Xenia's day

Unettomuutta kellojen kääntämisen jälkeen

Teksti: Xenia

linkit kaupallisia linkkejä.

Ihmettelin tuossa maanantaina kuinka väsynyt olin – ja kiukkuinenkin vielä siihen päälle. Olen silleen normaalitilassa yleensä aika positiivinen ihminen, enkä lähde vellomaan negatiivisissa tunteissa, mutta maanantaina ei kyllä mikään toiminut. Eilen olo oli jo parempi, vaikkakin super nuutunut ja törmäsin siinä samalla artikkeliin, jossa puitiin sitä, mitenkä kellojen kääntäminen vaikuttaa ihmiseen. Kuulemme nimittäin etenkin herkkäuniset (HEP!) menevät todella herkästi sekaisin tuosta ja kokevat tätä sekavuutta jopa pari viikkoa.

Mä olenkin nyt muutamana yönä pyörinyt ja hyörinyt ja nukkunut todella huonosti. Paljon huonommin kuin ennen kellojen kääntämistä, eikä tässä oikein ole mitään stressitekijöitäkään mitkä yöunia häiritsisi. Täältä siis ehdottomasti ääni sille, ettei kelloja vensklattaisi edes takaisin puolen vuoden välein.

P3220476

Muuten täällä eletäänkin ihan normaalia arkea. Tai sanotaanko näin, että juostaan pää kolmantena jalkana pojan perässä. En ihan oikeasti käsitä, miten tuollainen 9 kk:n ikäinen voi olla noin nopea, vaikkei vielä kävele. Nyt uusimpana villityksenä on tullut portaiden kiipeäminen. Luoja mua auttakoon. Pakko hommata tuohon portaiden alapäähänkin sellainen portti, ei tuosta laatikoiden kasaamisesta tule mitään kun tuo poika vetää vaikka tulen läpi jos se tarkoittaa, että pääsee treenaamaan jotain niin siistiä kuin kiipeämistä! 😀 Portaiden lisäksi kiinnostaa vessaharja. Sanomattakin on selvää, että mieluummin kiipeilen siis hänen perässään.

P3220468

Ainiin. Uskomatonta muuten, tänään nimittäin poika on tasan 9 kk eli mun vanhempainvapaa loppuu tänään ja hoitovapaa alkaa. Kummallista, että poika on jo lähemmäs vuoden ikäinen.. Vastahan me vasta ajettiin kotiin sairaalasta!<3

Katson tuossa eilen illasta muuten hieman myytäviä taloja ja tontteja. Herranjestas kun tuossa maalatessa iski oikea talonrakennuskuume. Mies on oikotie addikti henkeen ja vereen, enkä mä pysy ihan kärryillä aina, mutta pakko silti sanoa, että etsiminen on ehkä kaikkein hauskinta, ihan samaan tapaan kuin esimerkiksi loman suunnittelu. Välillä oikein kadehdin heitä, joilla on ensiasunnon osto edessä, sitä fiilistä ei nimittäin saa takas ja mikä parasta, ei tarvitse myydä ensin vanhaa pois! Se kun on ainakin meidän  tapauksessa ihan must kun on rahat kiinni tässä talossa.

P3220466

Siihen lainan tarkistamiseen liittyen muuten. Saatiin aika hyvä tarjous meidän pankista ja ystäväpiirin läpikäymisen ja googlailun jälkeen en oikein usko, että jaksaisin lähteä muille maille vieraille. Ollaan nimittäin pankkiimme aina oltu oikein tyytyväisiä, joten tuo marginaalin pudotus mitä saatiin riittää meille. Kannatti kysyä!

Ai että, pääsiänenkin lähestyy. Meillä on paljon ohjelmaa tulevana viikonloppuna. Useammat perhedinnerit, synttärijuhlia ja vaikka mitä. Tässä saa taas käyttää oikein urakalla aikaa miettiessään sitä mitä kaikkea pitäisi ostaa ruokakaupasta. Vai hetkinen, ovatko ne nykyisin auki myös näiden pyhien yli. En pysy enää kärryillä. Toisaalta mä oon just se tyyppi, joka täysin unohtaa nämä pyhät (koska yrittäjä, ei paljon vapaapäiviä mietitä) ja sit meillä on tyyliin pinaattilettupaketti kaapissa ja thats it. Ai että. Nyt alkoi tehdä mieli pinaattilettuja ja puolukkahilloa. Heittämällä paras lounas lukioiaikoina. Taidettiin välillä käydä kavereiden kanssa syömässä molemmilla ruokkiksilla kun ei se 8kpl/henkilö riittänyt.

Nonni, näettekö että mun pääkoppa ei ihan pysy yhdessä kasassa vaan ajatukset sinkoilee ympäriinsä laidasta laitaan.

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille! 🙂

ps. Nyt on käynnissä muutamia aleja, jotka kannattaa kurkata!

pps. Mulla on just tosi vanha olo koska tän päivän to do -listalla on testata palovaroittimia ja tilata nuohooja meille.

Lue myös

X