Baby Bear Plays

Tiipii

28.12.2018 Teksti: Xenia

IMG_0887PC130347PC130355

Jestas mikä joulu meillä on ollut. Ensin oli tyttö kipeänä ja nyt viime yönä nousi pojalle kuume. Käytiin just näyttämässä korvia tuon yöllisen kauhean yskän vuoksi, mutta onneksi ei ollut mitään. Nyt vaan kauhean googlailun tuloksena nenäfriidaa ostamaan, sillä tietenkin se on juuri se asia minkä jätin kotiin ja mitä tarvitaan nyt kipeästi. Nyt siis parannellaan uudeksi vuodeksi ja ylihuomenna lennetään kotiin.

Joulu meni nopeasti ohi ja ehkä tänä vuonna hieman hässäkässä, mutta onneksi lapset ovat saaneet sairauksista huolimatta nauttia niin täysillä kuin mahdollista. Pojalle hankkimamme joululahja saatiin pystyyn jo ennen joulua ja nyt lapsien huoneet ovat lähes identtiset. Poikamme on oikea myysaaja,joten tämä pehmeä lepopaikka sai erittäin hyvän vastaanoton!<3

Minä olen tänään aika silmät ristissä, kun en saanut nukuttua herätyksen jälkeen. Tänään meillä on kuitenkin pojan kanssa oleskelua kotona ja ajattelin myös kaivaa jumppakuminauhan esiin. Tässä on tullut syötyä enemmän suklaata ja juustoja kuin milloinkaan muulloin ja sen muuten huomaa myös ihosta. On se silti sen arvoista ja aion kyllä ottaa kaiken irti vielä näistä viimeisistä lomapäivistä, ehtiihän sitä vähentää suklaata ensikin vuoden puolella. Minkäs teet kun kaupassa on kaikki joulusuklaat puoleen hintaan!? 😀

Minä sain muuten aivan ihania lahjoja tänä vuonna. Mieheni oli hankkinut minulle kauan ihailemani safiiritimanttikorvikset, jotka ovat aivan upeat! Täytyykin kuvata niitä joku päivä, minä olen niille aivan myyty!:)

nyt keitän hieman lisää kahvia ja sit se jumppakuminauha esiin. Heheh se onkin pölyyntynyt matkalaukun pohjalla!

Miten teidän joulunne on sujunut?

 

Lue myös

Suosittelemme