elämä

Throwback keskiviikko

31.10.2018 Teksti: Xenia

Tajusin just eilen, että aikalailla tasan kaksi vuotta sitten tein raskaustestin pojastamme. Olin testejä tehnyt varmaan joka kierrossa, sillä olin aina ihan varma, että nyt tärppäsi. Nyt jälkikäteen ymmärrän kuinka stressaavaa tuo oli. Mä olen vielä sellainen, joka uskoo tilastoihin ja olin oikeasti niitä clomeja käyttäessä varma, että aivan varmasti onnistuu niiden avulla, mutta ei. Helppohan se olisi sanoa itselleen nyt jälkikäteen, että relax, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Jotenkin vauvakuumeessa sitä on niin alkukantaisten asioiden lähteellä. Siinä ei paljon järki auta kun sydän niin kovasti toivoo pientä vauvaa.

Tämä taustana olin siis ikionnellinen, mutta myös epäuskoinen kun näin ne kaksi viivaa siinä tikussa. Niitä yksiviivaisia tikkuja kun oli tosiaan tullut tuijoteltua kerta jos toinenkin. Siitä alkoikin sit stressaavat pari kuukautta, mutta tässä sitä nyt ollaan kuitenkin. Kaikki huoli oli sen arvoista. Muistan tietyllä tavalla ajatelleeni sen keskenmenodiagnoosin jälkeen että hoituisi nyt sit, että se välitila oli kauheeta. No, toisin kävi ja luojan kiitos kävi, vaikka toki olisi ollut kovin mukavaa saada nauttia sellaisesta kivasta raskaudesta ilman yhden yhtää pelottavaa komplikaatiota. Jälkikäteen ajateltuna se on kuitenkin aivan sama. Sellaista se elämä on. Välillä kaikkea muuta kuin yksinkertaista, mutta ne on juuri niitä asioita, jotka meitä kasvattavat.

Me juteltiin yksi päivä ystävän kanssa, että on mielenkiintoista miettiä miten erilaisia me kaikki ollaan. On sellaisia, jotka tulevat raskaaksi todella helposti, mutta joilla se itse raskausaika ja synnytys ovat täynnä komplikaatioita. Mä olen siinä jossain keskellä eli en tule raskaaksi ihan niin sormia napauttamalla, mutta sit taas raskausajat ovat periaatteessa sujuneet hienosti ja synnytykset menneet ihan oppikirjan mukaan. Ja sit on yhtä monta erilaista tarinaa kuin on ihmisiäkin. Monet näistä asioista ovat kättemme ulottumattomissa ja siinä ehkä syy siihen, miksi niiden suhteen on niin vaikea rentoutua. Moni varmasti tietää mitä tarkoitan!

Hassua muuten katsoa taaksepäin näin vajaa kolmikymppisenä kun jos multa olisi kymmenen vuotta sit kysytty, että missä olen tämän ikäisenä niin luulen, että vastaus olisi ollut todella erilainen. Olisin todennäköisesti vastannut, että olen asianajaja, ehkä naimisissa, mutta että lapsia ei vielä olisi. Jotenkin ajattelin, että se oli reitti, mitä mä halusin kulkea tai oikeastaan ei, ajattelin pikemminkin, että se oli reitti mitä minun olisi kuulunut kulkea. Nyt jälkikäteen ajateltuna en tehnyt juuri mitään siksi, että olisin halunnut, vaan siksi, että halusin luoda itselleni sen roolin, mikä näyttäisi hyvältä ulospäin. Liittyy muuten aika vahvasti tuohon edelliseen postaukseeni!

Tässä on kuitenkin hyvä olla. En valehtele kun sanon, että tämä syksy on ollut henkisesti rankka. On sattunut ja tapahtunut asioita, mutta nyt on jo sellainen fiilis, että kyllä tämä tästä. Olen keskittynyt enemmän kuin koskaan siihen, että mulla olis hyvä olla fyysisesti, koska tiedostan sen, miten suuri vaikutus sillä on myös henkiseen puoleen. Tiettyyn pisteeseen asti tai tietystä pisteestä lähtien olemme oman onnemme seppiä.

Elämä on erikoinen asia. Täydellisen epätäydellistä, mutta ilman niitä kolhuja ne hyvät hetket ei tunnu samalta. Juuri tällä hetkellä istun tässä mun leggareissa ja hymyilen koska kaikki on kuitenkin hyvin just nyt. Olen aivan äärettömän onnellinen siitä mitä mulla on. Aivan valtavasti asioita, joista olla kiitollinen.

Aivan ihanaa keskiviikkoa sinne! Kirjoitin ensin, että keksiviikko koska mulla on nälkä. Sama tarina aina vaan.:D

ps. Kuvat marraskuulta kaksi vuotta sitten kun olimme kuulleet meidän pienen pojan sydänäänet. Olin väsynyt, huolissani, mutta aivan samperin onnellinen.

pps. Kuuntelen Mobyä ja se sopii jotenkin tähän tilanteeseen tosi hyvin!