Postauksen otsikolla en tosiaankaan viittaa tähän päivään. Fiilikseni aamulla ulos katsoessa oli jotain hermoromahduksen ja suuren pettytymyksen välimaastossa, mutta uskotaan ja toivotaan, että kyllä se kevät tänne taas löytää. Ainakin sääennustuksen näyttää hyvältä, että olisikohan tämä nyt viimeinen takatalvi tähän kevääseen.

Meidän tyttö täyttää tänään vuosia ja sen kunniaksi meillä onkin sit kaverisynttärit illasta. Hän sai viikonloppuna yhdeksi lahjaksi polaroid kameran, ja hänestä onkin kuoriutunut melkoinen kuvaaja tässä parissa päivässä. On tainnut nähdä minua sen verran kameran kanssa ja täytyy sanoa, että hän on itseasiassa todella hyvä myös tarkentamaan. Tämä taita on ehdottomasti minulta eikä mieheltäni joka kuvia ottaessa tarkentaa yleensä taustaan tai johonkin detaljiin jolla ei ole mitään väliä.:D <3 Hankimme siis omalta osaltamme lahjaksi pienen kameralaukun (yllättäen pinkin) ja lisää filmejä, joten voidaan napsia muistoja tänä iltana. Ajattelimmekin, että olisi kiva hankkia joku korkkitaulu, mihin kuvia voi aina lisäillä! 🙂

P4020162 P4020190

Täällä on alkuviikko ollut melkoista haipakkaa, mutta oon saanut kaiken tarpeellisen tehtyä myös koulua varten. Eilen kävin kurkkimassa asiakkaan tonttia, johon on nousemassa talo, jonka sisustusta minä pääsen tekemään. Aivan mahtavaa! Ensi viikko onkin kalenterissa pyhitetty kaikkeen yrityksen oheistöihin, sillä tällä viikolla en vain kerta kaikkiaan ehdi kun kouluakin on loppuviikosta. Hassua ajatella, että tämä tutkinto on ihan kohta paketissa ja enää yksi etätehtävä jäljellä. Näitä isompia tehtäviä onkin tullut tehtyä jo 12, joidenka avulla on oppinut todella paljon. Toki mä olen kyllä sitä mieltä, että tekemällä oppii, mutta nyt parin projektin jälkeen olen jo sitä mieltä, että olen mennyt valtavasti eteenpäin. Tästä päästäänkin siihen, että yrittäjän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on mun mielestäni vahva usko omaan tekemiseen. Kukaan muu ei sitä sun puolesta voi tehdä.

P4020198 P4020218

neule: Pura Finland (saatu)

trenssi: Burberry

laukku: Fendi

aurinkolasit: Ray Ban

kengät: Nike

farkut: H&M

Tuli muuten aika hyvä fiilis näitä kuvia napsiessa, sillä seisoin aika lailla siinä kohtaa missä minua on kosittu reilu neljä vuotta sitten. Herran jestas, että aika meneekin. Eilen äimisteltiin taas miehen kanssa sitä, miten nuoria me oltiin muutamassa kuvassa, jotka on otettu juuri kun ollaan tavattu. Ei ollut rypyn ryppyä ja muutenkin ajatusmaailma niin erilainen kuin nykyään. Hyviä muistoja, vaikka kieltämättä olo on hieman rauhallisempi tätänykyä. Kaikissa elämänvaiheissa on omat upeat juttunsa mun mielestäni!<3

Lumista keskiviikon jatkoa teille kaikille. Mitäs pidätte tästä asusta, jossa yhdistyy käytännössä pelkkiä klassikoita?

ps. Tukka muuten lyheni ja vaaleni maanantaina. Napsin tänään vielä kuvat, mutta instastoryissä osviittaa. Love it!

X