Vauva-arki
Vauva-arki todella on yhtä vuoristorataa. On kausia kun nukutaan hyvin, ollaan terveitä, syödään hyvin jne. Ja sit lähteekin taas alamäki; nukutaan huonosti, ollaan sairaina ja muuten vain kiukkuisina. Viimeisellä viittaan kyllä ehkä eniten itseeni, mä nimittäin tunnun olevan vielä huonompi nukkuja silloin kun sitä univelkaa olisi. Kummasti en nimittäin saa unen päästä kiinni, vaikka olisin todella yliväsynyt. Jonkun pitäisi varmaan heijaa mut uneen..
Jotenkin tämä kuitenkin menee, vaikka koenkin esimerkiksi työn teon tämän pojan kanssa huomattavasti haasteellisemmaksi kuin ensimmäisen kanssa. Poika on perusluonteeltaan tosi letkeä tyyppi eikä paljon huutele, mutta hän ei ainakaan tällä hetkellä juurikaan viihdy itsekseen vaan häntä pitää viihdyttää ihan koko ajan. Tyttöhän rakasti leikkimattoa (ja poikakin vielä hetken aikaa sit) ja olisi voinut siinä hyöriä tuntikaupalla. Poika taas haluaisi että vien häntä huoneesta toiseen katsomaan kaikkea uutta ja ihmeellistä mitä ympärillä on, ja sitähän riittää. Sen lisäksi hänen päiväunensa eivät ainakaan tällä hetkellä ole mitään älyttömän pitkiä. Tyttö nukkui hyvin, poika aikalailla pinnallisemmin ja heräilee usein unisyklien välillä. Musta tuntuukin usein, että ennen kuin ehdin edes kunnolla istua alas koneen ääreen kello on jo tyyliin neljä. Sorry siis jos se näkee täällä, eiköhän tästäkin vielä iloksi muutu kun rutiinit lujittuu pikkuhiljaa iän karttuessa. Nyt kuitenkin näillä mennään, vauvan ehdoilla kuten arvata saattaa!<3
Univelasta huolimatta koen aivan valtavia ilon tunteita niinä hetkinä kun me ollaan koko perhe kasassa. Näitä rauhallisia hetkiä kun istutaan kaikki yhdessä matolla leikkimässä on vielä toistaiseksi näin ruuhkavuosina aika vähän, mutta ne antavat iloa ja energiaa niihin jokaiseen yöheräämiseen, mitä olen pojan kanssa saanut kokea. Juttelin just jonkun aikaa sit Monan kanssa ja yhdessä naurettiin, että päivisin kun lapsiaan katsoo niin ajattelee että näitähän voisi haluta vaikka kymmenen ja sit taas öisin ajatus on sitä luokkaa, ettei enää koskaan. 😀 Kyllä meillä silti kytee se haave kolmannesta, mutta elämä näyttäköön!<3
Mä vähän luulen, että pienet päikkärit tekisi mulle oikeasti terää. Niitä ei nimittäin ole tullut vedettyä tässä pikkuvauva-aikana kun ihan ekoilla viikoilla. Tuolla toisen blogin puolella kirjoittelinkin imetyksen haasteista, joidenka luulen nimenomaan johtuvan väsymyksestä ja siitä johtuvasta stressistä. Niinpä tässä on viimeiset pari päivää tankattu hyvää oloa kaikin keinoin. Hyvää ruokaa, suklaata, lämpimiä suihkuja jne ja nyt näyttää siltä, että maitoakin heruu taas paremmin. Fingers crossed, että oli vaan joku tilapäinen häiriö!<3
Tätä tää nyt kuitenkin kaikessa komeudessaan on. Katkonaisia unia, pukluisia vaatteita, kokoaikaista pyykkäämistä ja vaatteiden viikkaamista ja niin edelleen. En edes muista koska olisin viimeksi pedannut sängyn, se kun on sopivasti yläkerrassa enkä näe sitä kaaosta. Mä kun olen kuitenkin tosi visuaalinen ihminen ja jos joutuisin viettämään aikaa alakerrassa niin että täällä olisi kaaos, lisäisi se stressitasoa entisestään. Näin vauva-arjen keskellä tärkeimpiä hyvinvointia lisääviä tekijöitä ovatkin omalla kohdalla yleisen järjestyksen ohella tärkeimpänä perhe, ystävät ja omaan hyvinvointiin panostaminen. Olen ihan pakottanut itseäni raittiiseen ilmaan joka päivä, jotta olo virkistyisi (ja kyllä muuten toimii) ja sen lisäksi syönyt kaiken muun ohella paljon terveellisiä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä sekä lisäravinteita. Niin ja sitä suklaata, se kun lisää hyvää mieltä. Tätä kirjoittaessakin on edessäni iso neliö Maraboun Eco -suklaata.
