Xenia's day

Rintatulehdusta, silmätulehdusta ja flunssaa

Teksti:
Xenia

Mistähän sitä edes lähtisi liikkeelle. Viime postauksen jälkeen kun on sairastettu vaikka ja mitä – ei onneksi kuitenkaan yhden ihmisen voimin. 😀 Puhuinkin aiemmin siitä, että meidän kundin yöt ovat menneet vähän pipariksi tässä lähiaikoina – tai sanotaanko niin, että välillä on ihan kohtuullisia öitä ja loput sit ihan katastrofaalisia. Viime to ja pe öinä hän söi käytännössä koko yön ja pe aamuyöstä jo tunsin, että nyt on joku tiehyttukos oikeassa rinnassa. Aamulla oli jo aika kehno olo ja siitä se sit nopeasti huononi ja lämpökin nousi lähemmäs 38 astetta, mikä on mulle tosi korkea jo – en yleensä nimittäin esim perusflunssassa kuumeile. Otin saman tien kuitenkin kaalinlehdet käyttöön ja hieroin tukosta auki + imetin siltä puolelta koko ajan. Seuraavana päivänä olo olikin jo ihan erilainen – se meni siis luonnon omin keinoin pois – mikä on tietysti kiva asia kun en innostu ajatuksesta että vedän antiobiootteja imettäessäni – ellei toki ole ihan pakko.

IMG_3328

Noh. Siitä päästiin kohtuu nopeasti, mutta eiköhän meidän pienimmälle iskenyt flunssa. Enemmän tai vähemmän hänen nenänsä on ollut tukossa koko syksyn, kiitos isosisarusten jotka tuovat kaikki pöpöt kotiin. Hänelle muodostuu erinonomainen vastustuskyky kunhan vähän kasvaa vaan. 😀 Nyt ei kuitenkaan jäänyt pelkkään nuhaan, vaan silmä lähti rähmimään ja yskääkin on etenkin öisin. Kotikonstein olemme kuitenkin selvinneet, sillä lastenlääkärin mukaan kannattaa odottaa josko silmien rähmintä lakkaisi itsestään ennen kuin tippoja lähdemme annostelemaan. Se kun tuntui tulevan joka toinen päivä lähinnä -ehkä siis liittyy myös kyynelkanavien ahtauteen. Who knows

IMG_3332

Viime yönä yskittiin vielä jonkin verran, mutta toivotaan, että oltaisiin jo paremmalla puolen. Hän ei myöskään ole suostunut nukkumaan omassa sängyssään lainkaan, joten oma selkä tuntuu olevan aivan juntturassa kun kuitenkin sitä jotenkin jännittää kun pieni on vieressä. Mutta saapa sillä tavoin edes unta – unien maksimointi etusijalla aina tässä vauvavuonna!

IMG_3486

Tänään yritin (paino sanalla yritin) tehdä vähän töitä, mutta siitäkään ei tullut mitään. Kundi halusi olla sylissä koko aamun ja nukahti syliini taisteltuaan unta vastaan varmaankin tunnin. Joku kehitysvaihe siis päällä – vai oliskohan tää jo sitä klassista neljän kuukauden hulinointia, vaikka hän on vasta 3,5kk. Nyt tätä kirjoittaessa hän makoilee tuossa vieressä ja katsoo minuun hirveän rakastuneen näköisenä. Mammaa parempaa ei taida tällä hetkellä ollakaan – ja se kyllä sopii mulle. Tämä aika menee niin nopeasti ohi! :/

Pian pitäisi lähteä hakemaan lapsia kun pk menee tänään aiemmin kiinni ja sit rautakaupoille miehen kanssa etsimään täydellistä saumasävyä tukevan yläkerran kylppäriin. Pitää ottaa jotain eväitä mukaan sillä kombo rautakauppa + kolme nälkäistä lasta ja kiukkuinen vauva voisi olla vähän liikaa. 😀

Mitäs teille kuuluu, oletteko te pysyneet terveinä nyt syksyllä?

X