Tunteiden viikko

Viime viikko oli yhtä tunteiden vuoristorataa – rakas mummoni nukkui pois kunnioitettavassa 108 vuoden iässä. Vaikka on päivänselvää, että tämä päivä oli edessä, ei se silti poista näitä surun tunteita, mitä olen kokenut. Mummo on kyllä ollut omien sanojensa mukaan valmis jo pitkään – eikä ihmekään kun ikää katsoo. Hän eli pitkän, hyvän ja terveen elämän monen rakkaan lapsen, lapsenlapsen ja lapsenlapsenlapsen ympäröimänä – ehkä jossain vaiheessa vain on sit sellainen tunne, että olen kaikkeen tyytyväinen ja kun aikani on, niin se on hyvä. Siinä mielessä olen siis hänen puolestaan myös todella onnellinen, hän alkoi olemaan todella väsynyt!<3

Silti on jotenkin hassua. Mummo oli jotenkin ikuinen, eikä mikään häntä vienyt. Ei 103 vuotiaana sairastettu keuhkokuume, ei korona eikä mikään. Muistan kuinka toista poikaamme odottaessamme kävimme jo jättämässä mummolla jäähyväiset sairaalassa kun hän pohti keuhkokuumetta – se kun on hyvin usein vanhukselle kohtalokas. Mutta sieltä hän kotiutui omaan kotiinsa kahdessa päivässä. Melkoinen teräsmummo hän kyllä oli!<3

Meidän elämässä hän oli hyvin vahvasti läsnä. Lapsuudessa vietettiin käytännössä kaikki kesät yhdessä saaressa isäni siskojen ja heidän perheidensä kanssa. Jos olin kipeä ja koulusta poissa, mummo tuli meille tekemään ruokaa ja muistan edelleen sen esiliinan jota hän käytti. Voi jestas ne  jauhelihapihvit mitä hän teki. Tai se makaronivelli. Vesi tulee kielelle.

Rakastin kuunnella mummon tarinoita. Hän oli syntynyt 1913 ja nähnyt paljon. Usein juteltiin niitä näitä mm hänen 7 veljestään, joista yksi oli menehtynyt jo lapsena ja kaksi sodissa. Muistan edelleen kun hän näytti kuvista veljiään ja kertoi omasta lapsuudestaan samalla kun juotiin kaakaota (tumma kaakao, sokeri ja kuuma vesi + kerma <3 ) ja syötiin pullaa. Mummo tarjosi aina pullaa ja jos olin kertonut tulostani etukäteen, hän oli ostanut leivoksia. Yleensä kävin kuitenkin extempore pimputtamassa ovikelloa ohi kävellessäni – hän kun asui ihan lähellä kouluani.

Mummon poisnukkuminen on itselleni yhden aikakauden loppu. Muistot jää kuitenkin sydämiin ja niistä olen äärimmäisen kiitollinen!<3

Eilen järjestin isänpäivän kunniaksi brunssin isälleni, miehelleni ja veljelleni, jotka kaikki ihania isiä. <3 Suru oli läsnä, mutta juuri silloinhan se perhe on tärkein. <3