Xenia's day

Ruokahuoneen uusi matto ja uudet tuolit

Teksti: Xenia

PA180194PA180206PA180195

Matto Ellos (tämä) / tuolit BoConcept Adelaide

Me ollaan pitkään oltu, itseasiassa koko sen ajan kun me ollaan oltu yhdessä, ilman mitään mattoa ruokapöydän alla. Ajattelin aina ettei sillä ole ruokahuoneessa muuta virkaa, kuin likaantua. Noh, vähän aikaa sit kuitenkin kokeilin meidän yhtä mattoa ruokapöydän alle ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Pöydän alle tarvittiin kuitenkin isompi matto kuin se 1.7 x 2.4 mitä kokeilin ja päädyinkin Elloksen 40%:n alennuskoodin kanssa tilaamaan tämän täysvillaisen maton aivan mielettömän kauniissa petrolinsinisessä sävyssä. Olen niin tyytyväinen, se tulee varmasti näyttämään upealta meidän tulevan ruokapöydän kanssa, jonka pitäisi saapua ensi kuussa!

Tässä muuten näkyy myös meidän uudet tuolit, jotka ei nyt enää ihan mene yhteen tuon pöydän kanssa. Tuleva pöytämme on aivan mieletön, olen todella innoissani siitä että saadaan se ennen joulua! Se on 2.5 metriä pitkä eli aavistuksen pitempi kuin tämä ja siihen menee siis neljä tuolia vastakkain (tilattiin kaksi tuolia lisää) ja jos päihin tulee ihmiset, voi samassa pöydässä ruokailla kymmenen ihmistä. Meille on jouluksi tulossa vieraita Englannista, joten pöytä pääsee sit illalliskutsujen keskipisteeksi saman tien!  Pöydässä on sellaiset metalliset, U-malliset jalat, ymmärrättekö mitä haen takaa? Pöytälevy koostuu puolestaan kolmesta lankusta ja leveyttä pöydälle tulee 1.1 metriä, eli noin 10cm enemmän kuin tässä nykyisessä.  Sävyltään pöytä on aikalailla sama kuin tuolien jalat ja meidän lattia, se metalli sit puolestaan tuo kivasti rouheutta tyyliin ja sitoo yhteen koko ison tilan (aurinkohuone, olkkari, ruokatila). Olkkarissa on se lasinen, metallikehikkoinen pöytä ja samaten aurinkohuoneessa, josta löytyy myös sivupöytä samassa puussa, kuin mitä meidän tuleva ruokapöytä on.

Joka tapauksessa, sellaisia uudistuksia tulossa vielä lisää tähän ruokatilaan, mutta nämä tuolit ja tämä matto ansaitsivat jo oman postauksensa, enhän minä nimittäin malta odottaa siihen asti, että pöytä on täällä.

Tuon mainitsemani alekoodin tiedot vielä tässä ja lisäksi toista alekoodia, jos olette kerennyt ensimmäisen jo käyttämään.

340502 – 40% alennusta kalleimmasta tuotteesta!  Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 20.10.2016 asti ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin ja tilaajaetuihin, ale- ja kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.

345403 – 30% alennusta kalleimmasta tuotteesta + SÄÄSTÄT TOIMITUSKULUT  30%:n alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Säästät normaalipaketin toimituskulut (norm. 5,20) kun tilaat nyt. Edut ovat voimassa 30.12.2016 asti ja ne voi käyttää vain kerran. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin ja tilaajaetuihin, ale- ja kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Guest Designer -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.

 

 

Lue myös

X