elämä

Uutta kotona

26.7.2016 Teksti: Xenia

P7260004P7260006P7260010

lehtikori täältä / verhotupsut täältä

Joskus hyvin pienenkin yksityiskohdan lisääminen tekee ihan valtavasti koko huoneen yleisilmeelle. Lehtikori löysi paikkansa olohuoneen tv-tason vierestä ja se tuo mukavasti särmää meidän muuten aika pehmeän väriseen ja harmoniseen värimaailmaan. Yläkerrassa sama kikka saatiin tauluilla, josta lisää myöhemmin. Ai että mä rakastan meidän kotia!<3

Meidän makkarin verhoihin on jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus hankkia verhotupsut, mutta en ole niihin törmännyt ennen kuin klikkasin Elloksen verhotarvikkeisiin. Kerran näin yhden Porvoon vanhassa kaupungissa, mutta yhdellä ei pitkälle pötkitä. Tykkään näistä aivan valtavasti ja ne viimeistelevät omaan silmääni makkaria todella kauniisti.

Seuraava proggis onkin pihan lisäksi yläkerran aulan verhotangot ja verhot jotka odottavat asennusta. Miehellä on vain niin paljon hommaa nyt ennen häitä että mennään iltaa myöten joten katsotaan jos vaikka loppuviikosta. En tosin malta odottaa miltä huone näyttää sit verhojen kanssa, niillä kun on tapana tuoda aika paljon pehmeyttä tilaan vaikkei se tila itsessään ilman verhoja yhtään hassummalta näytäkään!

Ja alla vielä Elloksen alekoodit, joita voi mielensä mukaisesti hyödyntää milloin missäkin! 🙂

  • 345403 – 30% alennusta kalleimmasta tuotteesta + SÄÄSTÄT TOIMITUSKULUT Edut koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. 30%:n alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Säästät normaalipaketin toimituskulut (norm. 5,20) kun tilaat nyt. Tili- ja laskuasiakkaan toimitusmaksu ilman toimituskuluja 0,-/tilaus, käteisasiakkaan 2,90/tilaus. Edut ovat voimassa 30.12.2016 asti ja ne voi käyttää vain kerran. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin ja tilaajaetuihin, ale- ja kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Guest Designer -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.
  • 345413 – Ellokselta 20% alennusta tilauksestasi – myös ALE-tuotteista sekä tuotemerkeistä! Alennus koskee uutta tilausta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus voimassa 31.7.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Design by -tuotteisiin.

Täällä ollaan käyty jo puistossa, hakemassa tytölle kori kukan terälehtiä varten, ostettu hääkarkkeja Brunbergin tehtaanmyymälästä (ja onnistuttu olemaan syömättä siellä yhtään mitään, hyvä minä!!!) ja syöty lounasta. Iltapäivän proggiksena on meidän hääkyydin järjestely, pienen esimerkkisoittolistan tekeminen ja tarjouksen pyytäminen siirtonurmesta. Lista lyhenee koko ajan, I like it! 🙂 Mukavaa ja aurinkoista tiistaita teille kaikille!

sisältää kaupallisia linkkejä.

Kommentit (11)

Kiitos, täytyypäs käydä katsomassa. 🙂

Mistä / mikä tuo ensimmäisen kuvan ihana matto on? 🙂

se on vepsäläiseltä! Boconceptin matto! 🙂

elloskoti 😉

Ei ihan kuitenkaan, vaikka meillä monta juttua sieltä onkin. 🙂

Tykkään lehtitelineistä, tästäkin, kovasti! En kuitenkaan tykkää ”rösötyksestä” ja mulle jostakin syystä aina salakavalasti kertyvät lehtipinot on juuri tuota 😀 Siis AINA mulle kertyy jotain random ilmaisjakeluja ja mainoksia, ei mitään kivoja/kauniita lehtiä 😀 Olen siis toistaiseksi pidättäytynyt ostamasta minkäänlaista lehtitelinettä… pitääkseni rösötyksen jotenkuten kurissa.

Ihana on tämä sinun valitsema malli! Mukavia kesäpäiviä Xenia!

Menin sitten tilaamaan tuon maton. Oli se vaan kaunis livenäkin kun kävin Vepsäläisellä ihailemassa. Heinäkuun loppuun asti se on tarjouksessa jos joku muu on kiinnostunut. ?

Aivan ihanat verhot ja tupsut! 🙂 Ootko mistä hankkinut noi verhot?

Verhot on Ikeasta! 🙂

Muistatko minkä nimiset nuo Ikean verhot on? 🙂

Muistaakseni Aina-mallistoa! Värejä ei näytä nyt olevan tänä vaaleanharmaana, mutta Majgull näyttäisi aika samalta! 🙂

Kiitos, täytyypäs käydä katsomassa. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *