Uudenvuodenlupauksia

Tervehdys kaikille. Tuntuu, että joululoma meni yhdessä hujauksessa – sairastellessa lähinnä. Tuntuu siltä, että viimeisen kuukauden aikana ollaan sairasteltu koko viime syksyn edestä. Muistan itseasiassa ajatelleeni joulukuun ihan alussa, että ollaanpas me oltu terveinä. Sairasteltu lähinnä alkusyksystä kerran ja sen lisäksi jotain pientä nuhanenäisyyttä. Mutta ei olisi pitänyt ajatella asiaa, sillä sen jälkeen on ollut varmaan kaikki tällä hetkellä pyörivät flunssavirukset kylässä. Se on kuitenkin selvää, että eipä näiltä voi välttyäkään ja osittain tämä sairastelurumba johtunee osittain siitä, ettei viruksia ole pyörinyt yhteiskunnassa rajoitusten vuoksi. Etenkin 2020 syntyneet lapset on suojattu alusta asti niin suuresti ja käsideseillä oikein läträtty, että immuniteettia ei ole varmaan nimeksikään. Nyt jälkikäteen ihan harmittaa sekin lasten puolesta. Ymmärrän toki sen, että alussa ei tiedetty koronasta mitään, mutta toi oman bakteerikannan supistaminen täydellisesti kääntyi varmaan osittain itseään vasten – ainakin nyt jälkikäteen. Yritän siis virus virukselta vaan purra hammasta ja miettiä, että yksi sairaus kerrallaan kohti hyvää vastustuskykyä. Ja siinä samalla yrittää tukea omaa kroppaa ja terveyttä kaikin mahdollisin tavoin. Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei vanhat ahdistuksen tunteet nouse esiin etenkin toisiksi nuorimman sairastellessa. En voi edes käsittää, että oli aika kun lasten kipenä ollessa olin ihan lungisti. Kumpa vielä jonain päivänä pääsisin siihen takaisin!<3

Kirjoitin toissailtana instagramissa, että mulla on jo pidempään ollut sellainen tarve jonkinlaiseen suunnan kääntämiseen. Toisaalta olen kokenut samaa varmaan ennenkin juuri tässä vaiheessa kun vauvan unet ovat mitä ovat ja toisaalta aika omaan tekemiseen on huomattavasti kaventunut kun vauvakin on jo paljon enemmän hereillä. Koen ne hetket hänen kanssaan todella merkityksellisinä ja haluan, että työni saisi itsessäni samaa fiilistä aikaan. Siispä kyselinkin teiltä siitä kiinnostaisiko teitä kenties kuulla enemmän siitä, minkälaiseen suuntaan mä olen menossa? Jotenkin koen itseni niin erilaiseksi ihmiseksi kuin kymmenen vuotta sitten, että blogi ja instagram ovat sen vuoksi vähän identiteettikriisissä. Tiedostan sen, että me kaikki menemme elämässä eri suuntiin, mutta omat kiinnostuksen kohteeni ja tavoitteeni ovat muuttuneet niin suuresti tässä ajan kanssa, että herää kysymys siitä, miten löytää se mielekäs tapa tehdä somea jatkossakin?

Olen miettinyt paljon sitä, olivatko entiset tulevaisuudentavoitteeni sitä, mitä minä haluan, vai sitä mitä minä koin, että minun kuuluisi tehdä. Tässä yhteiskunnassa on jotenkin todella paljon helpompi mennä eteenpäin perinteisellä kaavalla, etenkin jos olet vielä aika epävarma itsestäsi. Koin, että oma menestymiseni olisi kiinni nimenomaan siitä, miten tekisin uraa kodin ulkopuolella. Ja pitkään koin tietynlaista vähemmyyden tunnetta, vaikka sisäistänkin sen, että arkemme on todella täynnä kaikkea. On pitänyt kuitenkin luopua siitä kuvasta, jonka olin luonut omaan päähäni. Ja lähteä etsimään sitä, mitä oikeasti haluan.

Olen tajunnut sen, että rakastan itseasiassa olla kotona. Kodinlaitto, ruuanteko, lasten hoitaminen ja taloudenhoito ovat itseasiassa todella mieluisia juttuja mulle. Rakastan oppia lisää terveydestä, tehdä ruokaa alusta alkaen itse ja haaveilen siitä, että meillä olisi iso koti jossain vähän kauempana keskustasta, luonnon helmassa. Se elämän balanssi ei olekaan näyttäytynyt itselleni yhtään sellaisena kuin kuvittelin ja se on jotenkin aika pelottavaa mennä virran mukana kohti sitä, mikä hyvältä tuntuu – kun se on niin kaukana siitä, mitä ehkä ennen ajattelin.

Olen jo vuosien ajan esimerkiksi pyrkinyt kohti kemikaalittomampaa elämää ja toisaalta myös ekologisempia valintoja, mutta työni on ollut osittain myös tämän vastakohta. Se on aiheuttanut mussa hyvin kielteisiä tunteita – haluan voida seistä sanojeni takana esimerkiksi kaupallisten yhteistöiden kanssa. Olenkin tehnyt niitä paljon vähemmän nyt ja sovin itseni kanssa, että olen niiden suhteen entistä tarkempi – vaikka se vaikuttaakin todella paljon tuloihini. Samalla haluaisin viedä kanaviani kohti merkityksellisempää sisältöä. Omia sanojani lainatakseni olen täysin kyllästynyt ottamaan kameraa esiin kauniina hetkinä vaan siksi, että somea pitäisi pitää yllä. Enkä niin ole tehnytkään. Ja se toisaalta aiheuttaa myös huonoa omaatuntoa. Tajusin kuitenkin sen, että sen innostuksen voi pitää yllä vain tekemällä asioita, jotka sydämessä tuntuu hyvältä. Ja sitä haluan itsellenikin vuonna 2023.