raskaus

Raskauksien vertailua

22.2.2017 Teksti:

Ajattelin, että olisi hauska toteuttaa tällaista raskausaikojen vertailua ja liittää siihen myös kuvia. Aloitetaan kuvilla ja ensin nimenomaan viime raskauden kuvat! 🙂

Viime raskaus / 26 viikkoa raskaana

P1010052

Viime raskaus / 33 viikkoa raskaana

P1010106

Viime raskaus / Päivä ennen laskettua aikaa eli 40 viikkoa raskaana

IMG_5403

Tämä raskaus / 20 viikkoa raskaana

P2140078P2140072P2140073
Mulla on tässä raskaudessa nyt jo isompi maha kuin viimeksi oli reippaasti edempänä, varmaan jossain 28 viikolla. Muistan nimittäin sen kuinka edellisessä raskaudessa pidin vielä laskettuna aikana (jolloin tyttö siis syntyi) mahaani aika pienenä, tuleekohan tästä vielä valtava verrattuna ensimmäiseen vai ottaako se vain alkukirin tässä alussa kun paikat on jo kerran antaneet myöten, nähtäväksi jää (kirjoitin jähtäväksi nää ensin).
Viimeksi mulle tuli linea negra aika aikaisin ja meni tummana navan yli. Nyt se hädintuskin näkyy. Onhan tässä aikaa vielä sille tummentua, mutta mä vähän luulen että se jää tällä kertaa vaaleaksi. Liekö sit mitään perää sillä, että tytöistä on tummempi ja pojista vaaleampi? Jostain olen nimittäin tällaistakin kuullut.
Viime raskaudessa iho kukoisti ja tässä raskaudessa on ihan ok, mitä nyt yläselässä näppyä ja samaten vähän rintakehässä. Kasvot on säästynyt vielä pahimmalta ja toivotaan että näin myös pysyy.
Mahan muoto on mun mielestä tässä raskaudessa erilainen ja on selkeästi suipompi  kuin viimeksi. Vyötärö erottuu vielä nippanappa vaikka toki se nyt väkisinkin vähän leventyy näin suurten muutosten kynnyksellä. Painoa on tullut koko ajan samaa vauhtia kuin viimeksi ja nälkäkin ollut aikalailla sama. Himot on hieman erilaiset ja huomaan kääntyväni enemmän suolaisten juttujen puoleen siinä missä viime raskaudessa olisin voinut syödä suklaalevyn päivässä. Ei siinä, kyllä suklaa edelleen maistuu, mutta ei samoissa määrin.
Energiat on mun mielestä olleet molemmissa raskauksissa samat ja pahoinvointia ei juuri ole kummassakaan esiintynyt. Ekassa raskaudessa nukuin kyllä enemmän kuin nyt, mutta se johtuu varmaan ihan puhtaasti jo siitä, että nyt on yksi lapsi hoidettavana eikä aikaa itselle samalla tavoin kuin ensimmäisessä raskaudessa. Toisaalta pidän tätä kyllä hyvänä asiana, aika nimittäin menee aivan älyttömän nopeasti, paljon nopeammin kuin viimeksi! Nythän ollaan jo kohta 22 viikkoa täynnä, ihan uskomatonta!
Ja tottakai nyt kun puhuin väsymyksen poissaolosta, voisin nukahtaa vaikka pystyyn. Tyttö on ollut tän viikon lomalla ja saa taas muistaa sen kuinka mahdoton yhtälö on tehdä sekä töitä, että opintoja samaan aikaan kun on hänen kanssaan päivät. 😀 Tuntuu ettei aika riitä mihinkään, eikä mitään saa tehtyä kunnolla. Nyt on pakko keittää kupponen kahvia ja sit herätellä tyttöä päiväunilta. Enää hän ei voi nukkua mitään monen tunnin maratoneja jos halutaan hänet saada ihmisten aikoihin nukkumaan. Tunti ihan maksimissaan ja hyvin pärjää jo ilman, joskin yöunet kyllä ovat silloin sen 12h ainakin, ellei enemmänkin.
Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille!

Kommentit (15)

Heh, meillä on kaapit täynnä pinkkejä haalareita yms juttuja.. Nyt jännätään miten ystävien käy, heillä kun on samanikäinen poika ja toinen tulossa ja pian tiedetään voidaanko vaihtaa esikoisten vaatteet päikseen! 😀

Niin ne lapset vaan ovat erilaisia. Meillä 2v 7kk nukkuu päiväunet 2h ja päälle 12-14h yöunta ja isoveljensä 5v samaten 2h päiväunta ja 10-12h yöunta. Molemmat ovat tokikin päivähoidossa, eli viikolla herätään aika aikaisin. Mutta onni onnettomuudessa, molemmat myös tankkaavat unta viikonloppuisin. 😀 Onni on mm. hyvin nukkuvat lapset!

