Xenia's day

Raskauden selviäminen ja alkuraskaus

Teksti: Xenia

Onpa jotenkin uskomatonta, että täällä mennään jo viikolla 14, vaikka tuntuu siltä, että ihan juuri vasta raskaustestin tein. Alkuraskaus (tai oikeastaan koko raskaus) on mennyt raskaus raskaudelta nopeammin ja uskon tämän kohdalla vaikuttaneen senkin, että hyppäsin saman tien lähes pari viikkoa eteenpäin. Tein nimittäin raskaustestin vasta nyt jälkikäteen laskettuna aikalailla 6+0 ja edellisissä raskauksissa olen tehnyt testejä suurin piirtein 3+5 tai vastaavaa. Ja uskon, että usein juuri nuo kaksi viikko on ne piinallisimmat, joten hyvä niin, etten tiennytkään. Juuri niinä hetkinä elettiin nimittäin kaikkein pelottavimpia hetkiä meidän pienimmän sairastuessa ja meidän ollessa sairaalassa.

Kyllähän mun keho kuitenkin oli antanut nyt jälkikäteen mietittynä jo jotain osviittaa. Kiertoni oli sekaisin kuin seinäkello, mutta pistin sen silloin ihan vaan stressin piikkiin. Sitä nimittäin tuossa kuussa riitti. Ja lisäksi ihan suoraan sanottuna ajattelin, ettei raskaus voi alkaa kun on kaikkea muuta päällekkäin. Kaksi edellistä raskautta kuitenkin vaativat sen lähes 1.5 vuotta yritystä per kerta, joten ajattelin, että kaikkien tähtien pitäisi olla täydellisessä asennossa, että raskaus pääsisi alkamaan – ja koska tuossa kuussa meni ihan kaikki mönkään, olin heittänyt koko ajatuksen ihan kankkulan kaivoon.

Keho kuitenkin viestitti jotain ja mainitsin jo sairaalassa pojan kanssa ollessa, että onpa outoa. Mieheni silloin oli se, joka sanoi, että pitäisikö sinun tehdä raskaustesti johon vastasin, että ei se voi olla syy, olen vain aivan sekaisin kaikesta pelosta ja huolesta – sehän olisi ollut nimittäin aivan järkeenkäypää.

Pääsimme kotiin ja muutama päivä myöhemmin varasin jo aikaa gynelle, koska alavatsaa koski koko ajan ja olin tiputellut hyvin vähäisissä määrin jo parisen viikkoa (tämä ollut minulla jokaikisessä raskaudessa, eli veri ei aina tarkoita keskenmenoa, vaan voi myös olla merkki raskaudesta). Mies oli ostanut minulle oma-aloitteisesti kaupassa käydessään raskaustestin ja päätin sen tehdä saman tien kun olin menossa anyway vessaan. Ja siis en todellakaan kuvitellut sen olevan positiivinen – halusin vain saada varmuuden koska gyne sitä kuitenkin kysyisi. Isäni oli vielä just tullut sisään tuoden meille tekemäänsä lohikeittoa, joten oli kohtuu koomista, että meikäläinen tuijottaa epäuskoisena kirkuvan punaista viivaa testissä mieheni ja isäni jutellessa olohuoneessa. 😀

Kävin tietysti illalla ostamassa vielä muutaman testin ja viikkonäytöllisen testin. Koska oletin, että raskauden on jo oltava pidemmällä ja niinhän se olikin.

Siirsin sitten gyneaikaa viikolla eteenpäin ja siitä tulikin alkuraskauden ultra – aika hauskaa. Tuolla kaikki meni hyvin. Kohtu oli pyöristynyt jo siinä määrin, että lääkäri arvioi vatsan päältä tunnustellessaan raskauden olevan jo pidemmällä tai että siellä olisi useampi. Kävin jo mielessäni läpi vaihtoehtoja siitä, miten meidän kouluun- ja päiväkotiin lähtö onnistuisi jos meillä olisi kaksi vastasyntynyttä (kun aamut ovat jo vaikeita nytkin:D), mutta yksi tyyppi siellä vaan on.

