Xenia's day

The last pregnancy outfit

Teksti: Anna.fi

Uskomatonta katsella tätäkin asua; tää kun on otettu viime viikon keskiviikkona ja vuorokausi tuon jälkeen meillä oli pieni tytär maailmassa. Miten arvaamaton raskaus onkaan. Sitä ei tosiaan voi tietää eikä ennustaa että milloin se lapsi sieltä syntyy. Tai no, laskettu aikahan on se laskettu aika, ja mikä vain siitä kaksi viikkoa ennen tai sen jälkeen on ”tavanomaista”. Mut aika hyvin osui meidän kohdalla, kyllä se ultra vaan nykyisin kertoo ihan mielettömästi asioita. Tänään meillä on illasta luvassa perhepäivällistä isäni luona, jota odotetaan innolla. Sitä ennen pitää käydä hakemassa Maxille lisää ruokaa ja vaihtaa pari minin vaatetta pois; ne kun ovat liian paksuja siinä vaiheessa kun ne hänelle olisivat sopivia. Monet kyseli meiltä neidin syntymämittoja, jotka oli hippasen yli 3 kiloa ja sirot 47 cm. Nyt hän on kyllä kasvanut jo jonkun verran kun noi syntymän aikoihin sopivat vaatteet näyttää pikkasen liian pieniltä päällä ja muutenkin, paino oli tippunut synnäriltä lähtiessä vain noin 50 grammaa, ruoka siis maistuu! 🙂 P1010219 On muuten hassua miten sitä äidinvaistoiltaan alitajuisesti ajattelee, että kunhan pieni syö, niin kaikki on hyvin. Tää oli sama juttu muuten Maxin kanssa ja siitähän seurasikin se, että Max oli pikkasen pullero siinä kuukauden meillä oltuaan. 😀 En tiedä onko muuten mahdollista, mutta Max on kasvanut ihan silmissä nyt parin viikon ajan. Herra ei näytä enää lainkaan pennulta vaan ihan kunnon kokoiselta koiralta, just sanoin S:llekin, että tänään on punnituspäivä kun Maxilla on puolivuotispäiväkin. Pitänee ostella joku kiva pikku lahjakin tälle iltaa varten, pysyypähän sitten poissa pahanteosta isäni ja tämän naisystävän luona ollessaan. 🙂 P1010230 Nyt on muutenkin hyvä fiilis. Se perinteinen baby blues osui ja upposi tännekin ja mieliala on välillä ollut varsinkin väsyneinä hetkinä tosi alakuloinen ja oon itkeskellyt ihan muuten vaan. Mulla se oirehtii kaikkein eniten aivan älyttömänä huolena pikkuisesta, mikä sit vaikuttaa yöunen laatuun. Viime yö meni kuitenkin jo mun osalta rauhallisemmin ja alan ymmärtämään sen, että jokainen pienikin inahdus ja älähdys ei tarkoita sitä, että pienellä on hätä!<3 Musta oli muuten tosi hyvä juttu se, että mulle sanottiin sairaalassa jo, että älä sit ihmettele jos tulee itkuisuutta yms muutaman päivän jälkeen; suurimmalla osalla naisista se hormonitasapainon suuri muutos ja pitkän odotuksen päättyminen oirehtii just näin ja sit se menee yleensä ohi muutamassa viikossa. Jos ei, niin sitten saattaa kyseessä olla synnytyksen jälkeinen masennus, joka on sit asia erikseen ja vaatii yleensä äidin hyvinvoinnin takaamiseksi enemmän kuin tämä alkuaikojen hormonimyrsky. P1010222 Mä oon siinä mielessä tosi kiitollinen, että S kyselee mun mielentilasta ja hänelle olenkin sanonut jos joku hetki on ollut paha mieli; mä kun olen sitä mieltä, että asioiden sisällä pitäminen usein tekee niistä paljon isompia kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Lisäksi tietysti se apu, että joka päivä oon saanut vetää päikkärit on jo itsessään auttanut ihan mielettömän paljon, tuo viime viikon sairaalassaolon ajalta kertynyt univelka alkaa siis pikkuhiljaa helpottaa!<3 P1010222 Miksi mä näistä sit puhun? Mun mielestä ei ole mitään ”noloa” siinä, että hormonit on ottanut musta vallan alkupäivinä ja varsinkin kun tiedän tämän ilmiön yleisyydestä, on musta hyvä siitä puhua. Uskon, että monet äidit kokevat tästä syyllisyyttä vain siksi, että heidän mielestään nyt pitäisi olla pelkästään onnensa kukkuloilla. No, mä olenkin, siitä ei ole epäselvyyttä, mutta oma jaksaminen ja tosiaan se valtava huoli toisesta vaikuttaa sit päinvastaisella tavalla, mutta esim tällä hetkellä tässä istuessa mulla on jo todella paljon ”selkeämpi olo” kaiken suhteen ja alan sisäistämään sen, että pikkuinen on paljon vahvempaa tekoa kun mitä ehkä ajattelin aluksi!<3 P1010227 On ollut muuten hassua huomata miten sitä nykyisin toimii ihan arjen tilanteissa aivan eri tavalla, yleensä siis paljon varovaisemmin kuin ennen. Autossa sitä jotenkin kiinnittää vielä entistäkin enemmän huomiota liikenteeseen, kävelyllä sitä odottaa tietä ylittäessä, että autoja ei ole edes näkyvissä jnejne. Se äidin huoli ei siis kyllä mihinkään katoa, se vain muuttaa muotoaan kun pieni ei olekaan enää tuolla masun suojassa. 🙂 P1010225

Tunika: H&M Mama

Leggingsit: Seraphine

Saappaat: The Jacksons

Kaulakoru: Evechic

Nahkatakki: Zara

Laukku: Mulberry

Rannekoru: Accessorize

Aurinkolasit: Ray Ban

Uskomatonta, että siinä se nyt oli, viimeiset kuvat siitä kun meidän tyttö on vielä masussa. Mä katsoin tuossa huvikseni meidän 4 d ultrakuvia nähdäkseni onko hän samannäköinen kuin niissä (on!!) ja törmäsin meidän alkuraskauden ultran kuvaan, jossa neiti on 10,8mm:n kokoinen ja hänen pieni sydämensä jo silloin siellä sykki. Apua, nyt alkoi itkettää kun ajattelee, että hän on sit minun sisälläni kasvanut tuoksi ihanaksi olennoksi jota tyttäreksemme saamme kutsua. Huh tätä tunteellisuutta, tästä saa varmaan tulevaisuudessa vielä hyvät naurut!<3

Nyt vähän paikkojen järjestelyä ja sit suihkuun ja valmistautumaan päivään kunhan S saapuu Maxin kanssa kotiin. Mä toivottelen teille mitä ihaninta ja aurinkoisinta pääsiäisen aikaa, nyt on muuten kevät!<3

Lue myös

X