
Sairastelukierteessä
Meidän nuorimmaisen aloittaessa hoitotaivaltaan elokuussa tiesin tottakai, että päiväkodin ensimmäisenä vuonna sairastellaan huomattavasti tulevaa enemmän. Ensimmäisen nuhan iskiessä päälle tuossa kuukausi sitten en siis varsinaisesti yllättänyt, vaan olin päinvastoin ihmeissäni siitä, että siinä meni lähes kolme viikkoa ennen kuin tuo flunssa hänelle tuli. Kun viikon sairastelun jälkeen nousi yhtäkkiä kuume tiesin saman tien mistä on kyse. Vanhimmaisemme koki aikoinaan useamman korvatulehduksen ja nuo oireet – yöllinen yskä ja kuume olivat todella tutuksi tulleita. Kiikutin siis pojan saman tien lääkäriin ja arvaukseni menikin ihan oikein.
Noh. Siitä kolme viikkoa eteenpäin ja tutut oireet palasivat, ilman kuumetta tosin. Sama juttu tälläkin kertaa. Nuha oli mennyt korviin asti ja korvat olivat tulehtuneet. Nyt meillä on siis käynti korvalääkärillä reilun 3 viikon päästä ja jutellaan sit siitä, miten menetellään jos tämä kierre jää päälle. Toistuvat antibiootit kun eivät luonnollisestikaan ole hyväksi kenellekään!<3
Se on kyllä sanottava, että nyt tuntuu olevan kaikki kipeänä. Liittyisiköhän viime vuoden tavallisesta poikkeavaan hygieniaan, mutta tuntuu, että nyt ovat ihan kaikki kipeänä, lapsesta aikuiseen. Itsellänikin oli kurkku yksi päivä vähän karheana mitä ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin. Mutta se meni ohitse saman tien, onneksi niin.
Nyt onneksi ainakin hetken aikaa (koputtaa puuta) kaikki terveenä ja takaisin tutuissa rutiineissa. Meilläkin edestyy tuo seuraava myyntiin tuleva projekti ja siinä pitäisi tulla rakennuslupa ihan pian kans, joten päästään hommiin. Tässä onkin jo vähän sellainen fiilis, että kiva päästä tekemään uutta projektia. 🙂
Mitenkä siellä on syksy alkanut? Onko syysflunssa saavuttanut jo teitä tai teidän läheisiä?
Kommentit
Se on Pura Finlandin!<3
Kommentit
Hei, mistä on toi ihana pooloneule? 😊
Se on Pura Finlandin!<3