Rv 17 - kehon muutokset & kuulumisia poikien hoitoasiaan

Raskaus on naisen keholle valtava mullistus, joten on ihan loogistakin, että se näkyy ja tuntuu vähän muuallakin kuin kasvavana vatsana. Omat raskauteni ovat seuranneet jokseenkin samaa kaavaa, joten osaan jo oikeastaan odottaa sitä, mitä tuleman pitää.

Siinä missä esimerkiksi joillakin on alussa niin etova olo, että ruoka ei maistu, kohdallani etova olo liittyy siihen, että minulla on nälkä käytännössä koko ajan. Annoskoot muuttuvat hurjan nopeasti paljon normaalia isommaksi ja silti on nälkä taas parin tunnin päästä ihan viimeistään. Nytkin vatsa kurnii, vaikka söin alle 2 tuntia sit annoksen wokkia ja sämpylän päälle. Tämä nälkä ei luonnollisestikaan ole pelkästään kasvaneesta kulutuksesta johtuvaa – vauva kun tarvitsee tämän kokoisena vielä aika vähän. Minä olen lukenut kehoani niin, että se kerää nyt sitä vararavintoa imetysaikaan. Miksi minulla muuten olisi koko ajan nälkä? Olen syönyt hyvin intuitiivisesti jo pidempään, joten luotan kehoni tietävän mitä se tarvitsee ja se lienee nyt siis enemmän energiaa kuin normaalitilassa.<3

Kehon muutokset ovat siis aikalailla välttämättömiä – ja yritänkin niihin suhtautua aika neutraalisti ja kehoa arvostavalla tavalla. Myönnän, että en ole koskaan viihtynyt tässä raskauden aikana tyypillisessä suurentuvassa rintavarustuksessa – mutta se on mitä on. Pian ne taas kutistuu. 😀

Fyysisten muutosten lisäksi raskaus on, noh aika raskasta välillä. Olen vähän sellainen tyyppi, että itse raskaudesta en juuri nauti jos olen ihan rehellinen. En koe oloani mitenkään hehkuvaksi, vaan no, raskaaksi. 😀 Vaatteet ei mahdu päälle, kaikesta hengästyy ja en juuri muuta ehdi tehdä kuin syödä, kokata tai miettiä mitä syön seuraavaksi. Mutta tämän kaiken teen ilomielin koska luonnollisesti se palkkio on jotain mieletöntä – ja synnytys kokemuksena aivan sairaan hieno. Mutta jos nyt yhtäkkiä olisinkin 20 viikkoa pidemmällä niin se olisi ihan ok. 😀

Henkiseltä puolelta sanoisin, että minulle raskaudet ovat olleet muuten kohtuu helppoja. Ensimmäisen syntymän jälkeen koin ehkä kaikkein vahvimman baby bluesin joka toisaalta liittyi vahvasti myös siihen, että en kokenut olevani ihan tilanteen tasalla – kontrollifriikeillä tämä lienee aika yleistä. Siinä tuli aika yllätyksenä kaikkein tunteiden voimakkuus – myös kielteisten. Koska vaikka se oli onnellista aikaa,niin siinä oli myös paljon pelkoja läsnä – mitä jos lapselle sattuu jotain jne.

Nyt on kuitenkin sellainen fiilis, että en jaksa odottaa, että saan pienen vauvan tänne ja pääsen nauttimaan vauvakuplasta, toisen ja kolmannen kanssa kun se oli jo todella rentoa ja ihanan hidasta arkea jos niin voi sanoa. <3

Noin muuten fiilis on täällä aika jees. En tiedä sanoinko jo täällä, että meillä pojat ovat nyt kotona kun päädyin vaihtamaan päiväkotia sellaiseen, jossa heidän serkkunsa ovat ja joka on pieni ja täydellinen lokaationsa puolesta. Tähän oli useampi syy, joita en nyt tähän lähde erittelemään, mutta siis käytännössä just puhuin kaupungin kanssa ja sieltä ihanasta pk:sta aukeaa paikat vasta elokuussa. Tätä osasin kyllä odottaakin. Joitain paikkoja aukeaisi muualta (niin että pojat olisivat eri paikoissa) jo aiemmin, mutta sanoin, että nyt haluan että molemmat saavat pysyvyyttä ja siellä voi sit meidän uusinkin tulokas aloittaa vuoden 24 tammikuussa tai elokuussa, katsotaan nyt ensin millainen tyyppi sieltä tulee..

Yleensähän meillä on pojat aloittaneet kesälomansa kesäkuussa eli tässä on nyt 4,5kk sellaista aikaa, jolloin pitää miettiä vähän mun työtilanteita uusiksi. Aika hyvin saan tehtyä kirjoitus – ja konehommia uniaikoihin/iltaisin/viikonloppuisin, mutta kuvaushommat eivät luonnistu ihan yhtä hyvin ja tehdään varmaan niin, että mies on sit vapaalla aina tarvittaessa. Reilun viikon päästä lähtee nousemaan runko pystyyn meidän sijoitusprojektissa, joten siihenkin on mahdollisuus kun itsellemme töitä tehdään. Ja toki minulla käy tässä vanhemmatkin todella tiuhaan – äitini on hakenut meidän tyttöä paljon iltapäiväkerhosta ja vienyt harrastuksiin. Ja isäni käynyt leikkimässä poikien kanssa aamuisin. Eli tukijoukkojen apu on otettu enemmän kuin kiitollisena vastaan!<3 Yrittäjyydessä on omat huonot puolensa, mutta toisaalta tällaisissa tilanteissa joustavuus on ehdottomasti suuri plussa!

Joskus ennen tämä tilanne olisi saanut mut varmaan hermoromahduksen partaalle. Jotenkin en vaan kuitenkaan enää jaksa kuluttaa itseäni hermostumalla asioista, joille en voi mitään.  Annan siis hyvällä omalla tunnolla tässä asiassa vallan äitivaistoille ja teen vähemmän töitä jos tilanne käy liian vaikeaksi. Tiedän tämän olevan oikea ratkaisu <3