äitiys

Vanhat hyvät ajat?

3.10.2018 Teksti: Xenia

Sain muutama päivä sit kommentin, jota lukiessa en voinut kuin nyökytellä. Siinä mainittiin siitä, kuinka blogimaailma on nykyisin jotenkin niin etäinen verrattuna siihen edelliseen. Hetken kyllä mietin omalta kohdaltani, että olenko mä sit niin etäinen? Tai siis tuntuuko mun maailma jotenkin etäiseltä? Kuitenkin aika aidosti täällä puhun, vaikkakin toki huomattavasti yksityisyyttäni enemmän varjellen kuin ennen.

Tässä on tosiaan hyvät ja huonot puolensa. Periaatteessa se netissä tapahtuva kiusaus ja sen myötä kasvava nahka saa automaattisesti aikaan sen, että etenkin ne pyhimmät asiat jätetään pois täältä. Mä en esimerkiksi ole privanakaan mikään ahkera somen käyttäjä ja esimerkiksi facebookia en päivittele juuri ollenkaan. Toisin sanoen ne asiat mitä eivät täällä näy, eivät näy muuallakaan somessa.

En oikeastaan tiedä milloin tämä etäisyyden otto alkoi, mutta luulen että se ajoittui juurikin tyttäremme syntymään. Yhtäkkiä minulla oli jotain niin täydellistä sylissä ja ajatuskin siitä, että joku kehtaisi sanoa yhdenkin poikkeavan sanan niin kauniista asiasta kuin oma lapsi tuntui taakalta, jota ei halunnut ottaa kannettavakseen. Kestän kyllä sen jos joku haukkuu mua, mutten kestä sitä, jos joku puhuu pahaa lapsistani tai muista läheisistäni. Valitettavasti sitäkin nimittäin tapahtuu. Aina nimen haukkumisesta lapsen ulkonäön haukkumiseen. Aivan sairasta.

Mutta on tässä kyllä huonotkin puolensa. Esimerkiksi mulla olis nyt meneillään huolta elämässä, josta kaipaisin niin suuresti mahdollisuutta vuodattaa, mutten siitä kuitenkaan edes voi täällä puhua. Nyt joku varmasti sanoo sen, että miksi kerrot edes näin paljon, mutta toisaalta haluan selittää teille, että jos ajoittain tunnun etäiseltä, on tässä ehkä sitten syy. Luojan kiitos on ystävät ja perhe, miten sitä tukiverkkoa arvostaakin kun käy läpi vähän mutkaisempaa polkua!<3

Lähestulkoon kaikki mitä elämässäni tapahtuu liittyy niin vahvasti muihin, etten voi kaikkea tuoda julki rikkomatta muiden yksityisyyttä – sitä, mihin heillä on oikeus. Tämän takana mä tulen pysymään aina ja ikuisesti ja varmasti se välillä etäännyttää minua tai sanomisiani siitä, miten kenties joskus 7 vuotta sit täällä juttelin. Se mitä suustani (tai sormistani) kuitenkin ulos tulee on täysin minua – ja tulee aina olemaan.

Syksyistä keskiviikkoa sinnekin! Sateen jälkeen paistaa aina aurinko!<3

ps. En muuten kestä näitä kuvia. Tänään on puolestaan päiväkodin kuvaus ja oli pakko laittaa lapsille matchaavat vaatteet! <3 Niin suloisia!