Tytön vaatteista luopumista



Olen käynyt tässä jo jonkin verran läpi tytön vanhoja vaatteita ja kokenut melkoisia aww-hetkiä siinä samalla. Niin kauniita ja pieniä vaatteita, joista suuri osa lähtee ystävälleni ja osa jää meille säästöön.
Säästettävien vaatteiden puoli jakaantuu puolestaan kahtia. Niihin, joista ei raaski luopua (kuten vaikkapa tytön nimiäismekko yllä) ja toisaalta niihin, joille on käyttöä pikkuveljenkin osalta. Jonkun verran meiltä löytyy todella unisex-juttuja niiden supertyttömäistän juttujen lisäksi, joten kivaa että saadaan käyttöä näille enemmänkin. Takkeja, pipoja, kenkiä ja kumppareita löytyy omasta takaa jo valmiiksi, joten ihan kaikkea ei tarvitse hankkia pikkuveljelle enää. Ah, odotan kovasti sitä, että saan ensi talvena laittaa noi pienet Uggin töppöset jalkaan ja tuon suloistakin suloisemman villapipon päähän. Takki on puolestaan sitä seuraavan talven kokoa ja samaten tuo neule ja isommat uggit. Vansin suloiset kengät on puolestaan ensiaskel-kokoa, joten kenties sit ensi vuoden keväällä/kesällä!<3
Kuten huomaatte, mä olen aivan vauvahöyryissäni täällä. Nämä miniatyyrikoot on vaan niin suloisia ja mikä parasta, näistä tulee muistoja tytön käytön ajalta!<3
Kommentit
Ihania pikkuvaatteita! <3 Itsekin odotan että pääsen käymään esikoisen vaatteita läpi. Ihanaa hypisteltävää <3
Kommentit
Mahtava tuo valkoinen mekko 🙂
http://westendmum.fi
Ihania pikkuvaatteita! <3 Itsekin odotan että pääsen käymään esikoisen vaatteita läpi. Ihanaa hypisteltävää <3