Kaikki näytti muutenkin hyvältä eikä esim mitään hematoomaa tai muutakaan ole (sellainen minulla oli meidän vanhimman pojan raskaudessa kun sain jopa keskenmeno diagnoosin vaikka olin edelleen raskaana – sillä lääkärillä en ole sen koommin käynyt).

Jotenkin tämä alkuraskaus tuntui tosi erilaiselta muihin verrattuna. Olin vielä alussa niin huolissani meidän pojasta, etten oikein osannut edes miettiä tätä raskautta. Yleensä kun se raskaus on kuitenkin juuri sillä hetkellä se elämän suurin asia. Mutta huoli oli niin kova, etten jotenkin osannut heti tästä edes samalla tavoin iloita kuin muiden kanssa.

Mutta kun meidän mini alkoi tervehtyä ja olin käyttänyt aikaa hyväksyäkseni sen mitä tapahtui (ja sen miten peloissani olin – se on ehkä näin jälkikäteen ollut vaikeinta käsitellä), alkoi ilo tästä meidän uusimmasta tulokkaasta nostaa päätään. Ja nyt olen viimeiset 3-4 viikkoa käynyt läpi kuvia meidän vastasyntyneistä ja miettinyt millainen tyyppi siellä vatsassani nyt on. Onko hän temperamenttinen kuten nuorimmaisemme, herkempi kuten keskimmäisemme vai suora ja itsenäinen kuten esikoisemme. On ollut hauska nähdä miten erilaisia persoonia meillä jo on, enkä malta odottaa että saadaan joukon jatkoksi vielä yksi pieni. Luulen, että sen jälkeen meidän perheluku on täynnä- tämä on nyt se tunne ja vaikka olenkin sanonut niin myös viime kerralla, jotenkin olo on sellainen, että juuri hän tulee täydentämään meidän perheen juuri sellaiseksi kuin sen kuuluukin olla!<3

Alkuraskauden voinnista sen verran, että minua väsytti ehkä muutamana päivänä, muttei missään tapauksessa siinä määrin kun edellisissä raskauksissa. Mietin voisiko syyskuussa saadusta rautainfuusiosta ollut vaikutusta siihen? Väsymyksen sijaan podin noin 3-4 viikkoa todella etovaa oloa. Aamut olivat pahimmat ja samaten jos edellisestä ruuasta oli liian kauan. Pyrinkin syömään välipaloja ennakoivasti ennen kuin varsinainen nälkä ja huono olo ehtisivät iskeä.

Koomista kyllä, liikunta auttoi huonoon oloon ruuan lisäksi – ehkä endorfiinit vaikuttivat siihen, mutta olen aika hyvin jaksanut jumpata normaaliin tapaan. Liikunta on itselleni hurjan tärkeä asia arjessa sen niin suuresti hyvää oloa lisäävän vaikutuksen takia. Koen sen myös antavan minulle lisäenergiaa, mikä tässä kolmen lapsen arjessa on enemmän kuin tervetullutta. Siirryin melkein saman tien tekemään nimenomaan raskausajalle sopivia jumppia. Tämän suhteen luotin viime raskaudessa Tone it Up appiin ja latasin sen taas saman tien kun raskaus selvisi. Sen lisäksi odotan ensi viikkoa, että pääsisin salille pitkästä aikaa. Siitä on melkein kuukausi kun viimeksi olen siellä käynyt.

Nyt tosiaan viikolla 14 ja rakenneultran varasin just helmikuun loppuun. Meillähän oli muuten matka varattuna hiihtolomalle, mutta olen aika 90% varma, että siirrämme lentoja eteenpäin vuodella.Nyt ei jotenkin tunnu oikealta matkustaa. Kaikki testaaminen, lasten maskipakot kohteessa yms vievät ainakin itseltäni lomafiilistä ja lisäksi en tiedä miten jaksaisin olla koko porukalla karanteenissa ulkomailla  jos siellä sairastuisimme. Ehkä siis nyt on hyvä pysyä kotona näiden tartuntanumeroiden kasvaessa niin kovaa vauhtia, että taitaa olla vain ajan kysymys milloin me kaikki sen olemme sairastaneet. :/

Onko teillä ollut lomia varattuna ja jos on niin mitä meinaatte tehdä?

Lue myös

X