
Sairaalakassin sisällön suunnittelua
Mun piti itseasiassa pakkailla sairaalakassia jo viime viikolla, mutta se on jäänyt kaiken muun ohella. Olen kuitenkin luonnostellut listaa puhelimeen, eli tarvittaessa kaiken saa pakattua nopeastikin, jos sitä vaikka ottaisi tämän nyt viikonlopun tavoitteeksi! 🙂
Kaikkeahan ei saa nyt heti mukaan kun osaa asioista tarvitaan ihan päivittäin – mutta suurin osa on kuitenkin katsottuna ja viimeiset jutut voi sit pakata kun tulee lähtö. 🙂 Yllä olevalla kuvalla ei ole kassin kanssa mitään tekemistä, mutta oli pakko napata klassinen sovituskoppiselfie kun kävin testaamassa tuota pinkkiä mekkoa mikä siinä näkyy. Se on ihana nyt ja raskauden jälkeen, joten se lähti mukaan. Jos vaikka juhannusmekoksi ensi viikonloppuna!<3
Mutta siis, nyt siihen kassin sisältöön. Kurkkasin mitä olin viimeksi ottanut mukaan ja muokkasin listaa vähän nyt sen mukaan mitä todella olen sairaalassa käyttänyt ja mitä koin vielä tarvitsevani. Monet asiat jäänevät käyttämättä, mutta parempi nekin ottaa varuiksi. Esimerkiksi vauva kulkee yleensä ihokontaktissa minun tykönäni, jolloin kummallakaan meistä ei ole juurikaan vaatteita. 😀 Mutta viimeksi olin sairaalassa vain alle vuorokauden ja jos olisin vaikka 3 päivää tai enemmänkin siellä niin silloin vaatteidenkin tarve lienee erilainen. Eli tässä nyt varustaudutaan kaikkeen!<3
Minulle
Imetysrintsikat x 2
Mukavat alkkarit x 2
Mukavat housut
mukavat leggingsit
Sukat x 2
pari rentoa paitaa
Lämmin neuletakki
rento college
Lämpimät sukat
Hiusharja ja pampulat
Suihkugeeli
Shampoo ja hoitoaine
Vartalovoide
deodorantti
Kasvotuotteet
Hammasharja ja tahna
Lansinoh voide
Maitosuojia
Huulirasva
Eväitä (välipalapatukat, pähkinät, luumut)
Laturi
Jatkojohto (muistan et aina sairaalassa se iphonen kaapeli on liian lyhyt)
Puhelin
Vesipullo
neuvolakortti
kuulokkeet
Vauvalle
bodyt x 2
housut x 2
sukat x 2
pyjama
ulkohattu ja tumput (Suomen kesä.. :D)
Collegepuku
Kaukalo
viltti
Harsoja x 3
Miehelle
vaihtovaatteet
snacksejä 😀
hammasharja ja tahna
Onko teillä teidän listassa jotain sellaisia must have juttuja, joita ei tässä näkynyt?
Kommentit
Mistä toi pinkkimekko on? Avain ihana!
Kommentit
Meillä on miehelle helposti puhdistettavat kengät sisäkäyttöön ja itselleni läpykkäät suihkuun ja kipulääkettä 🙂 ja vauvalle pari erilaista tuttia jos ne häntä kiinnostaisivat, muuten on aika samanlaiset listat🥰
Toi läpyskät on muuten hyvä! 🙂
Minulla ei ollut mitään muuta mukana kuin neuvolakortti ja puhelin kun vauva syntyi keskosena ja lähtö oli niin nopea viime lokakuussa🙂 kyllä sitä vaan aika vähällä pärjää toki myöhemmin sain jotain. Ainahan se on kiva ajan kanssa varustautua.
Tottakai sitä pärjää!<3
Eikös sairaalassa pidetä sairaalan vaatteita ja vasta lähtiessä tarvitsee omat vaatteet? Vai onko tämäkin muuttunut ajan saatossa, että pidetään omia vaatteita koko ajan?
Ihan itsestä kiinni. Saa niitä sairaalan vaatteita pitää jos haluaa, minä yleensä päätynyt omiin vaatteisiin synnytyksen jälkeisenä päivänä❤️
Mistä toi pinkkimekko on? Avain ihana!