
RV34 ja vauvantuloon valmistautumista
Huomaan itsestäni selvästi nyt sen kuinka kaikki toimintani tähtää nyt siihen, että vauvan syntyessä olisi kaikki jotenkin tiptop. Olen monesti miettinyt logiikkaa tämän taustalla – eihän vauva välitä siitä, miltä kaapit näyttävät, mutta jotenkin tämä sama pesimisvimma iskee muhun aina loppuraskaudessa. Siinä vaiheessa kun alan tekemään ruokia pakastimeen tiedetään synnytyksen olevan lähellä. 😀
Täällä on tän viikon aikana koottu kehdon keinuosa kun halusin nähdä miten suuri se on ja pakko sanoa, että aivan mahtava pieniin tiloihin. Meidän toistaiseksi nuorin vetää sikeitä edelleen Stokken Sleepissä ja on siinä siihen asti kunnes vauva muuttaa hänen huoneeseensa ja hän puolestaan veljensä kanssa samaan huoneeseen samalla siirtyen pois pinniksestä. Sleepi olisi kuitenkin ollut tähän mun puolelle sänkyä aika iso, eli tämä pieni kehto toimii nyt alkuun hyvin, vaikka väitänkin, että tod näk kundi tulee nukkumaan kanssani ekat pari viikkoa. Ainakin kolme ensimmäistä tilasivat ensimmäisen elinkuukautensa maitoa öisin sen verran tiheään, etten edes jaksanut nostella sänkyyn ja pois vaan nukuin (torkuin:D) vieressä. Ennen ensimmäistä vannoin etten koskaan nuku vauvan kanssa samassa sängyssä koska olen huono nukkuja, mutta totesin silloin saavani tällä tavoin enemmän unta. ja se unen maksimointi on usein ihan vauvan elämän alkutaipaleella nimenomaan se juttu mihin ainakin minä haluan pyrkiä.
Vointi on erinomainen pientä väsymystä ja ajoittaista vaappumista lukuunottamatta, mutta siis sanotaan näin, että olen saanut kyllä kokea useamman ns ”helpon” raskauden. Tylsäähän tämä odottelu kyllä on kun malttamaton luonne olen, mutta toisaalta aika lentää ihan siivillä – juurihan vasta alkoi toukokuu ja nyt viedään jo sen viimeisiä päiviä. Ensi viikon jälkeen alkaakin ”äitiysloma”, vaikka en nyt mitään lomaa olekaan pitämässä. Tyttö aloittaa samaan syssyyn kesälomansa ensimmäisen kouluvuoden jälkeen eli en usko raskauden viimeisen kuukauden aikana käyvän aika pitkäksi.
Otin muuten tuossa vatsasta kuvaa ja totesin kuvakulmien olevan tässä todella hämääviä. Edestä päin kuvassa on helppo piilottaa vatsaa, jota ei todellakaan sivulta katsottuna piilotella yhtään mitenkään. Vatsa on nyt tosi alhaalla ja tuonne kylkien alla ja keuhkoille jää reilusti tilaa. Koska kaikkea ei voi saada tarkoittaa tämä vauvan laskeutuminen kuitenkin muutamaa extravessakäyntiä öihin. Mutta kohta sekin loppuu kun hän syntyy. <3


Olen helatorstain jäljiltä aivan päivistä sekaisin, mutta pian aletaan taas viikonlopun viettoon. Kävin poikien ja isovanhempien kanssa Ikeassa hakemassa pari juttua aamusta, joten laitetaan niitä nyt varmaan viikonloppuna kuntoon. Muuten ei ole mitään suunnitelmia ja sekin on välillä ihanaa!<3
Kivaa viikonloppua teille kaikille!<3
Kommentit
Hah yksi lapsi tai kolme lasta – loppupeleissä aikaa ei mene sen enempää❤️ Samalla tavalla peset pyykkiä ja teet ruokaa yms. Kyllä tuntuu välillä ettei aika riitä ihan samalla tavalla kuin tuntui 6 vuotta sitten kun oli vain yksi lapsi ❤️
Kommentit
Kiitos kivasta blogista. Juttujasi on mukava lukea 🙂 Olet kyllä ihan superihminen kun toimit yrittäjänä, rakennatte, kokkailet, leivot, teillä on kolme lasta ja neljäs tulossa. Miten ihmeessä sinulla riittää aika tuohon kaikkeen? Meillä on vain yksi lapsi ja tuntuu, että mitään ei kerkeä tehdä :/
Hah yksi lapsi tai kolme lasta – loppupeleissä aikaa ei mene sen enempää❤️ Samalla tavalla peset pyykkiä ja teet ruokaa yms. Kyllä tuntuu välillä ettei aika riitä ihan samalla tavalla kuin tuntui 6 vuotta sitten kun oli vain yksi lapsi ❤️