Xenia's day

RV27

Teksti: Xenia

Neuvolapäivä ja virallisesti viikolla 27. Muistan kuinka viikolla 17 toivoin olevani viikolla 27 ja nyt puolestani toivon olevani viikolla 37. Raskaudessa rakastan eniten sitä loppuajan jännitystä kun ei koskaan voi tietää milloin tulee lähtö. Jos pitäisi arvata niin uskon tämänkin kundin tulevan aavistuksen etuajassa, mutta mistäs sitä voi tietää. Ja se jos mikä vasta hauskaa onkin – kunnes mennään kaksi viikkoa yli lasketun ajan, voin vain kuvitella miten pitkiltä päivät sitten tuntuu..

Vauva on alkanut herättää minua öisin möyrinnällään. Nukun kyllä muuten ihan kohtuullisesti, vaikka välillä vatsan sivuja repiikin todella ikävästi. Heräilenkin siihen välillä ja olen yrittänyt asettaa tyynyjä vatsan alle ja toistaiseksi se on tuntunut jeesivän jotenkuten. Tähän tuskin nimittäin tulossa helpotusta ihan heti kun vauva (saatikka vatsa) ei tästä muuta kuin kasva.

Mitään muita epämukavia fiiliksiä ei kuitenkaan ole. Hyvin jaksan täällä, vaikka kärsivällisyys onkin koetuksella. Tuntuu tosiaan siltä, että tämä 20-30 viikot vain matelee, vaikka samalla päivät kuluu kauhean nopeasti. Siinä alussa on aina jotain pieniä välietappeja – on nt ultraa, sitten rakenneultraa, mutta sen jälkeen vaan odotellaan. Toisaalta kaipa sitä voisi jaotella tätä jäljellä olevaa aikaa pienempiin ”palasiin”. Kohta alkaa kolmas kolmannes ja sit  sen jälkeen pian on 30 viikkoa täynnä. Muita yhtä kärsimättömiä?

Neuvolassa muuten kaikki hyvin ja seuraavan kerran sinne mennäänkin sit 31 viikolla. Sf mitta menee siellä keskikäyrän aavistuksen yläpuolella ja pikainen tsekkaus edellisistä osoittaa, että se on kyllä ollut aika lähellä samaa kaikissa raskauksissa. Painoakin oli tullut about saman verran kuin edellisissä raskauksissa tähän mennessä ja vauvan sykkeet ja omat verenpaineetkin lähes identtiset. Kroppaa näyttää siis pelaavan aika samalla tavalla kuin muissakin raskauksissa – kohdallani ei siis voi todellakaan sanoa siitä, että eri raskaudet olisivat todella erilaisia. Toki nyt tämä viimeinen voi tuntua raskaammalta kuin ensimmäinen, mutta sitä selittänee jo sekin, että on kolme lasta jaloissa pyörimässä valmiiksi. Niin, ja ikääkin on 8 vuotta enemmän! 😀

Pojat aloitti muuten tänään kerhossa ja mies oli heidän kanssaan siellä nyt ensimmäisen kerran kun mulla oli tosiaan neuvola-aika. Torstaina vien heidät sit sinne uudestaan ja tälla tavoin jatketaan nyt huhti- ja toukokuun ajan. Kivaa kun saavat ikäistänsä leikkiseuraa ja kivoja leikkipaikkoja. Meikäläisen naamari alkaa varmaan tylsistyttämään jo. 😀

Vähän minulle on alkanut tulemaan myös haikeutta siitä, että tuo nuorimmaisemme ei kohta ole enää meidän perheen vauva. Hän on nimittäin ollut niin henkeen ja vereen minussa kiinni ja kunnon sylivauva edelleen, että tuntuu jo valmiiksi vähän raastavalta, etten ehkä häntä kohta enää samalla tavalla syliin saa. 🙁 Toinen raskaus oli kyllä toisaalta tältä osin pahin kun koin järkyttävää syyllisyyttä siitä, että vien kotiin toisen lapsen. Meidän vanhemman pojan syntymän jälkeen itkin syyllisyyttä siitä, että rakastin toista yhtä paljon ja veisin muka esikoiselta jotain pois. Siinä taisi olla osittain hormoneillakin osuutta. 😀 Viime kerralla ei sentään ollut enää niin paha mieli, vaikka kyllä se entinen perheen pienin on aina kasvanut ihan valtavaksi kun on sairaalasta tultu kotiin vastasyntyneen kanssa.  Ei sitä oikein edes muista miten pieniä vauvat elämänsä alkutaipaleella voivat olla!<3

 

X