Huomaako muuten tekstistä, että viime yönä en nukkunut yhtään kokonaista unisykliä vaan käytännössä katsoen mut herätettiin pienen herran toimesta aina kun olin just saanut unen päästä kiinni? On siis vähän hidas olo tänään ja just sellainen fiilis, että tekisi mieli ottaa poika kainaloon ja maata telkkarin edessä suklaata syöden koko päivä. Kumpa hän vaan viihtyisi siinä, mutta ei niin ei.. No, pitäähäpän mut liikkeessä jos ei muuta. Ja kieltämättä sitä hänen ihmettelevää katsettaan on jotenkin ihana katsoa. Toinen kun hämmästelee ihan meille pieniä asi0ita, jotka tietysti hänelle ovat uusia. Miten ihmeellinen maailma lapsen silmin onkaan!<3
Sellaisia väsyneitä mietteitä tähän keskiviikkoon. Onhan tänään keskiviikko? 😀
Kommentit
Näitä kun lukee niin miettii kyllä miten sitä jaksaa, kun tuntuu että välillä huonosti nukutun yön jälkeen on ihan hermoraunio eikä jaksa nähdä ketään… Itse jo päälle kolmekymppinen eli ei enää monta vuotta aikaa odottaa… Muutenkin kaikki asiat äitiyteen liittyen jännittää aika lailla, raskaus, synnytys, valvominen, oma aika jne. Ja mietin onko musta sittenkään äidiksi, jos ei ole koskaan sitä vauvakuumetta ollut?! 😀 Kuitenkin ihailen pikku vauvoja ja lapsia, sellaisia iloisia ja hyvin käyttäytyviä 😀 Mutta varmaan oma lapsi on sitten eri asia ja siihen suhtautuu eri lailla kuin muiden lapsiin ja varmaan ne äitihormonitkin osaltaan auttaa alussa? Kyllä tuntuu että tuon oman ihanan miehen kanssa olisi kyllä ihanaa saada yhteinen lapsi joskus. Kai sen yhden kanssa aina pärjää jotenkin, enempää ei ole pakko hankkia, jos siltä tuntuu.
Kommentit
Ihanan rehellistä tekstiä <3 Pystyn samaistumaan, ja uskon että teilläkin unisyklit pitenee, kun pikkumies kasvaa. Päikkärit aina kuin mahdollista, se on mun selviytymiskeino kahden lapsen kanssa. Tsemppiä!
Näin toivotaan! En edes muista tällaista tytön vauva-ajalta kun hän nukkui niin hyvin, mutta itki puolestaan todella paljon enemmän! Lopulta kaikki on kuitenkin kaiken arvoista, sen verran ihania nuo ovat! Ja mikä parasta, sillä välin on vertaistuki! Kiitos siitä<3
Omat lapseni ovat jo teini-ikäisiä, joten vauva-ajoista on aikaa. Huomaan kuitenkin miten monen ajatukset perheenlisäyksestä pohjautuvat siihen ”jaksanko vauva-aikaa valvomisineen”. Se tuntuu näin teinien vanhempana vähän hassulta. Se vauva-aika kun kuitenkin oli loppuen lopuksi huolettominta aikaa lasten kanssa. Sitten kun alkaa kasvatustyö, huoli lasten valinnoista, seurustelusuhteista, itsetunnon rakentumisesta, opiskeluista jne. öisin ei välttämättä nukuta vaikkei kukaan sitä sinulta vaatisikaan. Itse koen silti olevani alkutaipaleella vanhemmuudessa. Olen lasteni äiti sittenkin kun he perustavat parisuhteita ja perheitä, muuttavat ehkä toiseen maahan, tulee eroja, sydänsuruja, sairastamista jne. Äitiys on itselleni ollut mahtava matka ja olen välttynyt suurimmilta murheilta. Siltikin, kun välillä mietimme uuden perheenjäsen mahdollisuutta perheeseemme, ajatuksissa on elämänmittainen yhteinen matka missä vauva-aika on vain ohikiitävä hetki. Todelliset haasteet tulevat myöhemmin.
