri sanoi että ei ole sikiöitä ultrannut mutta soitti yöllä yliopistolliseen pyysi ohjeet koneen käyttämiseen ja hiippailtiin lääkärin perässä (yöllä suljetulle) Gynen polille jossa hän löysi pienen sydämen sykkimästä. Hän oli tosi empaattinen ja sanoi että ei voi luvata mitään mutta vielä on elämää. Sanoi että älä huolehdi. He pitivät mut siellä yön yli syömättä ja juomatta ( leikkauksen mahd vuoksi) koska mun hemoglobiili oli laskenut päivällä käydystä ekasta neuvolasta 120->80 joten verta oli vuotanut noin 1,5-2litr hänen arvionsa mukaan.
Seuraavana aamuna kun gynenpoli aukesi mut otti vastaan vanhempi nainen, erikoislääkäri, joka ultrasi. Löysi kuten sinullakin suuren hematooman kohdusta mutta sikiö oli hematooman yläpuolla. Sanoi että ”tää menee todennäköisesti kesken” ja totesi vieä uudestaan kun kysyin jotain että ” menee kesken jos menee”. Siinä kohtaa mun vieressä ollut hoitaja otti mua kädestä kiinni sanomatta mitään mutta katsoi mua empaattisesti. Lääkäri sanoi että ”lähdet kotiin ja kun verenvuoto yltyy niin särkylääkettä ja varaat ajan että tarviiko toimenpiteen vai tuleeko itsestään pois.” Lähdin aivan täysin shokissa ulos ja en osannu edes itkeä. Aivan epäinhimillästä ja epäempaattista käytöstä. Ymmärrän et faktat on faktoja. mutta miten niitä esitetään. Sen vois tehdä monella tavalla. Mies haki mut ja sanoi että ”ei helvetti, nyt varataan lääkäri”. Ajoi mut siltä istumalta toiseen paikkaan jossa katsottiin mun paperit ja todettiin että koska sikiö on korkemmalla kun hematooma niin on epätodennäköistä että menee kesken, pyydettiin ottamaan rauhallisest, varautumaan pitäkäänkin tiputteluun ja lyötiin käteen viikko saikkua raskaan työn vuoksi. Me saatin ihana pieni poika ihan ajallaan kuukausien tiputtelusta huolimatta. Ikuisesti mielessä on se pieni jumputus siellä gynen huoneessa yöllä, sen päivystys lääkärin toiminta antoi sillon toivoa ja uskoa. Onnea sinulle raskauteen, en ole vielä onnitellut 🙂
Ol kyllä aikamoinen urpo tuo eka lääkäri. Mä en yleensä edes lue vauvajuttuja enää, kun omat on jo isoja, mutta seurailen toista blogiasi, niin eksyin myös tänne 🙂 Ja kommentoin ihan vain siksi että olen kokenut samanlaisen ”keskenmenon” rv 10. Silloin aloin vuotaa ihan reippaasti verta ikkunoiden pesun yhteydessä, aina sanotaan ettei raskaana saisi ikkunoita pestä, mutta olin ajatellut sen koskevan lähinnä loppuraskautta. Lääkäri kuitenkin kertoi sen olevan vaarallista koko odotusajan venytys/kurkotusliikkeiden takia. Kaikki päätyi hyvin, nyt jo 14 vuotias komea miehen alkuni voi hienosti <3 Onnea loppuodotukseen, varmasti kaikki menee hyvin, mutta älä pese ikkunoita 😉
Harmillinen juttu, onneksi kääntyi myt iloksi. Itse koin keskenmenon ja heti seuraavasta kierrosta aloin odottamaan uudelleen. Kirkkaassa muistiasa oleva keskenmenokokemus (kuten sinullakin periaatteessa tässä oli) pilasi kyllä alkuraskauden, en osannut iloita siitä kunnolla kun pelko tuntui niin realistiselta. Onnea kuitenkin nyt hienosti edenneeseen raskauteen! ?
Hieno juttu, että kirjoitat näistä vaikeistakin jutuista. Moni saa varmasti vertaistukea.
