vaatetus

Tulevan syksyn ja talven ykkösneule

11.7.2018 Teksti: Xenia

Mainos: Lindex

Täytyy sanoa, että joskus 5-10 vuotta sitten en oikeastaan koskaan ostanut mitään Lindexistä, mutta nykyisin se on etenkin Porvoossa se kauppa, johon ensimmäisenä menen jos jotain tiettyä vaatekappaletta tarvitsen. Kivan naisten malliston lisäksi siellä on todella hyviä alusvaatteita, mutta myös etenkin meidän poikaa ajatellen aivan paras valikoima. Hän on malliltaan sellainen, että monet vaatteet ovat liian makkarankuoria, mutta Lindexin valikoimasta on aina löytynyt hyvät ja sopivan väljät vaatteet hänelle.

Tällä kertaa en kuitenkaan tullut puhumaan lasten vaatteista vaan nimenomaan naisten mallistosta ja erityisesti tästä yhdestä neuleesta,johon ihastuin päätä pahkaa. Päädyin lopulta valitsemaan tämän itseasiassa jopa kahdessa värissä, mutta jahkailin niiden kanssa varmaan tunnin tyttäreni makutuomarina. Kysyin jokaisen jälkeen että onko tämä kiva ja vastaus oli aina, että kyllä. Jouduin siis tekemään päätökseni itse ja toinen väri oli tuollainen ”helppo” päätös ja toinen vähän uskaliaampi, mutta mielestäni aivan ihana väripilkku nyt tulevaan syksyyn ja talveen!<3

P7090081

Myös farkut ovat Lindexin Vera-mallia, joka on korkeavyötäröinen ja skinny-lahkeinen farkkumalli. Nää on niin mukavat päällä, ettei edes voi käsittää. Materiaali on joustavaa, mutta jämäkkää ja mä tykästyin nimenomaa tuohon vyötärön korkeuteen. Se jotenkin pitää kaiken tosi hyvin kasassa ja on myös imarteleva! Tällaisia perusfarkkuja ei voi koskaan olla liikaa!

P7090070

Olen muuten alkanut käyttämään huiveja hiuksissa todella usein. Sillä saa ensinnäkin vähän kontrollia noihin jo aika pitkiin vauvahiuksiin, mutta lisäksi se tuo pienen lisän muuten melko tylsään ponnarikampaukseeni. Siinä pysyy myös hiukset pois silmiltä, mikä on aika jees kun on tuollainen tarrasormi omasta takaa täällä viipeltämässä.. Tämä huivi löytyy kauniina valkoisena, mutta myös suloisena vaaleanpunaisena, en vain ollut varma toimisiko se mun hiusten sävyn kanssa.

P7090088

Sinisen neuleen lisäksi päädyin tuohon kauniiseen punaiseen,  joka tuo mun makuuni kivasti väriä kasvoille. Mä oikeasti olin siinä Lindexin pukkarissa peilin edessä varmaan tunnin ja toin aina uusia värejä kasvojeni lähelle. Itseasiassa täytyy sanoa, että noista tarjolla olevista sävyistä yllättävän moni toimi aika kivasti, beige ei tehnyt kyllä mulle mitään, mutta tumma sininen, poltettu oranssi ja khakinvihreä olivat aivan mielettömän kauniita. Ai että, kyllä nyt kelpaa syksyn tulla. Sori kun puhun siitä jo nyt.

P7090095

Monelle se tuleva syksy tuntuu jo ajatuksenkin tasolla kauhealta, entäs teille? Mä olen jotenkin enemmän sitä sorttia, joka rakastaa kautta kuin kautta ja on aina sen päättyessä valmis uuteen. Ihan nimittäin rehellisesti mä kyllä odotan taas sitä, että voi poltella kynttilöitä, fiilistellä joulua (mun lempiaikani vuodessa, ehdottomasti!) ja pukeutua taas näihin ihaniin neuleisiin. Valmistautukaa jo nyt henkisesti siihen, että alan tyrkyttää joulua mun punaisten tyynyjen ja kynttilöiden kanssa varmaan joskus lokakuun alussa..

P7090106

Nautitaan nyt kuitenkin vielä ensin tästä ihanasta kesästä, mutta halusin ehdottomasti vinkata tästä neuleesta, jotka kuulemma yleensä myydään hetkessä loppuun. Se on muuten vähän sama tilanne talvitakin kanssa. Jos lähdet kaupoille ensilumien koittaessa olet auttamatta mattimyöhäinen.

P7090075

Keräsin tähän alle nyt vielä oikein kollaasiin noi kaikki sävyt. Ai että, on ne vaan kauniita. Mikäs näistä on teidän lemppari? Vai onko teillä sama dilemma kuin mulla, että päättäminen on aivan älyttömän vaikeaa?

neuleNeule kaikissa väreissä löytyy täältä

Vierailetteko te yleensä Lindexillä? Kuten sanottu, mun mielestä he ovat käyneet läpi kasvojenkohotuksen viimeisen viiden vuoden aikana, tai sit mun maku on vain muuttunut. Oli miten oli, on kivaa kun omasta kotikaupungistakin sellainen löytyy, mutta vielä parempi on se, että voin tilata tarvittaessa netistä ja käydä vaikka hakemassa sen sieltä. Välillä teen sitäkin kun joku koko ei löydy tai olen muuten vain laiskalla päällä..