Toki vanhemmuus on elämänmittainen matka, mutta varmaan mielipide-eroja sit sen suhteen mikä aika on raskainta. Oma äitini puhui nimenomaan vauva-ajan fyysisestä raskaudesta,myöhemmin mentiin enemmän henkisellä tasolla. Tietysti ihmisiä on monia ja vauvat ja lapset ovat erilaisia. Mä olen ollut ns helppo teini ja menevämpi vauva/taapero!:D mutta jos ajattelen tyttäreni aikaa, niin kyllä kaikki kiukut ja uhmat tuntuu paljon helpommilta selvittää kun ei ole univelkaa! Lisäksi sanoisin, että aika kultaa muistoja. En edes muista enää tytön vauva-ajan väsymystä vaikka vanhoja tekstejä lukiessa palaa mieleen sen kokonaisvaltaisuus!:)haasteita tulee ja menee, mutten lähtisi vähättelemään vauva-ajan haasteita sanoen etteivät ne ole todellisia.
Olen kanssasi Xenia täysin samaa mieltä, että vauva-ajan haasteita ei voi vähätellä. Jokainen vaihe lapsen elämässä tuo mukanaan uusia asioita ja lapsien kanssa näitä todellisia haasteita riittänee varmasti ihan jokaiselle ikävuodelle.
Myöskin tuo, että aika kultaa muistot on niin totta. Tuota tekstiäsi lukiessa tuli mieleeni omat vauva-arki kokemukset oman esikoiseni kanssa ja voin samaistua tekstiisi ihan täysin. Ja voin myös sanoa ettei teini-iän murheet tai muutkaan ongelmat ole tuntuneet niin suurilta, kuin välillä ne murheet ja huolet pienen vauvan kanssa. Surettaa se, miten jotkut paatoksella kommentoivat sitä sun tätä ja ovat aina itse oikeassa jokaisessa asiassa. On se sitten kyse lapsista, kodinhoidosta tai lemmikeistä. Todellisuudessa pitäisi muistaa, että olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja koemme sekä teemme asioita eri tavalla. Kaikkea hyvää perheellesi : )
Kyllä, juuri näin! Ensin on väsymys ja huoli, myöhemmin kenties uhmaikä ja mustasukkaisuus jne. Vielä myöhemmin sit sosiaaliset jutut jnejnejne. Koko vanhemman elämä on yhtä huolta, sehän on selvää, mutta väsyneenä kaikki tuntuu aina paljon suuremmalta, näin ainakin omasta mielestäni ja uskon että aika moni allekirjoittaa tämän! 🙂 Kaikki me tosiaan koemme asiat eri tavalla ja mitään yhtä oikeaa vastausta ei ole tähänkään. Kiitos ja samat sanat Katja!<3
Hei Xenia! Kommenttini koskee ihan muuta asiaa, mutta olisi kiva hieman kuulla, mitä opiskeluillesi ja gradun tekemiselle kuuluu, vai oletko jo valmistunut. Olisi kiva kuulla myös ajatuksiasi graduprosessista, mikä oli haastavinta vai sujuiko ihan leikiten.
Vauvakuumeisena on ihanaa seurata arkeanne, paljon energiaa ja kaikkea hyvää teidän perheelle!
Gradu on tehtynä, juuri sain muutama viikko sit vikat kommentit ja nyt odotan sopivaa aikaa niihin paneutua. Helpommin sanottu kuin tehty. 😀 Sen jälkeen vielä muutamia tenttejä, jotka jää näillä näkymin siihen aikaan kun poika on jo hoidossa ja sit olen valmis maisteri. Graduprosessi oli sinänsä mun mielestä ihan ok, mutta toki se vei aikaa paljon. Aihe oli kuitenkin kiinnostava, joten ei niin sanotusti maistunut puulta koko homma! 🙂 Kiitos paljon ja ihanaa syksyä sinne Elisa!<3
Olen samaa mieltä, että vauva-ajan raskautta ei voi vähätellä. Unen puutteesta ja/tai katkonaisista yöunista johtuva fyysinen väsymys ja ”pöhnä” on tosi kokonaisvaltainen olotila. Joka ikäkauteen kuuluu omat ”raskautensa”, mutta kyllä unen puute on pitkässä juoksussa inhottavaa. Tsemppiä kaikille vauva-arkea eläville!
