elämä

Sairastuvalta tervehdys – taas

27.9.2018 Teksti: Xenia

Syksyn tietää saapuneen kun lapset ovat vuorotellen kipeinä. Ei siinä mitään. Itseasiassa olen jo odotellut pojan seuraavaa flunssaa kun hän on hoidossa ollut jo pari kuukautta ja vasta kerran kipeänä. Sellainen 6 poissaoloa per eka syksy on mun mielestä täysin odotettavissa, joten tässä sitä nyt ollaan.

Tietenkin mulle sattui just tälle viikolle ihan älyttömästi hommaa, mutta hyvällä suunnittelulla (lue pojan pitkillä päiväunilla) suurin osa saadaan tehdyksi. Pakko silti sanoa, että omakin olo on taas kohtuu raato kun on tullut heräiltyä samaan tyyliin kuin joskus vuosi sitten kun poika ei vielä nukkunut öitään. Se on jännä, miten nopeasti sitä tottuu siihen, että sulla on ainakin teoriassa mahdollisuus nukkua. Itsehän en tosiaan ole mikään paras siinä, mutta nukun kuitenkin sen verran hyvin, että normaalitilanteessa laskisin itseni aika pirteäksi tyypiksi.

Se mun piti kuitenkin sanoa täällä, että on jotenkin hirveän positiivinen fiilis tästä blogista tällä hetkellä. Tuntuu, että täällä tosiaan jaetaan hyvää fiilistä puolin, aivan kuten olen aina toivonutkin. Samaan aikaan voin kuitenkin tulla tänne kertomaan, että nyt väsyttää ja ehkä vähän myös stressaa, mutta sekin on ok. Sitä se elämä nimittäin on. Ei todellakaan tasaista maastoa vaan ylä ja alamäkiä vuorotellen. On päiviä kun kaikki tuntuu maailman ihanimmalta ja niitä päiviä kun mennään hammasta purren eteenpäin. Eilinen ilta oli muun muassa tällainen kun molemmat lapset olivat tosi huonolla tuulella ja väsyneenä sitä kiukuttelua ei olisi mitenkään jaksanut. Noh. Sit poika meni nukkumaan ja heräili välillä 19-24 noin 4 kertaa ja siinä vaiheessa nousi jo se huoli ja puunailin ja hääräsin hänen huoneessaan minkä kerkesin. Jollain kummallisella tavalla näinä sairasteluhetkinä sitä kokee kuitenkin olevansa todella hyödyllinen ja tavallaan saan siitä suurta tyydytystä kun voin tarjota hänelle sitä lohtua ja läheisyyttä mitä hän kaipaa näinä hetkinä.

P9110347

Muistan kerran kun tyttö oli korvatulehduksessa (niiltä ollaan muuten pojan kanssa säästytty, aika ihanaa!) ja siihen liittyvä yskä nosti aina kaiken mahalaukusta ylös. Muistan kuinka yön pimeinä tunteina vaihdoin hänen lakanoitaan kolmatta kertaa sinä yönä ja ajattelin vaan, että mikä onni, että voimme hänelle tarjota puhtaan ja lämpimän sekä kuivan yöpaikan, vaikka hän juuri sillä hetkellä oli varmasti kaikkein huonoimmassa olotilassaan. Että ainakin teimme hänen eteensä kaiken, mitä saatoimme.

Olenkohan mä vähän outo? Mietin sitä aina silloin tällöin.

P9110368

No siis joo. Eilinen päivä oli kuitenkin tosi tehokas ja sain taas vaihteeksi päähäni vaikka mitä. Siirtelin yläkerran mattoa ja totesin sen, että mikä vaan onnistuu kun on tarpeeksi jääräpää. Nostelin siis itsekseni sitä isoa sohvaa jalka kerrallaan jotta sain maton asetettua paremmin siihen alle. Sen sijainti kun alkoi ihan valtavasti häiritsemään juuri silloin, enkä mitenkään voinut odottaa, että mies tulisi kotiin..

Noh. Tämä maton siirtely sai aikaan sen, että päätin vaihtaa päiksensä pojan huoneen maton ja meidän olkkarin maton. Voitte arvata, että ensinnäkin se mattojen roudaus ei tosiaan ole sieltä kevyimmästä päästä kun matto on kokoa 3mx2m. Mutta, onnistuin kuin onnistuinkin taas asettelemaan matot paikoilleen ilman selkävaurioita. Ilmankos muuten leipä maistuikin tomaattikeiton yhteydessä. Taisin kuluttaa päivän energiatarpeen verran vaan häslätessä. 😀

P9110383
farkut: Happy Holly (nämä)

neule: Bubbleroom (tämä)

Nyt mä kirjoittelen tässä alakerrassa kun poika vetelee sikeitä ylhäällä. Mun ajatukset on kyllä siirtyneet jo lounaaseen, enkä nyt oikein saa päähäni, että mitä sitä tekisi. Luultavasti päädyn tekemään munakokkelia, sillä poika siitä pitää ja sen lisäksi kasviksia ja makaronia hänelle ja mulle ehkä avokadoleipä, sitä nimittäin tekee mieli. Illasta meillä on ruokalistalla puolestaan tortilloja, joiden lisukkeena kasviksia, quacamolea, juustoraastetta ja paistettua nyhtökauraa. Yli kuukausi nyt kasvisruokailua (lakto-ovo-vegetarismia, eli maitotuotteita ja kananmunia messissä) takana ja olo on mitä mainioin. Vatsavaivat ovat tiessään ja olo on kevyempi (enkä puhu nyt painosta, vaan siitä yleisestä olotilasta).

Mittailin muuten tuossa huvikseni verenpainetta ja se oli 90/60, aika alhainen siis. Mitään kummempia oireita ei kuitenkaan ole, joskus saattaa heittää päässä, jos nousen oikein nopeasti seisomaan. Yksi asia mikä mua kiinnostaisi on mun kolesteroliarvot, sillä se on meillä sukurasitteena. Onko joku teistä käynyt ihan huvikseen testeissä? Toinen asia mikä mulla oli yksi päivä mielessä on se, että haluan vielä päästä kammoni yli ja käydä luovuttamassa verta. Mä olen aika piikkikammoinen, mutta hyvän asian puolesta teen sen vielä joskus, saatte mun sanani.

Ihanaa torstaita kaikille! Kuvituksena hyvin perusasu, mutta niin mukava sellainen. Pehmoiset ja joustavat farkut ja oversized neule, niin minua! 🙂