Xenia's day

Viikonloppu häämöttää

Teksti:
Xenia

Tämä viikko on ollut yhtä vuoristorataa omien fiilisten suhteen. Huonosti nukutut yöt ovat tuntuneet ja siihen päälle kun on lisännyt töiden suhteen kiireisimmän vuodenajan ei stressiltä ole vältytty. Eilisen loppuun luin vielä paikallislehdestä kuinka Porvoon uimahallissa on hukkunut pieni poika. Sydäntä kouraisee tuo, mitä vanhemmat, sivulliset ja esimerkiksi henkilökunta joutuvat nyt käsittelemään. Toivon sydämestäni, että kaikki osalliset saavat nyt tukea!<3

Tällaisten uutisien jälkeen omat huolet tuntuvatkin hyvin mitättömiltä ja stressinaiheet jopa täysin perusteettomilta. Tänä viikonloppuna taidankin keskittyä ihan vaan olemaan ja nauttimaan ajasta perheen kanssa. Ja sunnuntaina pidämme isänpäiväbrunssin isälleni ja miehelleni. Lapset ovat kantaneet kotiin tekemiään lahjoja, en malta odottaa mitä suloisuuksia sieltä löytyy.<3

Noin muuten kaikki menee kyllä oikein hyvin. Rakennusprojekti menee eteenpäin ja kokeillaan nyt myös myydä tämä nykyinen koti kun olis pari potentiaalista tonttia tarjolla, johon voisi rakentaa uusiksi. Nähtäväksi jää meneekö tämä kaupan vai ei, mutta jos ei, niin sit niin on tarkoitettu. Mitään pakkoahan meillä ei tästä ole pois!<3

Rentoa viikonloppua teille kaikille!<3 Mitä teillä on suunnitelmissa? Otatteko te raskaasti muuten näitä lasten kohtaloita? Äidiksi tulon jälkeen tuntuu, että jokainen lapsia käsittelevä surullinen uutinen saa mun sydämen särkymään..

 

 

X