Yleinen

Surullinen

9.8.2012 Teksti: Anna.fi
Mä olen pitkään miettinyt sitä, mihin mä vetäisin rajan sen suhteen, mitä mä täällä kerron. Blogin alkuaikoina kun saatoin kertoa mistä vain, pelkäämättä sen seurauksia. Toin J:tä enemmän esiin, kerroin meidän tarinaa ja niin edelleen, mutta nykyisin mua ihan rehellisesti sanottuna pelottaa edes kertoa meidän yhteisestä elämästä.

Musta on tullut niin kyyninen, ett. mun on vaikea luottaa kehenkään, kun tuntuu siltä, että mun tekemisiäni retostellaan, tein mä sitten mitä hyvänsä. Mä olen tämän ilmiön vuoksi huomaamattani rakentanut suojamuurin elämäni ympärille. Mulle blogi on aina ollut pakopaikka, mutta välillä mä ihan rehellisesti sanottuna pelkään. Mulle tulee jatkuvalla syötöllä viestiä siitä, kuinka mun elämästäni vihjaillaan palstoilla, yritetään mustamaalata, keksitään asioita päästä, jauhetaan paskaa vain sen jauhamisen takia ja niin edes päin. Välillä musta tuntuu siltä, että ihmiset ei ymmärrä, että mä olen ihminen, ihan elävä sellainen.

Mä en tiedä, jotenkin oon todella surullinen just nyt. Voi olla, että väsymys painaa päälle, mutta näin se vaan nyt on. En mä tiedä mitä tehdä, miten olla mieliksi kaikille ihmisille. Oikeudenmukaisuus vaan tuntuu olevan niin hyvin kaukana tästä internet maailmasta että ei mitään järkeä.

Mä olen yleensä se ilopilleri, mutta nyt ei ole sellainen olo. Tuntuu, että se on aivan sama miten elän ja hengitän, kun joku on aina suurennuslasin kanssa etsimässä virheitä. Mua ahistaa, mua suruttaa ja ihan rehellisesti, mä olen aivan kurkkuani myöten täynnä tätä paskaa, mitä mä joudun pelkästään blogin kirjoittamisen takia kestämään.

Mua jotenkin itkettää tää tilanne. Mä olen ihmisenä vahva, mutta en niin vahva, että voisin tarkastella kaikkea objektiivisesti. Mun on niin hirveän vaikea olla välittämättä. Mulla on paha olla ja mun sydäntä puristaa. Mä toivoin, että blogin lukijamäärän kasvu ei vaikuttaisi negatiivisesti tähän, mutta välillä se vaikuttaa. Mä yritän ja yritän pysyä positiivisena, mutta musta tuntuu siltä, että joku yrittää väkisin vetää mua alas. Tuntuu siltä, että monet ihmiset vihaa mua. En vaan tajua, milloin tästä on tullut tällaista.

Tuntuu hyvältä sanoa se, miltä sydämessä tuntuu. Periaatteessa tääkin teksti menee jo sen mukavuusrajan yli. Tää on niin henkilökohtaista, että tästäkin joku varmaan keksii jotain kirjoitettavaa. Mutta pliis, antakaa mun olla rauhassa minä.

Nyt suljen tietokoneen ja yritän unohtaa. Palaillaan huomenna