Moikka! Tämä ei liity nyt mitenkään postauksen aiheeseen mutta tulin kommentoimaan sun blogisivustoa. Kuulostipas pahalta:D Mutta pakko antaa hieman kritiikkiä, sillä musta tää sivusto on nykyään jotenki todella sekava ja vaikea käyttää. Tykkään sun blogista tosi paljon mut nyt oon huomannut, etten tule tänne enää kovin usein lueskelemaan, koska koen sen ”hankalana”, johtuen ihan vaan siitä, että jokainen postaus on erikseen linkin takana ja jotenkin kommentteja on hankala lukea. Paljon on myös mainoksia. Sitten kun haluaa siirtyä lukemaan vanhempi postauksia, niin sekin tuntuu vaikealta. Ehkä siis kaipaisin selkeyttä blogin ulkoasuun. Luen blogia pelkästää kännykällä, koska en omista tietokonetta, joten en tiedä miltä blogisi näyttää koneelta katsottuna. En tiedä, kuinka paljon pystyt täällä Anna-sivustolla vaikuttamaan kyseisiin seikkoihin mutta ajattelin kertoa oman näkemykseni asiasta. Ja niinkuin aiemmin jo tuolla mainitsinkin, pidän sun elämänmakuisesta blogista kovasti ja mielelläni lueskelen sun juttuja, joten sen vuoksi harmittaakin, että tänne ei oo tullut nyt eksyttyä niin usein kun yleensä. Syksyisiä terkkuja sulle ja sun koko perheelle 🙂
Moi! Multa samankaltaista palautetta! Luen blogia koneella, ja tuntuu myös näin tosi hankalalta. Huomaan usein jättäväni postaukset ihan kokonaan väliin, vaikka käyn vilkaisemassa etusivua, ei vaan jaksa klikata ellei ole tosi mielenkiintoinen otsikko. Eniten tykkään blogeista, jossa kaikki postaukset on samalla sivulla ja voi vaan rullailla vanhempaan. Tietysti tää on sun blogi, mutta tällasia ajatuksia täältä:)
Tsemppiä vauva-arkeen! Tuntuu, että kaunistut vain päivä päivältä:)
Pistän palautteet annalle, mulla ei kauheasti sanavaltaa näissä! 🙂
Nimenomaan päivisin vauvakuume ja ainakin kymmenen tehdään ja yöllä sit taas että ei kuitenkaan :’D <3 <3 <3
Ja mulla on niiiin sama, että kaaos ahdistaa :/ Tässä 50 neliössä kyllä huomaa, että järjestys ei meinaa pysyä ja sekös harmittaa.. Mutta pikkuhiljaa toivottavasti saisi jotain organisointia tähän.. Tai sitten ei 😀
Voin niin samaistua – täällä 3,5kk neiti, jolle pitää olla järjestää jatkuvasti huvia ja viihdykettä. Öisin heräillään pahimmillaan tunnin välein. Päivisin olisi hyvä itekin nukkua mutta sen päikkärihetken tulee yleensä siivottua, kokattua tai yritettyä rentoutua. Tarpeeksi väsyneeksi kun tulee ei osaa enää nukkua tai rentoutua – silti tuon pikkuisen hymy ja olemassaolo korvaa kaiken <3 tsemppiä sinne!
Suuret tsempit sinnekin, kyllä nää vielä oppii nukkumaan jonain päivänä!<3 😀
Näitä kun lukee niin miettii kyllä miten sitä jaksaa, kun tuntuu että välillä huonosti nukutun yön jälkeen on ihan hermoraunio eikä jaksa nähdä ketään… Itse jo päälle kolmekymppinen eli ei enää monta vuotta aikaa odottaa… Muutenkin kaikki asiat äitiyteen liittyen jännittää aika lailla, raskaus, synnytys, valvominen, oma aika jne. Ja mietin onko musta sittenkään äidiksi, jos ei ole koskaan sitä vauvakuumetta ollut?! 😀 Kuitenkin ihailen pikku vauvoja ja lapsia, sellaisia iloisia ja hyvin käyttäytyviä 😀 Mutta varmaan oma lapsi on sitten eri asia ja siihen suhtautuu eri lailla kuin muiden lapsiin ja varmaan ne äitihormonitkin osaltaan auttaa alussa? Kyllä tuntuu että tuon oman ihanan miehen kanssa olisi kyllä ihanaa saada yhteinen lapsi joskus. Kai sen yhden kanssa aina pärjää jotenkin, enempää ei ole pakko hankkia, jos siltä tuntuu.