Yleinen

Uusi paitapusero suosikkisävyssäni

30.8.2018 Teksti: Xenia

postauksen linkit kaupallisia linkkejä!

Huomenta täältä ruokapöydän äärestä. Äitini vei tytön hoitoon ja mä jäin kipeän pojan kanssa kotiin. Hänelle nousi eilen iltapäivästä yhtäkkiä lähes 39 asteen kuume ilman muita oireita ja se nousee aina vaan uudestaan kun kuumetta alentavan lääkkeen vaikutus lakkaa. Mittasin ennen puoltayötä (oltiin vähän koukussa Dr Fosteriin Netflixissä, suosittelen!!!!!) ja lämpö oli otsalta 36,6 ja kaksi tuntia myöhemmin 38,8. Joko siellä tehdään hampaita oikein olan takaa, on joku piilevä infektio tai tyyliin vauvarokko. Ellei flunssa sit ala jo tälleen kuumeella. Yleensä on jotain nuhaa tai yskää jo ennen, mutta mistäs näitä tietää.

P8210376

Mä oon muutenkin aika väsynyt. Maha oireilee tosi pahasti kun oli pakko vetää antibioottikuuri äkilliseen virtsatieinfektioon. Sori jos too much information, mutta meistä varmaan suuri osa on sen vähintään kerran elämässään kokenut, joten en näe siinä mitään noloa. Mä siis tuossa tiistaina aamulla koin että kaikki ei ollut ihan hyvin ja siitä kolme tuntia menin jo kaksin kerroin. Alaselkä ja vatsa oli aivan tulessa ja voin kertoa että se vessassa juoksentelu ei ollut kivaa kun sattui niin maan pirusti. Vetelin vielä aamusta kauheat määrät c vitamiinia ja ties mitä, mutta ajattelin, että tässä tilanteessa jos missä ne antibiootit ovat hyvin tarpeelliset – vatsan kustannuksella.

P8210409

Nyt taitaa olla pakko hakea vatsansuojalääkettä kun viime yönä korvensi vatsalaukkua niin älyttömän paljon. Vatsan ollessa tyhjä se on paljon pahempi ja tuntuu siltä kuin vatsahapot syöpyisi vatsalaukusta läpi – oikeasti. Pystyasennossa helpottaa aina ja samaten ruoan jälkeen. Samat oireet vuosi toisensa jälkeen  1. jos on antibiootit päällä, 2. jos olen syönyt paljon minulle sopimattomia ruokia tai 3. jos on kauhea stressi päällä.

Noh, kaikista näistä pienistä takapakeista huolimatta täällä ollaan tosi hyvällä fiiliksellä. Paitsi et muistin just et mun ei pitäisi juoda kahvia ja fiilis laski aika paljonkin. 😀

P8210384

Olen tässä tehnyt niitä sisustussuunnittelijan opintoja ja voisin saada päivät pitkät kulumaan vaan hypoteettisen tilojen suunnittelulla. Tämä meidän tämän hetkinen etätehtävä on todella kiva ja en malttanutkaan muuta tehdä kuin sitä koko eilisen päivän. Mä todella haluan olla tässä hyvä ja tehdä kaikkeni myös vapaa-ajallani, että saan kaiken irti tästä koulutuksesta. Mä haluan tulla loistavaksi ja menestyä ja tehdä tästä uran itselleni. What a happy feeling!<3

Muutenkin tuntuu tämän blogin suhteen tosi kivalta nyt. En tiedä liittyykö siihen, että päivät on niin paljon järkevämmin jäsenneltyjä, kun kaikelle on oma aikansa ja paikkansa. Sitä on tosi vaikea selittää, mutta koitetaan tehdä se nyt kuitenkin. Juttu on nimittäin niin, että töiden teko hyvin pienen lapsen kanssa on tosi vaikea yhtälö. Itseasiassa siinä saa harmaita hiuksia, kokee riittämättömyyden tunnetta ja ärsytystä kun tuntuu, että yrittää keskittyä yhteen ja sit ei pystykään ja sit taas kun haluaisi olla vaan lapsen kanssa muistuu ne tekemättömät työt siellä takaraivossa.