Olipa kyllä töykeä tuo ensimmäinen lääkäri, vailla empatiakykyä. Itselläni on keskenmenokokemus ja minullekaan ei osattu aluksi antaa varmaa diagnoosia. Verenvuoto oli melko niukkaa, mutta itse olin melko varma sen olevan keskenmeno. Neuvolassa th sanoi kuitenkin niukan vuodon olevan usein ok. Olin jo tavallaan päässyt jollain tavalla sinuiksi että kyseessä keskenmeno, mutta kun lääkäri sanoi että kaikki voi olla kunnossakin, niin toivo heräsi taas hiukan… turhaan! Eli siinä mielessä ymmärrän että lääkäri ei herättele turhia toiveita epäselvissä tilanteissa, mutta tuo oli kyllä lääkäriltäsi hyvin väärä tyyli toimia. Oli hyvin raskasta tilanteessani kun ei tiennyt onko kyseessä keskenmeno vai ei, ja kyseessä ensimmäinen raskaus. Voin kuvitella fiiliksesi.
Lopulta minulla epäiltiin kohdunulkoista raskautta ja niukkaa vuotoa jatkui seitsemän viikkoa.
Onneksi raskauduin melko pian uudestaan ja olen nyt ihanan pienen pojan äiti ? Tsemppiä raskauteen ja kaikkea hyvää perheellesi.
Kamalaa mitä olet joutunut kokemaan! Käsittämätöntä hänen kohtelunsa.
Minä jouduin kans käymään sairaalassa voimakkaiden kipujen seurauksena, jota epäiltiin myös että umpilisäke olisi ollut puhkeamassa. Yöllä minua kuskattiin myös gynelle, jossa sanottiin että ”Miksi sinut tänne tuotiin, ei meillä täällä päivystystä ole”. Siinä vaiheessa istuin pyörätuolissa ja pidätin itkua että emminä tiedä mitä te epäilette? Yöllä kuitenkin he ultrasivat, syke näkyi ja pieni vauvan alku. Kuitenkin hiukan normaalia enemmän hematoomaa. Kysyin mitä tämä tarkoittaa itkien. Vastattiin että ”noni” niinkuin käskien lopeta se itkeminen?!! Mitään muuta ohjetta en saanut kuin ”soita vilkkaasti takaisin jos alkaa vuotoa”. Mutta onko niin että jos hematoomaa näkyy ei saisi rasittua ollenkaan? Viikko on nyt takana eikä toistaiseksi ole tullut koko aikana mitään vuotoa. Olin torstaina jo urheilemassa ja nyt kuin luin tekstisi säikähdin enkö saisi urheilla?
Kamalia ihmisiä on kyllä niin väärillä alalla. Kun kyse on näinkin suuresta ja arasta aiheesta, kuin raskaus pitäisi olla empatiakykyä esittää asiansa. 🙁 Minä kyllä sinuna tekisin reklamaation hänestä. Olet joutunut kokemaan hänen takiaan kovia!
Voi itku, millainen lääkäri sinulle sattui… Tee ihmeessä se valitus, jos aukaisisi silmiä edes vähän ja saisi ajattelemaan. Vaikka lääkäri joutuisikin ammattinsa puolesta kohtaamaan näitä asioita useinkin, tulisi hänen ymmärtää, että tilanne on potilaalle aina ainutkertainen ja äärimmäisen herkkä, ja potilasta tulisi kohdella kunnioituksella.
Onneksi kaikki kääntyi parhain päin loppujen lopuksi. Paljon onnea ja hyviä vointeja, olen niin onnellinen puolestanne!
Voi miten kurja lääkärikokemus 🙁
Olipas ikävä kokemus! Mur mur, mikä lääkäri. Mua muutenkin karmii kylmän kalseat ja ”matter of fact”-tyypit hoitoalalla.
Mulla jäi traumat siitä, kun rv 18 supisteli ja soitin sairaalaan. Kätilö totesi lyhyesti, etteivät he mitään sille voi, jos näillä viikoilla tulee keskenmeno ja on parasta, että odottelen vain kotona. Puhelu päättyi tähän.
Se avuttomuuden tunne tiheiden supistusten kanssa kotona ja epätietoisuus, mitä tapahtuu ja mistä yrittää saada apua. Hrrr.
Onneksi sain ajan seuraavalle päivälle terveysasemalle ja siellä aivan ihana ja empaattinen gyne tsekkasi tilanteen. Ei välitöntä keskenmeno-riskiä.
Tuon raskauden aikana olin 2 kk vuodelevossa (vessassa sain käydä, muuten sängyssä) ja lopputulema oli aivan ihana täysiaikainen vauva.
Tämän kun olisin tiennyt tuolloin rv 18, kun peloissani laskin kellon kanssa supistuksia. 🙂
Paljon voimia ja tsemppiä raskauteen! <3
Kammottava raskauden alku ollut sinulla. Tuollainen huoli ja pelko eivät hälvene nopeasti. Toivon sinun tekevän kirjallisen palautteen tuosta lääkäristä, koska osaltaan se myös tuo sinulle myöhemmin rauhaa, vaikkei suljekaan kaikkea tuskaa ja huolta pois. itse olen saanut syntyneelle lapselleni aivan väärän diagnoosin ja se kulkee kyllä tuskana rinnassa påivittäin edelleen. Jopa niin kipeänä, että huomaan, etten pysty sitä edes kirjoittamaan. Joka tapauksessa tämä diagnoosi myöhemmin kumottiin ja todettiin virheelliseksi sekä täysin vääräksi. Vaan kukapa lohduttaisi äidin särkynyttä mieltä, paitsi se hyvinvoiva lapsi sylissä.
Kaikkea hyvää sulle raskauteen vielä kerran! Olet rohkea, kun kirjoitat kokemuksestasi. <3
Olen todella pahoillani, että teille osui tällainen kokemus. Kätilöksi aikoinaan valmistuneena ja sillä kauan työskennelleenä (nykyään täysin eri alalla) en voi muuta kuin ihmetellä tuota toimintaa. Ei noin voi toimia tai puhua. Se on täysin anteeksiantamatonta! Jokainen alalla oleva tietää, mikä merkitys psyykellä on raskaudessa ja nimenomaan opetetaan pitämään raskaanaoleva (ja koko perhe) rauhallisena. Väärän optimismin luominen on tietysti eri asia, mutta asiat pitää AINA esittää ja hoitaa niin, että siitä ei synny lisähuolta ja jos raskaanaoleva kokee, että hänen oloaan helpottaa lisätutkimukset niin silloin ne tehdään, piste.
Kolmannen raskauteni aikana alkoi vuoto vkolla 8, mutta en oikeastaan reagoinut siihen, koska olin vuotanut aiemmissakin raskauksissa muutamien ensimmäisten kuukausien ajan. Erään työvuoron aikana vuoto kuitenkin lisääntyi ja pyysin kollegaani ultraamaan. Sieltä löytyi vahva syke, ja hematooma. Kohdunkaulakin oli alkanut avautua. Stoori olisi pitkä, mutta lopputulema oli se, että kaksoisraskaudesta toinen oli mennyt kesken, mutta toinen pikkuinen pysyi sisukkaasti kiinni kohdunseinämässä ja on nykyään 14-vuotias nuori mies 🙂
Toivottavasti loppuraskautesi on ihana ja seesteinen <3
Onnea kovasti raskaudesta!:) meillä tulee samanvuotiset lapset. Esikoisten ja kuopusten välille tulee 4kk! Teillä tyttö vanhempi ja meidän pojasta tulee vanhempi. 😀
Mulla taas kävi vähän päinvastoinen lääkärikokemus. Tein positiivisen testin joulukuun alussa ja seuraavalla viikolla alkoikin jo niukka vuoto. Kävin lääkärissä joka vakuutteli että kaikki on varmasti hyvin ja vaikuttaa normaalilta. No jouluaattona alkoi järkyt vatsakivut ja lopputulos oli että ambulanssilla pillit huutaen sairaalaan kun pyörryin ja tuli shokki, munajohdin räjähti ja diagnoosina kohdun ulkoinen raskaus. Aikaisemmin on toinenkin johdin otettu pois. Olen iloinen että selvisin hengissä, mutta olisihan se vauvakin ollut kiva. Onneksi on kuitenkin jo kolme lasta. Kaikkea hyvää sinulle Xenia, täällä ollaan hengessä mukana 🙂
Järkyttävää luettavaa. Ihanaa kuitenkin, ettet luovuttanut lääkärikäynnin jälkeen, vaan jatkoit asian selvittelyä. Minä en varmaankaan olisi osannut epäillä lääkärin lausuntoa, vaan olisin jatkanut elämää niin kuin vauvaa ei enää mahassa olisi. Minullakin on kokemusta tökeröstä lääkäristä, ei tosin läheskään samalla vakavuudella. Kävin rv 11 ylimääräisessä ultrassa hyperemeesin vuoksi. Lääkäri aloitti ultraamisen sanomalla: ”katsotaan nyt ensin onko siellä mitään elossa, sillä voihan voimakas pahoinvointi johtua myös kuolleesta sikiöstä”.