Ihanaa alkavaa päivää teille kaikille!

Kommentit (14)

Se on totta, että nykyisin on vaikea löytää täysin luonnonkuituisia, jotka eivät olisi ihan älyttömän hintaisia!

Lindexillä on nykyään kyllä tosi paljon kivoja vaatteita, mutta pienet koot aina tosi kiven alla yläosista ja alaosat puolestaan ei istu mun vartalomallille. Pari kertaa oon löytänyt aivan ihanan puseron mutta joko ei ole lainkaan xs/34 kokoa olemassakaan, se on liian iso tai sitten se on myyty tosi nopeasti loppuun. Alaosat puolestaan menee mun vartalomallilla niin että jos takapuolesta ja vyötäröltä sopii niin polvista pussittaa.

Mut yks mun kesän käytetyimmistä hihattomista on nappilöytö viime- vai jo toissakesänä Lindexiltä. Harmi vaan sitä mallia ei enää myydä, muuten hamstraisin kaikissa väreissä ja kuoseissa 🙂

Sitä pitää tosiaan löytää omalle kropalle sopivat mallit, ja kun se löytyy, siitä kannattaa pitää kiinni!:)

Onpa kivat neuleet ja noi farkut. En yleensä tykkää korkeavyötäröistä, mutta noi näyttää kivalta. Mitä kokoa sulla on neuleesta ja farkuista? Mietin vähän, että mitä kokoa itse ottaisi.

Mä oon jo itsekin valmis syksyyn, ruska on ihana, mutta sitä kello 15 alkavaa pimeyttä en vielä kaipaa😄.

Farkut on 36 ja neule xs!:)

Lindexin vaatteet ovat kyllä ihania, olen Lindexin vaatteisiin hurahtanut parin viime vuoden aikana totaalisesti! Tuli muuten näistä kuvista mieleen, tuliko koskaan tästä vierashuoneesta esittelyä? Olisi meinaan mielenkiintoista nähdä millainen vieras/työhuone teillä on 😀

Voisin kuvailla vierashuonetta kun sekin on muuttunut vähäsen!:D

Lindex on ollut alusvaatteiden osalta aina se ykkösmesta, johon olen turvautunut ihan sieltä 12-13 vuotiaasta saakka, kun tarvitsi ensimmäiset rintaliivit 😀 Tuo neule on pakko saada! Aivan ihana. Syksy on minun lempivuodenaikani 🙂

Sama juttu! Ja siel on kivasti ne eri mallit eritelty ja kun löytyy suosikki ja oma koko, voi ostaa lähes ilman sovitusta!!:)

Todella kiva neulemalli ja khakivihreä toivottavasti muuttaa omaan vaatehuoneeseeni. Hei mikä /mistä on tuo kivannäköinen valkoinen ruututikattu päiväpeite sängyllä? 🙂

Ihana tuo sininen neule! Kutittaako materiaali, kun sisältää villaa?

Hei,
tuo postauksen kuvissa päälläsi oleva t-paita näyttää oikein kivalta peruspaidalta. Mistä se mahtaa olla? Kysyisin muutenkin onko sinulla vinkata mistä löytää kestäviä perus t-paitoja. Tuntuu, että aina kun löytää hyvän, menee se jos parissa pesussa ihan nukkaantuneeksi. Satutko muuten muistamaan mistä on ihana vaaleanpunainen neuleesi joka näkyi ainakin pyykinpesu postauksissa?

En tiedä oonko ensimmäinen ihminen maailmassa joka ei niinkään välitä kesästä 😀 siis joo, ihan kiva jos lämmintä yms mut en saa siitä minkäännäköistä kesäkesäkesä-boomia mitä lehdet, ihmiset,uutiset hehkuttaa 😀 sensijaan oon henkeen ja vereen syys ihminen! Oonhan syksyn lapsikin 😀 mut en tiedä mitään ihanampaa kun kirpakassa syys-säässä lenkkeily<3! Ja kaikki syysvaatteet on mun juttu! Mulla on semmoinen käsitys, että kesän jälkeen kaikki aina uudistuu! Voi aloittaa kaiken alusta ja kaupatkin hehkuu syksytunnelmaa<3 tulispa se jo 😀 sitäpaitsi….kesäl ei voi ees lenkkeillä nii aktiivisesti ku tulee nii prkl kuuma et meinaa pyörtyä (vaikka olis se juomapullo joka kiehuu lenkin lopussa) seliseli ja valivali 😀 syksyä odotellessa<3!

Kivalta näyttää harmi ettei ole pelkkää villaa. Itse en tekokuiduista välitä.. aika vaikeaa löytää sellaisia mitkä pelkkää luonnonkuitua

Se on totta, että nykyisin on vaikea löytää täysin luonnonkuituisia, jotka eivät olisi ihan älyttömän hintaisia!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *