Sosiaalisen median luomat paineet

Olen saanut pariin viimeiseen postaukseen todella hyviä ja ajatuksia herättäviä kommentteja, kiitos niistä! Itsesiassa pari kommenttia herätti niin paljon ajatuksia, että ajattelin niistä kirjoittaa ihan oman postauksensa.

Kyseessä on nykymaailman epävarmuuksien aiheuttaja eli sosiaalinen media. Nostin viime postauksessa esiin sitä, kuinka itse koen välillä suorituspaineita ja riittämättömyyden tunnetta muun muassa somen takia ja sain muutaman aivan todella ajatuksia herättävän kommentin liittyen siihen, kuinka osittain myös minä aiheutan paineita omalta osaltani. Asia, jota en suoraan sanottuna ollut koskaan tullut ajatelleeksi.

Asia on kuitenkin niin, että blogiin valikoidaan tarkasti kuvat. En ota tänne kuvia kun olen aamulla herännyt, kun koti on kuin pommi tai kun lapset saavat samaan aikaan raivarin.

Blogi itsessään on kuvien puolesta aika siloiteltu kuva elämästä vaikka teksteissäni pyrin myös tuomaan esiin sitä, että elän ihan samanlaista elämää kuin kuka tahansa muukin. Mulla on epävarmuuksia, huonoja päiviä ja stressiä muun muassa siitä, teenkö tarpeeksi töitä tyydyttääkseni niin Anna-lehden, mutta kuitenkin niin, että perhe-elämä ei kärsi.

Katselen tässä samalla ikkunasta ulos ja muistutan itseäni jälleen kerran siitä, että ikkunat olisi pakko pestä (hyvä kun näkee ulos) ja sohvapäällisetkin pitäisi heittää koneeseen, mutta samaan aikaan en tiedä milloin ehtisin tämän tehdä. Aamupalan jäänteet ovat vielä meidän kaikkien osalta pöydällä koska juoksin poika kainalossa tytön päiväkotiin äitienpäivän aamupalalle ja pesi pojan pyllyä samalla kun otin vastaan puhelun terveyskeskuksesta vain tiedustellakseni siitä, onko pojan yskä ja rohiseva hengitys asia, jonka vuoksi kannattaa rynnättä sinne saman tien vai vasta sit jos hän vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kipeältä ja kuumeiselta.

Toisin sanoen. Elän aivan todella normaalia elämää. Meitä on onnistanut siinä, että saamme asua tässä kauniissa talossa, mutta ihan yhtä lailla sen sisältä löytyy sotkua ja pölyä. Se on kylläkin mulle ehkä se yksi asia, missä yritän väkisin pitää rotia, mutta aika huonoin tuloksin. Nimimerkillä ne ikkunat piti pestä jo viime vuonna..

Tässä tulin sit miettineeksi, että miksi sitä yleensä valitsee blogiin ne kuvat kun on kaikkein edustavimmillaan. Mutta luulen, että se on ihan meihin rakennettu juttu. Toisaalta samaan aikaan sosiaalisessa mediassa jyllää kehopositiivisuus ja sen ilmiön esilletuonti, että pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Silti samaan aikaan joka tuutista tungetaan ties mitä strong is the new skinny juttuja ja aina vain enemmän ja enemmän jumppaohjelmia ja kuukauden treenijaksoja.

Some on siis kaikessa moninaisuudessaan todella ristiriitainen. Sieltä löytyy lähteet niin hyvään kuin huonoonkin oloon.

Ihan näin rehellisyyden nimissä, mä en todellakaan saisi peffaani ylös tehdäkseni kotona jotain hulluja treenejä. Jumpassakin käyn vain sen hyvän olon vuoksi ja siksi, että mun keskivartalo ja etenkin alaselkä on kahden raskauden jälkeen kaikkea muuta kuin voimakas. Se mitä puolestaan rakastan yli kaiken on lenkkeileminen. Jos se olisi musta kiinni kävelisin varmaaan 20 km päivässä, koska saan siitä hyvää oloa ja tällä hetkellä myös raikasta ilmaa.

Syön kyllä terveellisesti 80% ajasta ja loput sit kaikkea muuta kuin. Viime lauantaina vedin pizzaa ja karkkia, sunnuntaina hamppareita ja jätskiä. Toisin sanoen pyrin sit valinnoillani tasapainottamaan sitä, että mulla pysyisi hyvä olo, sillä etenkin karkkipäivän jälkeen en todellakaan voi hyvin. Ja silti sitä syön. Huono itsehillinta ja noh, karkki on vaan niin hyvää. 😀

All in all. Meidän on kaikkien hyvä muistaa se, että suurin osa ihmisistä, varmasti tekin, tuotte someen ilmi niitä onnistuneimpia otoksia. Meistä jokainen on kuitenkin vain ihminen. Kaikilla meillä on tunteet, omat stressimme ja ongelmamme. Ehkä sen paineiden ottamisen sijaan meidän kaikkien pitäisi lukea somea niin, että otamme ihan tosissaan sieltä inspistä, muttei paineita. Sillä se tyyppi, joka on ottanut itsestään kuvan vetää ehkä vatsaa sisään, on juuri meikannut ja valokin on täydellinen. Mutta se tyyppi saattaa sen jälkeen mennä katsomaan muita sometilejä ja kokea paineita.

Se ei ole sen arvoista että sosiaalinen media määrittelisi meitä ja sitä, kuinka hyvin me ollaan elämässä onnistuttu. Ylipäänsä rahassa mitattavat asiat ovat täysin merkityksettömiä. Kyllä, ne ovat kivoja, mutta ne eivät tee onnelliseksi. Se mikä tekee onnelliseksi on itsensä hyväksyminen ja se minkälaisia ihmisiä ympärillä on. <3

Mitä ajatuksia teillä on sosiaalisesta mediasta?

ps. Sorry, voi olla että jäi kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta poika heräilee joten se on menoa!