Xenia's day

Uusia treenivaatteita päällä

Teksti: Xenia

Mainitsin tuossa pari viikkoa sitten (tai parin viikon sisällä) siitä, kuinka törmäsin H&M:n netissä kivan näköisiin treenileggareihin ja mainitsin niistä silloin täälläkin. Nyt tuo paketti saapui minulle ja sen sisältö oli täynnä toinen toistaan kivempia treenivaatteita. Niitä mulla nimittäin kuluu.. Ja mun mielestä tällaisia on kiva käyttää ihan muuten vain myös, eikä vain treenatessa. Ikään kuin verkkareiden korvikkeena siis! 🙂

Instan puolella näette muuten näistä myös pienen videon kun se nyt kuitenkin kertoo enemmän kuin kuva. Käykää siis tsekkaamassa jos kiinnostaa! 🙂

Ylläolevat leggarit löytyivät täältä (adlink) ja niitä on myös mustana (adlink), jotka näkyvätkin tuossa alapuolella.

Nämä ovat aivan huikeat. Pehmeät ja napakat päällä ja vyötärölinja on täydellinen. Niin napakka, mutta silti mukava ja ennen kaikkea imarteleva

IMG_2554

Lisäksi lenkeille sopivat shortsit sillä ainut pari mitä multa löytyy on auttamatta sellainen, että kankut suurin piirtein vilahtaa. Ei ole meikäläisen mukavuusalueella. 😀 Näissä on alla myötäilevä kerros ja päällä sit rennompi shortsi – aivan täydelliset ja juuri sellaiset kuin mitä halusinkin. Nämä löytyvät täältä ja värivaihtiksiakin on useampia, tiedätte kyllä mun fiksaation khakinvihreään joten valinta ei ollut vaikea! Kyllä nyt kelpaa käydä vaunulenkeillä!<3

IMG_0484

Lisäksi jos teillä on etsinnässä perus saumattomat ribbitrikoot, huomasin, että niitä oli tullut nyt Hennesille mustana ja ruskeana (adlink). Nämä myyvät yleensä loppuun hurjan nopeasti, joten jos kiinnostaa kurkatkaa nyt! 🙂

Nyt mä kaadan kahvia ja sit syöttämään pikkuista. Hän tuossa jo vieressä maiskuttaa unissaan!<3 Huomenna meillä onkin grillijuhlat perhepiirissä meidän pojan 3-v syntymäpäivien johdosta, joten iltapäivästä pitäisi mennä kauppaan ostamaan kaikki tykötarpeet siihen liittyen.

Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on? 🙂

Lue myös

X