inspiraatio

Röyhelöitä, kuvioita ja ruosteenruskeaa – suosikkeja kevääseen ja kesään

Teksti: Xenia

Kaupallisessa yhteistyössä Ellos

En voi edes sanoin kuvailla kuinka innostunut olen päästessäni pukeutumaan taas niihin normaaleihin vaatteisiini ilman, että pitää ottaa huomioon vauvamaha ja sen tuomat haasteet. Lets face it nimittäin. Raskausaikana sitä mennään pitkälti 1. sen mukaan mikä mahtuu päälle ja 2. sen mukaan mikä on mukavaa. Esimerkiksi farkut multa jäi täysin käyttämättä viimeisenä parina kuukautena, vaikka mammafarkkuja mulla olikin. Jotenkin ne eivät vaan sit enää olleet kivat päällä.

Joka tapauksessa. Nyt on asianlaita taas aivan eri ja yhteistyökumppanini Elloksen valikoima on tältä saralta koluttu läpi. Huomasin, että innostuin eniten nimenomaan kirkkaista väreistä ja kuvioista, mutta lisäksi vanha suosikkini ruosteenruskea oli hyvinkin edustettuna tässä otannassa. Se toimii niin kauniisti valkoista ja esimerkiksi sinistä vasten kuten tuossa yllä, missä aivan mielettömän kivan maximekon päällä on farkkutakki.

ellos2

Röyhelöhihainen pellavamekko / simppeli trikoomaximekko / pellavatakki / kuviollinen mekko

Miten kiva on tuo pellavatakki esimerkiksi valkoisen maximekon kaverina. Tai ihan vaan sinisiin farkkuihin ja valkoiseen, klassiseen t-paitaan yhdistettynä? Pellava on muutenkin materiaalina ihana ihoa vasten. Lakanoissa en ole muuta moneen vuoteen suosinutkaan, mutta etenkin viime kesänä löysin pellavan myös vaatteissa.

ellos-3

pilkullinen mekko / sininen mekko / vihreä mekko / kukkamekko

Ruskean sävyjen lisäksi silmääni pistivät kauniit kuviot ja kirkkaat värit. Liekö niin, että tässä on nyt tullut käytettyä tarpeeksi harmaata ja beigen sävyjä? Tuo mustapilkullinen mekko oikein huutaa kesäistä iltaa terassilla. Itseasiassa lähetin tästä kuvan parhaalle ystävälleni ja sanoin, että haluan tämän päälle kun nautimme joskus kesäillasta yhdessä rose-lasillisen äärellä. Voin oikein tuntea sen kesän lämmön jo ihollani!

Ennen mä vieroksuin A-linjaisia mekkoja, mutta tätänykyä en enää niinkään. Itseasiasa päinvastoin on ihanaa kun mekon leikkaus on ilmava eikä täysin kroppaa myötäilevä. Itseasiassa täysin myötäilevät mekot eivät ole olleet mun juttunu pitkiin aikoihin. En niitä käyttänyt nyt raskausaikanakaan siinä määrin kuin edellisissä raskauksissa. Ehkä se mukavuus vaatteen kriteerinä on tullut jäädäkseen – ja se on mulle enemmän kuin ok.

Te saatte Ellokselta tilatessanne 33%:n alennuksen tilauksenne kalleimmasta tuotteesta, mukaan lukien brändit. Lisäksi koodi antaa 5%:n extra-alen jo alennetuista tuotteista. Koodi on 415445 ja se on voimassa 31.5 asti! 🙂 Koko naistenvalikoiman löydätte täältä!

Lue myös

X