Synnytyskertomus

Minulta kysyttiin synnytyksen jälkeen vuodeosastolla ollessa siitä, minkä arvosanan antaisin synnytykselleni ja sanoin saman tien 10. Vaikea selittää oikein edes mistä se johtui, mutta jotenkin kokemus oli kaikin puolin todella seesteinen ja oikeastaan kaikkea sitä, mitä synnytystä edeltävät viikot eivät todellakaan olleet. Miehelleni tuli synnytystä viikko ennen polven limapussin todella ärhäkkä tulehdus ja tulehdusarvot olivat ihan hurjan korkealla. Edelleen hän on osittain puolikuntoinen, mutta onneksi parempaan päin. Jos kuitenkin synnytys olisi käynnistynyt noiden ensimmäisten sairastelupäivien aikana, ei hän olisi varmasti päässyt mukaan kun kuume oli niin korkea ja olo kaikkea muuta kuin hyvä. Olin hurjan huolissani hänestä kun ei oikein ensimmäisten päivien aikana tiedetty mikä hänellä edes oli. Ja sattumalta tämä sairastuminen osui juuri niihin päiviin kun ”oletin” itse lähteväni synnyttämään eli viikon 40 loppupuolelle, mutta tiedä sitten johtuiko nimenomaan stressistä, että kehoni päätti odottaa sen 4 päivää lasketun ajan yli kunnes tilanne kotona olisi otollinen.

Joka tapauksessa. Anoppini ja lankoni tyttöystävineen lensivät tänne torstaina 14.7 ja ajatuksena oli siis se, että hekin näkisivät vauvan heti alusta alkaen – ei jotenkin käynyt edes mielessä niine ennakoivine supistuksineni, että tämä neljäs raskaus olisikin kaikista pisin, vaikka muut raskaudet ovat aina lyhentyneet edellisistä. Perjantaina lähdimme siis kohti Ikeaa anoppini kanssa ja vitsailinkin siitä, että eikös Ikea reissua povata yhdeksi synnytyksen käynnistäjäksi. Mitään sen kummempaa tuntemusta minulla ei kuitenkaan tuolloin perjantaina ollut ja päätinkin illasta, että hemmottelen itseäni ihan kunnolla. Suklaata, saunomista ja mies vielä hieroi jalkapohjiakin – olo oli siis huomattavasti seesteisempi kuin aikoihin. 😀

Mentiin nukkumaan aikaisin ja joskus kahden maissa tunsin ensimmäisiä kevyitä supistuksia. Ei mitenkään kivuliaita vielä, mutta niitä alkuvaiheen avaavia, jotka tulevat kohtuu säännöllisesti ja loppuvat sit alkaakseen taas jonkun ajan päästä uusiksi. Näitä tuli lähes koko yön, mutta aamua kohti keveni ja lasten tullessa aamusta meidän sänkyyn lakkasi supistukset taas kokonaan. Melkein tihrustin itkua, että tämä synnytys ei koskaan käynnisty, vaan antaa vaan koko ajan ennakoivaa merkkiä ja vie yöunet, mikä on luonnollisestikin ärsyttävää.

Mies vei lapset alakertaan ja minä nukuin hetken aikaa. Siinä alkoi taas pikkuhiljaa tapahtua, mutta ei mitään sellaista, että olisi aktiivinen synnytys käynnissä. Anopillani oli tuolloin 16.7 synttärit ja meille oli tulossa perheitä grillaamaan, joten mies ehdotti lähtevänsä kauppaan ja ottavansa lapset mukaan, jotta voisin vähän levätä. Päätin siinä vaiheessa lähteä lenkille haukkaamaan happea (ja nauttimaan vesisateesta:D) kuten varmasti minua instagramissa seuraavat huomasivatkin. Juttelin samalla äidilleni ja pari kertaa lenkin aikana tuli sellainen kohtuu napakka supistus, jotka tuntuivat niin selässä kuin alavatsalla ja äitikin sanoi, että pysy kodin lähellä. Hyvin jaksoin kuitenkin kävellä lähes 5km, eli en todellakaan ollut mitenkään ”kipeänä” siinä vaiheessa vaan ajattelin vaan, että 1. vauva on ainakin optimaalisessa asennossa, 2.minä saan raitista ilmaa ja 3. jos synnytys on käynnistyäkseen, tämä voisi sitä avittaa.

Pääsin kotiin ja mies tuli aikalailla samaa aikaa siinä kotiin kaupasta. Varmaan 15 minuuttia siitä tuli eka kipeä supistus ja siitä niitä alkoi sit tulemaan ihan muutaman minuutin välein. Kun täällä lämmitin lapsille makaronilaatikkoa ja nojailin keittiön saarekkeeseen mies soitti jo isääni paikan päälle ja me pakattiin loput kimpsut ja kampsut ja lähdettiin Kotkaa kohti. Olisin kyllä pärjännyt vielä kotona, mutta Kotkaan ajaa tunnin ja edellisistä kerroista muistan sen, että kun synnytys käynnistyy kunnolla, se lähtee sit rivakasti eteenpäin ja niin nytkin. Ensimmäinen puolikas ajomatkasta meni aika kivasti silleen, että supistuksia tuli vajaan viiden minuutin välein, mutta loppupuolella ne alkoivat tulla jo 2-3 minuutin välein ja olemaan niin kipeitä, että autossa istuminen oli ihan tuskaa.

Kotkassahan on viime synnytykseni jälkeen avautunut uusi synnytysosasto, johon kävelymatkaa pääsisäänkäynniltä kertyi kiitettävästi. Jälkikäteen naurattaa kun mies kantaa kahta kassia samalla kyynärsauvoilla loikkien ja minä nojailen milloin mihinkin seinään ottaen supistuksia vastaan. Joku muistaakseni pysäytti meidät ja kysyi tarvitaanko apua. Taisimme olla melkoinen näky. 😀

Olin soittanut matkalla sairaalaan ja sama kätilö ottikin minut saman tien vastaan. Tilannetsekki kertoi sen, että olin jo 6-7cm auki eli pääsin saman tien synnytyssaliin ja keskustelimme siinä samalla siitä, mitä mahdollisia kivunlievityksiä haluaisin. Sanoin, että menen ihan fiiliksen mukaan ja kokeilen ekana lämmintä suihkua. Siellä olinkin ehkä 20 minuuttia kunnes supistukset tulivat jo niin tiheästi, että hyvä kun ehti henkäistä siinä välissä. Heiluin siinä seisaaltani kuin heinämies konsanaan ja päätin, että haluan pienen breikin. Pyysin epiduraalia ja anestesialääkäri oli huoneessa valehtelematta parissa minuutissa ja sen laittokin oli hurjan nopeaa. Ja voi sitä autuutta. Lepäsin, söin, juttelin miehen kanssa ja olin vaan ja naurettiin jälkikäteen, että olipa hyvät treffit. 😀 Epiduraali ei vaikuttanut minuun yhtään samalla tavoin kuin spinaali ja tunsin jalat tosi kivasti, mutten supistuskipua. Aivan täydellinen ratkaisu siis juuri tuohon hetkeen ja tilanteeseen. Ehdin saada vielä toisen annoksen kun vauva ei ollut laskeutunut vaikka olin jo täysin avautunut, mutta nousin sit siitä toisen annoksen saannista noin tunnin päästä pystyyn, että painovoima tekisi tehtävänsä. Yleensä neuvotaan ilmeisesti olemaan epiduraalin kanssa paikoillaan sen puolisen tuntia ja sen jälkeen oman fiiliksen mukaan voi nousta ylös. Mulla ei tosiaan ollut jaloista mitenkään tunto poissa, niin se oli oikeastaan aivan ihanaa ja tunsin kuinka ihan vartissaa – 20 minuutissa vauva laskeutui alas ja tuli ponnistamisen tarve.

Ponnistusvaihe kesti vajaan vartin ja pienemme syntyi siis tähän maailmaan anoppini syntymäpäivän jakaen. Soittelimmekin synnytyssalista meille kotiin, jossa oli juhlat käynnissä siinä vaiheessa kaksien syntymäpäivien takia!3
Istukka syntyi tuon jälkeen hyvin pian kokonaisena ja vauva viihtyi koko sen parituntisen rinnalla ja sai tosi hyvän imuotteen saman tien. Olo oli ihan mieletön. Upea kokemus kaiken kaikkiaan ja kiittelin kätilöä siitä vielä seuraavana päivänä kun hän kävi moikkaamassa meitä osastolla. Jotenkin niin rauhallinen olo oli koko ajan ja sellainen olo, että olin tilanteen herrana. Kätilöni oli aivan mieletön ja kaikin puolin siis 10/10 synnytys. Niin hyvä, että kaipailen jo uudestaan synnyttämään, mutta raskautta itsessään en kyllä kaipaa yhtään, se tuntui niin pitkältä. 😀