
Uudessa kodissa
Tervehdys täältä uuden kodin keittiöstä, jossa naputtelen tuttuun tapaan töitä. Vaikka työhuone viime kodissa niin kiva onkin, oma tapani on ollut tehdä lähes aina töitä milloin missäkin. Välillä ulkona terassilla, väsyneenä sohvan nurkasta käsin jne. Toisin sanoen tuo työhuoneen menetys ei oikeastaan tunnu missään – mitä nyt lähinnä tarvitaan mapeille ja muille asiapapereille paikka – mutta sekin taidettiin jo ideoita loppuun saakka.
Muutto on ollut raskas, sitä en voi kieltää. Tavaroiden purkaminen joka paikassa samaan aikaan olevan 1-vuotiaan kanssa on osoittautunu melko vaikeaksi tehtäväksi. Kaksi vanhempaa leikkivät jo kivasti ulkona keskenään, mutta luonnollisestikaan tämä ei meidän pienimpään vielä päde. Onneksi näitä muuttoja ei kuitenkaan kauhean usein tapahdu. 😀


Vanhalla talolla on vielä muutamia ulkokalusteita ja mm meidän pyörät, mutta huomenna on loppusiivous ja sit luovutetaan uusille omistajille avaimia huomenna illasta. Toisin sanoen viikonloppuna päästään täällä tekemään loppuhommia ja siistimään mm talon etupuolta, jonka ovat vallanneet ulkokalusteet, lasten pyörät, tyhjennetyt laatikot yms. Toiveena onkin, että kesälomalla päästään ihan vaan olemaan. Tässä on nyt ollut aina jotain extraa ja toki työmme laatu on sellaista, että tasaista arkea ei oikein voi edes haluta. Välillä on enemmän töitä, välillä vähemmän töitä ja välillä pari projektia päällekkäin kiireisimpään aikaan – kuten nyt. 😀 Juuri kuitenkin tuossa Jannin kanssa lounastaessa juteltiin, että mitään en vaihtaisi. Jotenkin tämä avoimuus sopii niin hyvin minulle. Työtehtäviä on niin laidasta laitaan ja moni sisältää myös minulle rakkaimpia sisustusjuttuja. Ja toki niitä töitä pääsee tekemään myös rakennusprojektien kautta, mikä on suuri win-win. Mieheni rakastaa rakentaa ja minä sisustaa. <3
Nyt on kuitenkin sellainen olo, että olen kaikkeni antanut. Myönnän, että terveelliset elämäntavat ovat täällä olleet katoteillä ja herkkuja on kulunut pitkin iltaa enemmän kuin laki sallii. En myöskään ole jaksanut kokata monenakaan iltana vaan rahaa on mennyt noutoruokaan enemmän kuin koskaan. Tässä olen kuitenkin itselleni armollinen. Kaikkeen ei voi venyä, eikä tarvitsekaan. Ja kausia tulee ja menee. Eilen tein kuitenkin pienen treenin meidän terassilla ja voi vitsit miten hyvä olo siitä tulikin. Eli joku lähi-ilta lähden kyllä tutkimaan meidän takapihalta lähteviä lenkkipolkuja. Ihanaa!<3
Kommentit
Kiitos ja ihanaa kesää sinnekin!<3
Kommentit
Onnea uuteen kotiin! ❤ kaikki kotijutut kiinnostaa, meillä just alkamassa syksyllä taas uusi kotiprojekti. Tässä nykyisessä asunnossa myös betonilattia ja se tulee seuraavaankin, sen verran hyvä ja kestävä lasten kanssa 👌
Sun pitäisi tehdä joku sisustuskirja❤️
Kiitos kauniista sanoista!<3
Meilläkin tulossa muutto heinäkuun alussa!❤️
https://jasukuvaa.blogspot.com/
Tsemppiä muuttoon ja onnea uuteen kotiin! 🙂
Säilyykö tuo rakentamaton vihreä näkymä takapihallanne myös seuraavilla omistajilla..? Vai onko siinä naapuritontti?
Siis tuo joka on isoista ikkunoista ulos? Juu, siinä on kaupungin viheralue. Rakastan sitä näkymää ja on mun mielestä talon parhautta! <3
Todella kaunis koti, onnea teille uuteen kotiin! 😊 Muutot on aina raskaita ja varsinkin pienten lasten kanssa. Jaksamista sinne ja ihanaa kesää!
Kiitos ja ihanaa kesää sinnekin!<3