Xenia's day

Stressi = muutosten pelko

Teksti: Xenia

Viimeisessä parissa postauksessa olen käsitellyt aika paljon meditaatioharjoituksia ja läsnäolon voimaa, ties mikä minuun on mennyt: yliväsymys tai tämän päivän innostus yhdestä hyvin nukutusta yöstä. On näille kuitenkin toinenkin syynsä, nimittäin se, että viime viikosta mulle iski aivan valtava stressi, joka varmaan liittyi osittain myös univelkaan, mutta myös suurempiin muutoksiin, mitä on luvassa omassa elämässä.

Louise Hay käsitteli tänään aamulenkillä kuuntelemassani harjoituksessa muun muassa stressiä ja sitä kuinka usein omia tunnetiloja pakoillaan pistämällä kaikki ”stressin” syyksi. Olen stressaantunut siitä ja siitä ja ainakin omalla kohdalla voin sanoa hyvin usein turvautuvani tuohon sanaan, mutta päätin, että nyt siihen tulee muutos.

Stressi nimittäin on lyhyesti ilmaistuna pelkoa elämän muutoksista. Niin hyvistä kuin pahoista. Jos löydät ne tunteet, jotka tuota pelkoa aiheuttavat, voit niitä käsittelemällä päästä myös stressistä eli pelosta eroon. Mun kohdalla tuo viime viikon pelko liittyi nimenomaan näihin uusiin muutoksiin ja ehkä enemmänkin siihen mitä muita tunteita se minussa herättää. Jännitys nyt ihan ensimmäisenä innostuksen jälkeen ja sit ehkä väsyneimpinä hetkinä sellainen pystynkö mä tähän fiilis, joka pitäisi saman tien karistaa mielestä pois.  Se on nimittäin niin, että kun elämässä uskoo itseensä, pystyy lähes mihin vain realiteettien rajoissa ja onpahan muuten elämäkin aika paljon makoisampaa kun on itseensä ja omiin tekemisiinsä tyytyväinen. Ajattelun voima on aika valtavaa, sitä voi ajatella negatiivisesti tai positiivisesti ja myös opettaa itseään tietoisesti ajattelemaan eri tavoin. Kun sitä toistaa tarpeeksi usein, tulee siitä automaatio, kätevää eikö?

IMG_1985

Jännitystä ja tietyllä tavalla epämiellyttäviä fiiliksiä on omalla kohdalla aiheuttanut myös epätietoisuus siitä, miten mä haluan linjata blogiani tulevaisuudessa. On varmaan käynyt aikalailla selväksi se, että nykyisin jo ihan perheeni yksityisyyden vuoksi haluan rajata blogia aika paljon rankemmalla kädellä kuin nuorempana. Mulle on henkilökohtaisesti todella tärkeää myös se, että tästä julkisesta blogista huolimatta olen kuitenkin yksityinen henkilö. Mulla on omat käännekohtani elämässä ihan kuten muillakin, mutta mitä enemmän mua vaaditaan kertomaan, sen enemmän huomaan sulkeutuvani.

IMG_1994

Pinnallisilla asioilla ei niinkään ole mitään väliä, ne kun eivät määrittele sitä keitä me olemme, joten niihin on aina helppo turvautua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minä olisin se, keitä te näette minun olevan. Se on vain yksi pieni osa minua ja sitä mitä elämäni on. Ei tämä kuitenkaan valhetta ole. Tämä on ehkä sitä mitä te saisitte irti jostain henkilöstä jonka tapaisitte ekaa kertaa. Tai noh, itseasiassa mä olen tosi avoin ja sosiaalinen tyyppi ja kerron aika avoimesti asioista kasvotusten. Jotenkin se on kuitenkin ihan eri asia kuin jakaa kaikkea internetiin ja täysin tuntemattomalle, kasvottomalle joukolle. Tässä on muuten syy myös siinä, että mua ei yhtään haittaa se vaikka jokaikinen teistä tietäisi meidän lapsien nimet. En niitä salaile julkisilla paikoilla enkä käytä vääriä nimitä hämätäkseni ihmisiä. Minulle on vain tärkeää se, ettei heidän nimitään googlettelemalla löydy kuvia/keskusteluja sen vuoksi mitä minä olen valinnoillani saanut aikaan. Se on heidän oikeutensa määritellä mitä haluavat tulevaisuudessa jakaa, en näe heidän menettävän tässä mitään.