NO kieltämättä! Mä olen aina pitänyt tyttöämme todella hyväunisena kun nukkuu pitkät yöunet! 😀 Mutta toisaalta se unentarve on niin erilainen jokaisella, niin myös aikuisilla! 🙂

Kirjoitin aiemmin että meilläkin uä jäi sukupuoli vielä epäselväksi napanuoran taa! Mulla myös mennyt aivan identtisesti nuo kaikki masuun liittyvät kanssasi, esikoinen siis tyttö. Ma meen 2-4D uä, jospa silloin selviää onko siellä toinen typy vai alkuun epäilemäni poika <3

Toisaalta niin ihanan jännää kun joutui odottamaan!<3 Ja vaikkei sillä sukupuolella mitään väliä olekaan, jotenkin se vauva ainakin omalla kohdalla tulee konkreettisemmaksi kun tiedän millä nimellä häntä kutsua!<3

Juu käytännön syistä olisi kiva tietää jo nyt, niin voisi myydä siskon vauvavaatteet ja ostaa poikamaisempia unisexin lisäksi. Jos siis näkyisi hyvin selvästi! Muutoin sukupuolella ei ole merkitystä meille toki <3 ja toki on kiva että pieni konkretisoituu kunnolla jo masussa <3

Heh, meillä on kaapit täynnä pinkkejä haalareita yms juttuja.. Nyt jännätään miten ystävien käy, heillä kun on samanikäinen poika ja toinen tulossa ja pian tiedetään voidaanko vaihtaa esikoisten vaatteet päikseen! 😀

Moikka, itsellä esikoinen poika ja nyt seuraavakin lapsi on poika. Itsellä tuli molemmissa linea negra yli navan ja tumma viiva. Nännit tummui ja iho kukki. Turvotus oli jtn ääretöntä tässä edellisessä raskaudessa silkkaa nestettä kertyi varmaan 20kg..
Mielestäni poikarakkaudessa varmaan se testestoroni teki sen että naama kukki ja muutenkin en tuntenut olevani hehkeimmiläni..seuraavaksi suunnitteilla tyttövauva, olisiko sinulla vinkkejä miten saitte tytön ja miten pojan, liittyikö ruokavalioon? Vai ajoitukseen vai oliko pelkkää tuuria:)?? Kaikki vinkit otetaan vastaan? kiitos paljon ja onnellista raskautta. Itselleni jouduttiin tekemään sektio ja taaperon kanssa tämän leikkauksen jälkeen ei ole oikein ollut mitään herkkua.. Toivon että seuraavaksi vauva ei ole perätilassa!

Mulla turvotus ollut ihan samanlaista molemmissa raskauksissa, nesteet kertyy niin paljon helpommin kun hormonitasot korkealla!. 🙂 MEille on ollut koko ajan ihan sama kumpi sukupuoli sieltä tulee, emmekä edes asiaa ajatelleet missään vaiheessa yrittäessä. Kunhan nyt tulin raskaaksi kaiken jälkeen niin upea juttu itsessään!<3

Jossain on sanottu, että tyttösiittiöt ovat sitkeämpiä kuin pojat. Eli jos harrastaa seksiä ennemmin hieman aiemmin ovulaatiota, kuin juuri ovuloidessa on todennäköistä että nämä tyttösiittiöt ovat sinnitelleet poikia paremmin. En sit tiedä kuinka totta tämä on mutta kun mietin omia raskautumisia niin aika hyvin pitää paikkaansa! Siittiöthän säilyvät parhaillaan sen vajaa viikonkin verran. Worth trying ??

Siis tää on kyl järkky!:( mulla kaksi poikaa, 3 v ja 6 kuukautta… Ehkä sen takia riipaisee vielä enemmän. Kiitollisuus on niin suurta näistä kahdesta ja joku höpöttelee tällaista….

Siis aivan kamalaa tämmöinen tyttövauvojen tehtailu, pitäisit edes omana tietonasi nämä älynväläykset! Toiset ei saa lapsia ollenkaan vaikka kuinka haluaisivat ja joillekin näyttää olevan elämää suurempi asia mitä sieltä haarojen välistä löytyy kun oikein suunnitteluvaiheessa jo on noin selkeää kumpaa lähdetään tavoittelemaan – myötähäpeä!

Poikarakkautta!

Voit vitsit sulla on niin kaunis ja siro maha ollu vielä ihan lopussakin <3

Kiitos Elena!<3

Tottakai olen kiitollinen molemmista rakkaista lapsistani. Eikä sillä sukupuolella ole mitään merkitystä, pääasia että lapseni ovat terveitä ja seuraavakin on sitten mitä sukupuolta tahansa. Ajattelin vaan kysyä vinkkiä tyttövauvaan,mutta kärpäsestä tehtiin härkänen. Tottakai kahden pojan jälkeen tyttö olisi mukava lisä, mutta ei se maailmaani kaada vaikka olisikin poika. Yhtä rakkaita kaikki eikä raskautuminen itsestäänkään mikään läpihuutojuttu ole ollut.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *