
Röyhelöhameessa
*-Merkityt kaupallisia linkkejä.
Onpa hassua, miten suuresti lämpötila voi muuttua ihan hetkessä. Tänä aamuna piti nimittäin vetää takin alle ihan kunnon paksu neule ellei halunnut paleltua saman tien autolle kävellessään. Tämä kuvissa näkyvä asu oli nimittäin tuona päivänä lähes liian kuuma, vaikka paita onkin ohutta silkkiä, joka materiaalina on yleensä hyvin viileä.
Täällä tuntuu, että päällä on niin monta juttua samaan aikaan, että pitää ihan aktiivisesti yrittää rauhoittaa itseään. Intoa riittää valtavasti, mutta samaan aikaan odotan ehkä vähän kauhunsekaisin tuntein kesää ja kuukautta kun olen lasten kanssa lomalla. En siksi, ettenkö haluaisi olla heidän kanssaan, vaan siksi, että näillä näkymin töitä tulee olemaan tuolloinkin ihan riittämiin. Noh, lyhyt aikahan tuo on ja toki iltoja ja aamuja voi hyödyntää myös. On nimittäin aika yllättävääkin kuinka nopeasti saa kaiken tarvittavan tehtyä jos on mahdollisimman tehokas. Väittäisin nimittäin, että kovinkaan moni työntekijä ei tee 8h:n työpäivänä 8h töitä – ainakaan toimistoissa. Olen ehkä tästä joskus lukenut tutkimuksenkin, mutten nyt yhtään muista mitä siinä sanottiin. Muistan vain sen, että tuo ”tehokkuusluku” oli aika yllättävä.


Täällä on ollut muutenkin tosi tapahtumantäyteinen viikko ja tuntuu, että maanantaista on vähintään kuukausi aikaa. Ollaan otettu bisneskuvia, tuotetta matskua, suunniteltu ja pohdittu muiden töiden ohella. Mä tosin olen vähän sellainen, että näissä hyvin työntäyteisissä elämäntilanteissa sanottavaa on melkeinpä vähemmän kuin normaalisti. Kaipa se liittyy siihen, että kirjoittaakseen on oltava aika rentona ja ajatuksen pitäisi virrata vapaasti. Eiköhän tähän kuitenkin tule pian muutosta kun asia kerrallaan mennään eteenpäin.


Paitapusero: Zara
Hame: Bubbleroom (*tämä)
Kengät: Chanel
Laukku: Chanel
Aurinkolasit: Le Specs
Onneksi lenkkeily ja liikunta on tähänkin apukeinona. Olen ottanut tavaksi lähteä lenkille lasten nukkumaanmenon jälkeen. Näin ehdin näkemään heitäkin, mutta saan kuitenkin omaa aikaa ja vieläpä sellaisella tavalla, joka antaa niin paljon. Porvoon kauniit maisemat yhdistettynä sykettä nostattavaan porrastreeniin ovatkin olleet mun pelastus tässä lähiviikkoina. Liikunnan jälkeiset endorfiinit saavat kaiken näyttämään yksinkertaisemmalta. Sen jälkeen ehtii vielä istumaan miehen kanssa ennen nukkumaanmenoa, eli winwinwin.
Kerroinko muuten jo siitä, mihin me lähdetään kesäloman aikana? Halusimme ehdottomasti lähteä isommalla porukalla jonnekin, ja isäni ehdotti Kuusamoa. He ovat hyvin liikunnallisia ja mekin tykätään ulkoilusta ja luonnosta, joten se on kuulkaa niin, että otetaan autolle paikka junasta Rovaniemelle (tää on varmaankin lasten mielestä se paras osuus) ja meille hytti ja ajetaan sieltä Kuusamoon. Kuusamossa sit oliko se nyt 5-6 päivää liikunnallista aktiviteettia (eli aktiivista rentoutumista, kuten minä sitä kutsun) ja sit hidas ajelu kotiin pysähtyen eri paikoissa aina yöksi. Hankittiin tätä varten nyt retkirinkka, jonka löysin todella edullisesti torista ja nyt ajattelin vielä katsoa lasten retkikenkävalikoimaa. Mähän käytänkin lähinnä vaelluslenkkareita kun pitkiä kävelyitä vedän, joten multa löytyy omat kengät omasta takaa.
Meillä on viikonloppuna tanssiesityksiä ja muita juhlintoja, mutta sen lisäksi ihan vaan rentoa oleskelua. Ihanaa viikonloppua teille kaikille! 🙂
Kommentit
Ihan huikeeta, että suositte kotimaan matkailua!!
Kommentit
Kuulostaapa kivalta kesälomasuunnitelmalta, tämä toukokuu on juuri siitä niin kivaa aikaa, kun on vielä koko kesä edessä! Musta usein kaiken kivan odotus on parasta 🙂
Tykkään hameestasi tosi paljon! Vaikuttaa myös monikäyttöiseltä, voi yhdistää sitä erilaisiin yläosiin ja asusteisiin 🙂
Kivaa kesänodotusta!
Ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kuusamo kuulosti mukavalta kun täällä tulee paljon vietettyä aikaa.Ihania luonto paikkoja löytyy kyllä joissa mieli lepää (Pieni Karhunkierros, Oulangan luontokeskus…)
Suosittelen myös piipahtamaan Posiolla (tosin siinähän se on matkan varrella, jos Rovaniemeltä Kuusamoon ajatte).
Posiolta löytyy Korouoma, Tolvan kylästä Riisitunturi ja Korpihilla. Sekä keskustasta myös Pentikin tehtaanmyymälä.
Kuusamo on hyvä valinta! Siellä tulee paljon vietettyä aikaa perheen kanssa, koska mummola on siellä 🙂 tuli mieleen, että olisiko teille fiksumpaa jäädä junasta Oulussa pois? Automatka on suunnilleen sama kuin Rovaniemeltä, mutta junamatka jäisi lyhyemmäksi.
Meillä on yöjuna niin parempi vaan että on pidempi matka!🤣
Kuusamo on mainio paikka lomalle! Taitaa olla lyhyempi matka ottaa juna Ouluun ja siitä 200 km autolla Kuusamoon. 😊
Isäni nämä buukkasi ja joku syy siinä oli, mutten nyt tiedä mikä!😘
Mikä koko sinulla on tuosta ihanasta hameesta? 🙂
mul on 36! 🙂
Ihan huikeeta, että suositte kotimaan matkailua!!