Korostan kuitenkin että tämä on vain minun näkemykseni ja kunnioitan muiden näkemyksiä. Jokaisen tavat ja ajatukset kun varmasti kuitenkin ovat eri lähtökohdista ja voisin vaikka väittää, että 99% kaikista meistä vanhemmista ajattelevat aina lastensa/perheensä parasta. Musta-valkoisuus on sellainen asia mistä olen tietoisesti pyrkinyt iän karttumisen myötä eroon. Kaikelle on syynsä, joten ei ole minun asiani muiden tekemisiä pohtia.

Lähti taas vähän käsistä tämä, mutta olen siis tietoisesti käynyt läpi sitä, mitä mä haluan blogillani tulevaisuudessa tehdä. En usko siihen ajattelumalliin, että pitäisi olla monta varasuunnitelmaa sen vuoksi, että tämä ala on niin tuore ja aika ailahteleva. Blogin suosio voi toki laskea yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin, mutta toisaalta uskon siihen, että hyvät tyypit pärjäävät aina, tavalla tai toisella. Sen sijaan ainakin omalla kohdallani on herännyt kysymys siitä, haluanko mä että tämä on ainut elantoni, ja siihen vastaus on ei. Ja tähän ne mun uudet tuulet tulevatkin liittymään.

Pientä steppiä on otettu jo siihen suuntaan asuntosijoittamisella, mutta en näe sen tulevaisuudessa riittävän minulle, vaikka se extra-ansiota tuokin. En usko, että kukaan täällä tulisi käymään kun olisin 50 enkä suoraan sanottuna tiedä jaksaisinko edes niin kauan yhtä ja samaa hommaa tehdä. Tämä lähes 7 vuottakin on jo mun mielestä aika huikea juttu ja itselleni uskollisena olenkin mielestäni vuodesta toiseen pysynyt. Teen tätä just niin kauan kun hyvältä tuntuu, sillä tavalla kuin sydän sanoo. Tästä johtuen blogi onkin elänyt minun mukanani ja sen sisältö sitä kautta muuttunut. Ne asiat mitä koin merkityksellisiksi vielä viisi vuotta sitten, eivät merkitse enää juuri mitään. Koen onnea aivan erilaisissa tilanteissa ja onhan se loogistakin kun on tässä siunaantunut kaksi lasta rakastamani miehen kanssa. Ehkä onkin hassua, että minun kiinnostuksen kohteiden ja arvomaailman syventyessä blogi tietyllä tavalla pinnallistuu, mutta tämä on kaikki vain itsesuojeluvaiston sanelemaa. Mieli on aika erikoinen, eikö?

Mä en oikeastaan tiedä miten mä päädyin täällä kirjoittelemaan näitä mietteitä, mutta ajattelinpa nyt avata hieman sitä, mitä täällä liikkuu päässä. Nimittäin liikkuhaan sitä aika paljon muutakin kuin pinnallisia asioita tai vauvaa, vaikka hän ja siskonsa nyt pääasioita elämässäni ovatkin. Siinä ohella olen kuitenkin, uskokaa tai älkää, myös aika kunnianhimoinen ihminen. En siinä mielessä, mitä ehkä kuvittelin olevani vielä 2-kymppisenä, mutta siinä mielessä, että haluan saavuttaa elämässäni niitä asioita, joita koen itselleni merkityksellisiksi, ja niitähän on!

Lue myös

X