Yleinen

Sunnuntaiaamiainen

20.2.2011 Teksti: Anna.fi

Näillä herkullisilla eväillä lähti meidän perheen päivä käyntiin.

Tämähän ei vielä riitä, vaan aamuisin on napattava tuon taustalla näkyvän Berocan lisäksi vielä päivän D-vitamiinit. Talvellahan D-vitamiinia ei näin suomalaisittain saa tarpeeksi kun aurinko on sen ainoa lähde, ja jostain olen lukenut, että vasta toukokuussa voi luopua näiden syömisestä, kun aurinko alkaa taas tehdä tehtävänsä.

Nyt olisi oltava ahkera ja luettava ensi perjantain tenttii, minkä jälkeen palkitsen itseni lähtemällä kaupungille kiertelemään, ja etsimään muualla asuvalle ystävälleni yhtä neuletta, minkä jo eilisen postauksessa minulla näittekin. Mahtavaa sunnuntain alkua. Palaillaan päivemmällä!