vaatetus

Ruuduissa

21.4.2019 Teksti: Xenia

Tervehdys täältä melkoisesta suklaamunaähkystä. Suuri osa musta rakastaa näitä pidempiä pyhiä, mutta tietyllä tavalla hyvän olon kannalta se ihan tavallinen arki on kyllä aivan parasta. Keho on tottunut tiettyihin ruokiin, joissa näyttääpi olevan todella vaikea pysytellä kun on juhlapyhä. 😀

Täällä ollaan kuitenkin oltu myös ahkeria ja saatu tehtyä vaikka ja mitä pihatöitä eli on saatu hyödynnettyä nämä upeat ilmat. Lisäksi päätettiin ottaa pojan sängystä se laita pois ja asentaa siihen vain pieni turvalaita, joten voitte arvata, että pikkasen jännitti eilen illasta se kuinka monta kertaa pitäisi häntä käydä laittamassa takaisin unten maille. Hän kuitenkin kiipesi isojen poikien sänkyyn innostuneena ja pysyi siellä ihan koko yön, vaikkakin pienet askeleet kuulin jo kuuden jälkeen tepastelemassa kohti meidän huonetta. Tämä on noin tunnin ennen normaalia, joten ihan yhtä pitkään siellä ei malttanut olla, mutta eiköhän tuostakin katoa uutuudenviehätys aika pian!

P4100153

Hyvin siis meni ja nyt on meillä kaksi lasta halittavana joka aamuisin. Tai no, yleensä siinä saa kyllä aika nopeasti nousta ylös kun onnistuvat kehittämään riidan jostain todella tärkeästä. Itseasiassa tähän liittyen mun kaveri vinkkasi mulle sellaisen instagram tilin kuin assholeparent_ , jonne on kerätty siis kaikkia erilaisia syitä, miksi lapsi on suuttunut vanhemmilleen. Tuolla on joitain ihan huikeita juttuja ja munkin on tässä lähiaikoina tehnyt mieli linkata tuonne jotain, sillä uhmaikä alkaa näyttämään kauniit kasvonsa täällä. Eilen taidettiin saada raivarit about 20 kertaa ja se on siis joka kerta kun jotain pitäisi tehdä. Pukea, mennä suihkuun, syödä, vaihtaa vaippa, autoon meno jne. Hikikarpalot ihan kohoaa otsalle kun mietin taas niitä ensi viikon aamuja kun yritän saada pojan sopuisasti autoistuimeen. 😀

P4100137

Mainitsin tästä uhman ilmestymisestä päiväkodissa ja olivat sit taas siellä ihan huuli pyöreänä, mutta onhan se toki ihan loogistakin, että nämä kohdistuvat aina ensimmäisinä niihin turvallisiin ja tuttuihin vanhempiin, jotka eivät lähde kulumallakaan vaikka olisivat kuinka hirveitä ja törkeitä. 😀 Mutta siis. Teille lasten vanhemmille suosittelen tutustumaan ko tiliin. Lasten logiikka on välillä kyllä aivan pettämätön!

P4100157P4100096

Housut: Lindex (nämä / kaupallinen linkki)

kengät: Nike

takki: Lindex (tämä / kaupallinen linkki)

laukku: Fendi

neulepusero: Marks & Spencer

huivi: Becksöndergaard

 

Tuntuupa muuten oudolta lisäillä näitä kuvia kun nyt on jo niin paljon lämpimämpi kuin reilu viikko sitten jolloin palelin tässä asussa aivan älyttömästi. Nyt tässä tulisi varmaan hiki, ihan uskomatonta kyllä, miten kausi vaihtui niin nopeasti!

Vitsit että tässä sohvalla istuessa alkaaki nyt väsyttää. Eli iltapäiväkahvia tuloilleen ja sit varmaankin taas ulos tekemään jotain hommia!

Ihanaa sunnuntaita kaikille. Mitenkä siellä on pääsiäinen sujunut?

Lue myös

Suosittelemme