Xenia's day

Raskausviikko 18

Teksti: Xenia

Jotenkin nurinkurista, että aluksi aika menee super hitaasti, mutta sit ollaan jo näin pitkällä, että puoliväli häämöttää jo aika lähellä. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, että tuohon vauvan laskettuun aikaa on ikuisuus, mutta tiedän kokemuksesta, että hyvin pian ihmettelen sitä, miten ollaan jo maalis ja huhtikuussa. Arki pitää sen verran kiireisenä, mutta ehkä tässä kolmannessa raskaudessa huomaan eniten sen, että olen aika paljon lungimpi siitä, etten asioita voi kontrolloida. Toki siis menen näytille jos kipu on kova, mutta noin yleisesti ottaen.

Samalla kun rakenneultra häämöttää tuossa kolmen viikon päässä, tuli mieleeni myös se, että nythän voisi halutessaan saada selville jo vauvan sukupuolenkin. Kuten tuolla raskaudesta kertoessani kuitenkin mainitsin, jätämme sukupuolen tällä kertaa selvittämättä ja koemme täten ehkä aavistuksen kahdesta raskaudesta erilaisen raskauden. Mulle sukupuolen selvittäminen ei ole ollut koskaan edellisissä raskauksissa tärkeää sen vuoksi, että loisin suhteen vauvaan. Itseasiassa mä koen sen muutenkin niin, että se todella vahva side muodostuu vasta kun vauva on syntynyt vaikka toki tämä syntymätönkin vauva on erittäin tärkeä minulle. En kuitenkaan ole koskaan ollut esimerkiksi se ihminen, joka puhelisi kauheasti vauvalle, jotenkin koen sen vaivaannuttavaksi omalla kohdallani. Onneksi olen kuitenkin sen verran puhelias, että vauva varmasti tunnistaa ääneni ihan muutenkin. 😀

Toisin sanoen meille on sukupuolen selvittäminen ollut ennen ihan puhtaasti uteliaisuus-kysymys ja sen perusteella on tehty osa hankinnoista. Mä kuitenkin pidän erityisen paljon nimenomaan hyvin sukupuolineutraaleista vauvan vaatteista, että tuo ei haittaa ja huonekin on tuossa ylhäällä aika näkyvänä, joten halusin sinne joka tapauksessa pehmeän harmaan sävyn seiniin. Todennäköisesti emme sit kuitenkaan asu tässä kauhean kauaa, joten syntyvä vauva voi sit myöhemmin valita seuraavassa kodissa just sen värin kun seinilleen haluaa (minun avustuksellani hah).

Ainut asia siis mitä minä näen tässä erilaisena on se, että nimiä on oltava kaksi ja jännitys säilyy rakenneultran sijaan loppuun asti. Toki on hauskaa arvuutella ihan muuten vain ja olen minäkin miettinyt ultrakuvaa katsoessani, että vauva näyttää mielestäni tytöltä, mutta mun logiikan mukaan se on mahdotonta, että joka toinen olisi aina tyttö-poika-tyttö, joten varmaankin sieltä on siis poika tulossa. Logiikka pelaa ja teoriat ovat aukottomia. 😀

Nyt kun viikkoja on kasassa sen kokonaiset 17 on olo noin muuten erittäin hyvä. Ei ole pahoinvointia, nälkäkin on tuhat kertaa maltillisempi kuin alussa (paitsi tänään:D) ja jaksan liikkuakin hyvin. Liikunta on muuttunut kohtuu sykettä nostavasta porrasjuoksusta yms reippaaseen kävelyyn ja jumppakuminauhaan, koska se tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Nukun yllättävänkin hyvin ja fiilis on positiivinen.Liitoskipuja on aina välillä, mutta tuota pahaa kipua ei ole sen kerran jälkeen tullutkaan – onneksi niin. Kaikin puolin siis kaikki hyvin, ei voi valittaa.

Pinnalliselta puolelta on kuitenkin sanottava, että siinä missä osa naisista viihtyy nahoissaan raskaana, mä en jotenkin ole koskaan kokenut sitä niin. Mulle on jotenkin todella ihanaa ja tärkeää ne useammat roolit, mitä mulla on, mutta raskaana ollessani en näe muuta kuin äidin itsessäni. Maha ei niinkään minua ulkonäöllisesti haittaa, mutta koen koko raskauden omalla kohdallani jotenkin aika epäviehättävänä aikana to be honest. Ja uskokaa pois, mä ihailen usein raskaana olevia naisia. Sanon vain mitä mä itsestäni ajattelen. Ehkä suurin kynnys mulle on kasvava rintavarustus, jossa en koskaan koe oloani kotoisaksi. Normaalit yläosat eivät välttämättä istu kauniisti, vaikka mahtuisivatkin päälle ja olen vähän silleen uunona tässä kropassani. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi, sehän on selvää, mutta sanotaanko näin, etten ihan huvikseni olisi raskaana. 😀

Mutta sit ne raskauden parhaat puolet. Se kun vauva potkii ja heiluu tai kun mies silittää mahaa. Tai kun molemmat lapset on kainalossa ja siinä keskellä vielä yksi. Ne ulkonäölliset seikat on hyvin pieniä siinä rinnalla, mutta toisaalta kaikki tunteet ovat sallittuja ja normaaleja, myös ne kielteiset. Ehkä parasta onkin vain todeta se niin, että raskaus ei ole välttämättä mun omasta mielestäni omalla kohdalla se viehättävin aika, mutta toisaalta kestää hyvin pienen ajan elämästä. Sen seisoisi vaikka päällään kun palkintona on pieni vauva. Ja vaikka se oma kroppa ei omaan silmään kauneimmillaan olisikaan, on se arvostus sitä kohtaan valtava. Nämäkin ovat kaksi täysin eri asiaa. Itseään ja omaa kroppaansa voi rakastaa, mutta tuntea olonsa silti hieman kömpelöksi kasvavassa kehossaan!<3

Minä osoitan rakkautta kehoani kohtaan kohtelemalla sitä hyvin. Antamalla sille hyviä ravintoaineita ja hemmottelua sopivissa määrin. Raitista ilmaa ja paljon naurua. Niillä pääsee pitkälle<3

Miten te muuten suhtaudutte kehoonne raskausaikana?

 

 

Lue myös

X