Äh, onpa kurja lääkärikokemus. Yritän ammattini puolesta ymmärtää lääkärin ajatuksia, mutta en kyllä ihan täysin ymmärrä. Tietysti vaikeaa ottaa kantaa tietämättä sen enempää taustoja, sun tuonhetkistä tarkkaa statusta, ultralöydöksiä jne., mutta ei tilanteesi kyllä selvältä keskenmenolta vaikuta. Ja vaikka tapaus selkeältä keskenmenolta vaikuttaisikin, pitäisi löydöksilläsi tehdä kohdun tyhjennys. Jos kyseessä taas olisi ns. ”missed abortion”, pitäisi tyhjennys todennäköisesti edelleen tehdä, sillä kohdunsuu ei ollut auennut. Tilasi sopii nimenomaan uhkaavaan keskenmenoon (olit hyväkuntoinen fyysisesti, vatsakipuja oli vähän, vuoto oli kertomasi perusteella suhteellisen niukkaa), joskaan sikiön sydämenlyöntejä ei ilmeisesti olla noin aikaisilla viikoilla onnistuttu löytämään. Myös tässä tilanteessa kaikututkimus on syytä toistaa viikon-parin sisällä, jos vuoto jatkuu. Eli kaiken kaikkiaan en näe lääkärin päättelyketjua tässä. Tilanne saattoi todellakin olla epäselvä, mutta siinä tapauksessa jonkinlainen kontrolli olisi mielestäni ollut syytä järjestää.
Keskenmenoasiat on kyllä vaikeita joka tasolla, varsinkin päivystysajalla. Aina kun kyseessä on alle 22. rvko ja potilas on hyvässä kunnossa, ei asialla ole ohjeistuksien mukaan tulipalokiire (päivystyslähetettä sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin ei tarvita), ja tuon vuoksi sairaalastakin heitellään noita ”ei me mitään mahdeta”-kommentteja, joskin tapoja sanoa on niin monia. Ymmärrän toki sen, että jos jokainen verta vuoteleva raskaana oleva nainen tarkistettaisiin sairaalassa gynekologin toimesta, ei siellä sitten muuta tehtäisikään. Äidin kannalta puolestaan kyseessä on tietysti hätätilanne, joten tuntuu tuskalliselta ohjeistaa, että katsellaan tarkemmin virka-aikana/viikon päästä. Voin vain kuvitella niiden minuuttien pituutta. :/
Kuulostaa rankalta! Itselläni on hyvin samankaltaisia kokemuksia. Ensimmäinen hoitaja, jonka sain puhelimen päähän alkuraskauden verenvuodon takia, ohjeisti, kuinka toimia keskenmenon kohdalla ja pahoitteli, että toisilla ne raskaudet ei vaan millään onnistu. Hän oli sentään ihan ystävällinen ja toivotteli jaksamista. Kun pääsin lääkärille, niin hän totesi, että verta on, mutta kohdunkaula ei kuitenkaan vuoda. Hänen kommenttinsa oli, että ”Suurin osa raskauksista menee alkuvaiheessa kesken. Ei sitä kannata yhtään säikähtää.” Ehkä hän ei itse sitä säikähdä, koska näkee niitä usein, mutta ei tuollainen kommentti kyllä ketään itku silmässä panikoivaa naista rauhoita!
Sain vielä lähetteen kättärille parempiin tutkimuksiin ja siellä näkyi pienenpieni alkio! Kohtelu kättärillä oli aivan ihanaa ja vaikka hekin olivat todella realistisia eivätkä tietenkään luvanneet mitään, niin merkitsi todella paljon, että he edes sanoivat, että ”toivotaan, että kaikki menee hyvin”. Ja kaikki on mennytkin tähän asti. Olin vain aivan hermorauniona stressistä tuon yhden lääkärin töksäytysten takia, mikä oli mielestäni ihan turhaa! Kuuluisipa lääkäreiden koulutukseen sosiaalisten taitojen kurssi potilaan kohtaamiseen 🙂
Kävin reilu kolme vuotta sitten joulun välipäivinä yksityisellä lääkäriasemalla alkuraskauden ultrassa. Viikkoja piti olla 7+. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt mitään muuta kuin tyhjän pussin. Sain lähetteen sairaalaan lääkkeelliseen tyhjennykseen. Toivoa ei annettu. Välissä oli uusivuosi ja loppiainen, niin aika sairaalaan oli tänään 9.1 tasan kolme vuotta sitten. Olin ilmoittanut töihin olevani kaksi päivää sairaslomalla. Olin niin vihainen omalle keholleni, miksi pahoinvointi ei lakannut kun kerta mitään syytä raskauspahoinvoinnille ei ollut? Lääkäri sairaalassa ultrasi minut ensitöikseen ja löysin pienen vahvan sydämen <3 Viikot oli 8+, ihan laskelmieni mukaan. Oli todella raskasta tuo aika kun oli saanut tuomion ettei ole raskaana ja piti vain odottaa. Jotenkin kun pahoinvointi vaan jatkui (kuten aiemmissakin raskauksissa) oli pieni ajatus takaraivossa, jos lääkäri olikin väärässä. En kuitenkaan uskaltanut luottaa siihen, etten pettyisi. Tästä kokemuksesta syntyi kolmas lapsemme elokuussa 2014. Onnea sinulle odotukseen!
Onnea raskaudesta! Mikä sattuma että ollaan taas samaanaikaan raskaana. Viimekerralla minä tosin jäin ilman kääröä, mutta toivotaan että tälläkertaa molemmat pääsee terveen vauvan kanssa maaliin.
Keltarauhashormoonit kaiken pahan alku ja juuri!! Minä kyllä ovuloin mutta menkat alkoivat nopeasti ovulaation jälkeen. Uskon että oma raskauteni on progesteronilisä Lutinuksen ansiota vaikkei lääkärit sitä uskokkaan. Osaan hyvin samaistua myös saamaasi huonoon asiakaspalveluun. Ehkä heillä asia on vain niin lähellä päivittäin ettei aina huomaa virheitään käyttäytymisessä vaikka meistä se anteeksiantamattomalta tuntuukin. Insinöörikin saattaa tehdä virhearvioita vaikka asiantuntija onkin. Joskus ajatukset saattaa olla jossain muualla ja unohtaa perusjutut.
Tsemppiä jatkoon!
Voi ei, kuulostaa kyllä rankalta raskaudenalulta..! Miten lääkäri voi olla noin väärässä ja tunteeton? toivottavasti pystyt jossain vaiheessa kuten kirjoitat jättämään tuon taaksesi ja iloitsemaan siitä että et tosiaan saanutkaan keskenmenoa tai ainakin teille on tulossa se kaivattu lapsi nyt… Itse olin melkein täysin samassa tilanteessa kuin sinä syksyllä, mutta pahin kävi minulla toteen ja keskenmeno se oli. Keskeytetty keskenmeno siis, missä Raskaushormooni nousee koko ajan, oireet jatkuu, mutta alkio on kuollut. Toivoin viimeiseen asti että kävisi kuten teillä sitten kävi, että lääkäri olisi ollut väärässä, mutta kätilöopistolla totesivat että ei näy sykettä ja jouduin ottamaan aborttilääkkeet jotta keskenmeno alkaisi. Pääsin siis tarkistamaan raskaushormoonia ja se nousi hyvin, eli sekään ei ole varma vastaus jos uhkaava keskenmeno on kyseessä, keskeytyneessä keskenmenossa kaikki siis vaikuttaa hyvältä mutta sykettä ei löydetä niillä viikoilla kun sen pitäisi jo alkaa näkyä. Todella outoa ettei lääkärisi sopinut uutta käyntiä parin viikon päähän! Omani sanoi että voin joko odotella alkaako keskenmeno ja että se voi olla kivulias (kuten sinulle sanottiin), tai tarkistetaan myöhemmin taas jos keskenmeno ei ala että näkyykö silti sydämen liikkeitä. Surua lisää se että me olemme toivoneet ensimmäistä lasta yli 4 vuotta onnistumatta, vaikka mitään vikaa ei meistä ole löydetty, ovulaatio tulee jne. On yritetty itse ja käyty läpi rankkoja lapsettomuushoitoja, ja sitten käy näin. Ei ole elämä reilua mutta sen kanssa pitää elää. Mietin vain, kaikella rakkaudella, että toivottavasti muistat kuitenkin ikävän alun jälkeen olla enemmän onnellinen kuin vihainen tuosta alusta, tulette kuitenkin saamaan lapsen, mitä niin moni muu edelleen vain toivoo. Voisitkohan kertoa jotain tuosta lääkäristä, mikä hoitolaitos, tai edes oliko julkisella vai yksityisellä puolella, nainen vai mies..? Pelottaa että menen tietämättäni kyseisen potilaaksi, kun meidän lapsettomuushoidot toivottavasti vielä jatkuvat… Toivottavasti kaikki menee teillä tuon alun stressin jälkeen nyt paremmin kuin hyvin ja vielä kerran paljon onnea ja ihanaa raskautta teille!<3
Yksi juttu näissä tapauksissa on se, että myös lääkärit ovat nykyisin ylityöllistettyjä ja heidän tehtävänsä on diagnosoida, he eivät ole potilaan kanssa samalla lailla tekemisissä kuin esimerkiksi hoitajat joten lääkäreiltä ei odoteta sitä inhimillisyyttä vaan tietoa. Tilanne on tietenkin moninverroin herkempi kun kyseessä on oma vauva mutta lääkärille se on vain yksi diagnoosi. Koin itse outoja oireita ja menin Meilahden sisätautiosastolla tutkimuksiin. Lääkäri paukautti suoraan että se voi olla joko mononukleoosi tai pahimmassa tapauksessa imusolmukesyöpä, vielä ei tiedetä koska testit eivät näytä luotettavaa tulosta. Järkyttävä tapa lähteä kotiin odottamaan pari viikkoa kokoa syövän tai normaalin pusutaudin kanssa. Lääkäri kuitenkin kertoi faktat mitä on odotettavissa ja sen mukaan eletään. Lääkärin on myös pakko kertoa ne epämieluisat vaihtoehdot eikä vain jättää potilasta tietoisuuteen jossa ”se on luultavasti vaan pusutauti”. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Tämä voi tuntua karulta mutta se on potilaan oikeus tietää kaikki vaihtoehdot ja odottaa että tilanne muuttuu (menee kesken tai sikiö selviää).
Niinkuin fakta on, suuri osa raskauksista päätyy kesken alkuvaiheessa. Suomen valtiolla ei ole yksinkertaisesti varaa kustantaa extraseurantoja tai muuta vaan on vain kärsivällisesti odotettava että selvisikö sikiö. tottakai lääkärisi kommentti oli törkeä ja anteeksiantamaton.
