
Väriä kotiin - sisustusklassikko
Meillä on ollut jo useamman kerran tässä asuessamme se ongelma, että istuimet eivät riitä jos ruokapöydän ympärillä on meidän lisäksi enemmän kuin kaksi vierasta. On tehty erikoisiakin ratkaisuja ja raahattu tuoleja milloin mistäkin. Olemme jo pidempään miettineet Artekin klassikkojakkaroita lisäistuinpaikoiksi puhtaasti niiden silmää miellyttävän muotoilun ja kätevyyden vuoksi. Ne kun kasaantuvat kauniisti päällekkäin ja toimivat silloinkin kauniina sisustuselementtinä. Lisäksi mietin jo mielessäni sitä, että kun lapset joskus muuttavat pois kotoa, jokainen saa valita yhden klassikon mukaansa (jos kelpaa, välttämättä ei, nimimerkillä kokemusta on :D).
Bongasin joulukuun lopulla Finnish Design Shopin alen varastotuotteista ja klikkasin huvikseni katsomaan josko nämä kuuluisivat alen piiriin. Ja kuten ehkä näkyy, kuuluivathan ne. Olimme joskus ennen miettineet mitä värejä hankkisimme ja päädyimme lopulta värikkääseen komboon. Minua viehättää sisustuksessa ajattomuuden lisäksi väripilkut. Ne tuovat sisustukseen erilaista energiaa, jota olen huomannut nyt vanhemmiten kaipaavani. Samaten kuten esimerkiksi taide – siinä viehätyn nimenomaan rohkeista väreistä – kuten nyt esimerkiksi tässä Sanni Olasvuoren taulussakin näkyy. Ja mikä pari ne ovat noiden Arketin E60 jakkaroiden kanssa – niin kaunista.
Erittäin tyytyväinen tähän ostokseen. Nyt riittää istumapaikkoja pöytää venytettäessäkin! 🙂
Kommentit
Kivalta näyttää. Mä kanssa tykkään sisustuksessa väriläikistä, ne tekee kokonaisuudesta heti mielenkiintoisemman. Ja mikä ihana idea tuo jakkara mukaan -ajatus 😃 Kivaa viikkoa sinne!
Kommentit
Kivalta näyttää. Mä kanssa tykkään sisustuksessa väriläikistä, ne tekee kokonaisuudesta heti mielenkiintoisemman. Ja mikä ihana idea tuo jakkara mukaan -ajatus 😃 Kivaa viikkoa sinne!