Mä olen huomaamattani vierottanut itseni normaalista kahvista. Välillä keitän kyllä espressoa ja teen lattea, mutta nykyisin sitäkin useammin teetä. Teelajeista eniten tykkään vihreästä ja valkoisesta teestä, ja nimenomaan irtoteestä, paljon parempaa kuin pussiteet! Meillä on ollut pari pienempää teesihtiä, joita ollaan käytetty ja sainhan mä mammaltakin joululahjaksi kauniin Alessin teesihdin. Ne edullisemmat (joita meilläkin on) menevät kuitenkin todella nopeasti huonoon kuntoon. Ne ruostuvat, ja kaiken lisäksi niitä käyttämällä, puruja jää mukin pohjalle vaikka kuinka paljon.

Ratkaisuksi tähän löytyi tällainen vehje..

Tutkailtiin ensin Stockan valikoimaa ja järkytyttiin, että halvin isokokoinen teekannu maksoi 40 €, ja se oli muovia. Lasinen silmää miellyttävä kannu olikin sitten 70 €, eli aika paljon pelkästään teensiivilöintiä varten. No, ehdotin, että käytäisiin Kokkipuodissa ja sieltähän löytyi. Tämä kaunis lasinen kannu alustoineen kustansi 44€ ja siinä on jopa vuoden takuu (joka tuskin kattaa kannun särkymistä;D). Muutenkin puoti oli ihan mieletön; ystävälliset myyjät ja ihanaa kokkaustavaraa, suosittelen lämpimästi mikäli keittiötarvikkeista on puutetta! 🙂

Kivaa perjantaita kaikille! 

X