P8210395

Toki monet voi sanoa, että ota äitiyslomaa, mutta ei se mun alalla ihan niin vaan onnistu. Tai jos onnistuisi, niin sitten ei olisi äitiysloman jälkeen enää välttämättä töitä odottamassa. Tämä mun tekeminen on niin henkilöön sidonnaista, että kukaan ei voi tehdä tätä mun puolestani. Kirjoittaa mun ajatuksia tai kertoa mun mielipiteitä. Monella muulla alalla voit palkata apua, mutta tässä se ei vaan ole mahdollista. Toki monet voivat heittäytyä kohti tuntematonta, mutta mulle taloudellinen varmuus on kuitenkin yksi tärkeä tekijä siinä etten stressaa. Toisin sanoen en varmasti olisi kovinkaan rentoutunut mamma jos miettisin jokaisena päivänä, että mitäs sitten myöhemmin.

Olen oikeastaan vasta myöhemmällä iällä tajunnut sen, kuinka eri tilanteissa ihmiset ovat. Perheeseen liittyviä päätöksiä tehdessä ei paina vaakakupissa vain se taloudellinen tilanne, mutta myös tuhat muu asiaa. Siksi ne ovatkin päätöksiä, joita ei pitäisi joutua puolustelemaan koskaan. Äitien ja vanhempien välinen solidaarisuus on asia, jota nostan aina vaan esiin. Sitä pitäisi mun mielestä korostaa entistä enemmän nyky-yhteiskunnassa, jossa paineet täydelliseen kaikkeen ovat tosi korkealla. Ehkä tärkeää onkin ymmärtää se, että jos joku tekee toisin, ei sinun tarvitse ymmärtää, sillä heillä on varmasti siihen omat syynsä. Sellainen muiden päätöksenteon kunnioittaminen unohtuu mun mielestäni välillä aivan liian helposti..

P8210374

Juon muuten sitä kahvia nyt, mutta siinä on tosi paljon maitoa. Ei yhtään itsensä huijaamista.

Asiasta kolmanteen (tai neljänteen), kävin maanantaina Nooran hoivissa ja tukka on nyt niin bueno (näissä kuvissa vielä vanha, mutta instassa uusi, esim tässä). Tyvi jätettiin rauhaan ja latvoja sävytettiin viileämmäksi ja aavistuksen lähemmäksi tyveä. Ei laitettu raitoja tai muuta.  Tämä tukka näyttää nyt ainakin luonnossa siltä kun se voisi olla kokonaan mun sävyä ja mä rakastan tätä.

Täytyy muuten näyttää näitä tekstejä tytölle sit kun hän haluaa mennä ekan kerran raidoittamaan tukkaa. Vaikka eipä siinä varmaan auta mikään jos teini-ikäinen on toiveensa esittänyt. Olen itsekin sellainen ollut kerran ja tukassa oli muun muassa palkkiraitoja (muistatteko ne?:D) normiraitoja ja sit mentiin vaaleanruskeasta tummanruskeaan ja jopa sinimustaan. Silloin käytin niin paljon enemmän meikkiä, että toimi vielä jotenkuten, mutta sanotaanko näin, että ei ehkä se paras sävy mulle. 😀

P8210373

paita: Bubbleroom (tämä)

housut: 77th Flea (nämä)

laukku: Coach (vastaava)

kengät: Tamaris (vastaavat)

Olikohan mulla vielä muuta. Ei nyt tule mieleen. Täällä ollaan nyt siinä vaiheessa autotallin suhteen, että väriä pintaan ja viikonloppuna menee kattotiilet paikoilleen. Alkaa loppu häämöttää siis senkin suhteen ja sithän se kiveys onkin tulossa jo ihan pian. Nyt tosin mentiin tilaamaan puuvaja, joten sekin pitäisi rakentaa, mutta ollaan päätetty, että koko kokonaisuus on valmis tänä vuonna. Ensi vuonna voi sit nauttia, ellei sopivaa tonttia löydy sitä ennen. On nimittäin hinku pistää tää myyntiin ja sijoittaa pääomaa vähän muuallekin! 🙂 Toisin sanoen Pinterest käy kuumana.

Mitä ihaninta torstaita teille kaikille. Luulen muuten, että sillisalaatti olisi ollut osuvampi otsikko tähän postaukseen.

ps. Noita vastaavia vaatteita ja asusteita etsiessä huomasin, että Booztilla on Crazy deals tänään ja mä jäin tänne jumiin. Taidan tehdä pienen kierroksen, sillä tämä takki on ihana, katsoin sitä jo viime vuonna, mutten raaskinut sitä silloin ostaa! <3