Tottakai pitää antaa kaikki mahdollisuudet, tässä ei vaan edes sanottu että mitään hyvää olisi mahdollista odottaa. Maksoin kyseiselle yksityislääkärille siis palkkiota siitä, että sain diagnoosin mutu-tuntumalla ja kokeet ja seuranta olisivat toki myös menneet omasta pussista. 🙂
Mun mielestä aivan kauhea tapa lääkärillä hoitaa koko tilanne ja vielä yksityisellä klinikalla, jossa asiakas maksaa ison summan. Tai vaikka ei maksaisikaan niin silti. Tuli tosi paha mieli sun puolesta mutta onneks se on takana päin.. 🙂
Näin juuri. Puhuimme pitkään mieheni kanssa miten paljon vähemmän hallaa oikea diagnoosi (uhkaava keskenmeno) ja sanonta ”toivotaan parasta” ja ”tule uudestaan parin viikon päästä” olisi aiheuttanut. Ja pahinta tässä on se, että vaikka lääkärin antama diagnoosi olisikin ollut totta, se miten hän asian hoiti oli aivan järkyttävää. Kyllä raskaana olevalle naiselle riittää sana keskenmeno, ettei siihen syssyyn tarvita mitään” älä kuvittele että tästä vauvaa syntyisi”-kommentteja. Onneksi tosiaan takana päin!<3
Onneksi olkoon uudesta tulokkaasta! Olen seurannut blogiasi jo tosi pitkään ja se on pysynyt aina yhtä laadukkaana ja ihan mun lempparinani! 🙂
Mulla itselläni on TODELLA epäsäännöllinen ja harva kierto. Kun tein positiivisen testin, menimme heti yksityiselle ultraan ja viikkoja oli silloin meidän laskujemme mukaan 8. No, ultrassa ei näkynyt mitään ja diagnoosina oli tuulimuna. Kerroin kuitenkin epäsäännöllisestä kierrosta ja lääkäri totesi ”Noh, tulkaa parin viikon päästä uudestaan jos se olisikin vielä niin aikaisessa vaiheessa, että mitään ei näkyisi. Varautukaa kuitenkin että tämä oli tässä ja vuoto alkaa näillä näppäimillä.”
Elämäni pisimmät 2 viikkoa oli odottaa seuraavaa ultraa, mutta kuitenkin pieni toivo vielä oli, että josko sieltä jotain löytyisi… En osaa sanoin kuvailla miten onnellisia olimme, kun sitten parin viikon päästä siellä näkyi edennyt raskaus ja siitä seuraavassa ultrassa SYDÄMENSYKE!
Nyt tuo syke on 1 v 4 kk ikäinen touhukas taaperoneiti. 🙂
Onnea vielä teille ja tsemppiä raskauden huoliin ja vaiheisiin! Pian ne ovat vain kaukainen muisto, kun pieni vauva saapuu taloonne <3
Olipa ihanan onnellinen loppu teidän pelottavalle alkuraskaudelle. <3 Epäsäännöllinen kierto kyllä vaikuttaa suuresti ja jotenkin sitä yleensä lähes aina on onnistunut tekemään sen testin just silloin tasan 4+0 vaikkei olisikaan tietoa siitä milloin mahd. ovulaatio olisi ollut. Näin mullakin kävi tyttäreni kanssa vaikka taisikin olla jo joku kiertopäivä 60. 😀
Niin tuttu tarina, valitettavasti. Ekan raskauden kohdalla sanottiin ”on täällä jotain ollut muttei ole enää” viikolla 7. Tämä ”ei ole enää”-tyttö täyttää kohta 4v. Toisessa raskaudessa annettiin aika kaavintaan ”ei täällä ole edes ruskuaispussia, tästä ei vauvaa tule”. En mennyt, kun intuitio sanoi toista. Hän kehittyi ja täyttää juuri 10kk. Meni kyllä luotto lääkäreihin. Verenvuoto jatkui tokassa raskaudessa viikolle 20 ja pelkäsin koko ajan, ymmärrän tuskasi. Kaikkea hyvää odotukseenne! <3