Untitled

Meidän perheessä toissaviikolla alkanut sairastelu venyikin sitten yli viikon poissaoloksi päiväkodista kun flunssan jälkitautina saatiin minille vielä korvatulehdus kaupan päällisiksi. Hän onkin pysynyt todella terveenä tähän asti varmaan siitä johtuen, että viime vuonna flunssat taisi jäädä kaiken koronavarovaisuuden myötä todella vähäisiksi. Tuleekohan tästä syksystä siis oikea flunssasyksy, nähtäväksi jää.

Onneksi hänellä on kuitenkin nyt parempi olo ja samaten isoveljellä joka sairastui samaiseen pöpöön. Koronatestissäkin käytiin, vaikka ilmeisesti niitäkään ei enää ns lieväoireisina suositella. En oikeastaan pysy ihan perässä. Niin pitkään on toitotettu sitä, että testiin matalalla kynnyksellä, että pitää ihan erikseen totuttautua siihen, että asia ei olekaan enää näin. Minä olen nimittäin kiikuttanut etenkin tuota pienintä testissä milloin kuumeesta, milloin nuhasta. Hänkun ei osaa kertoa onko kurkku kipeänä tai makuaisti mennyt. :/

Mutta nyt on ensimmäinen syysflunssa selätetty ja nähtäväksi jää milloin iskee seuraava. :/ Onneksi saimme viime viikosta apukäsiä, sillä minulla oli tapaamisia joita ei voinnut siirtää. Yleensä oma työni on todella joustavaa ja voin tehdä sitä tarvittaessa milloin mistäkin ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen.

Yllä hieman kuvamatskua viime viikon asuista ja mun uudesta ostoksesta eli noista tossuista. Naurattaa että kerran kun pääsen Helsinkiin yksin niin ostan itselleni kotitossut. 😀 Mutta niitä tulee käytettyä ympäri vuoden, joten perusteltu ostos. 🙂

Tämä viikko on muuten ihanan aikatauluttamaton, mutta huomenna pääsen tapaamaan parhaan ystäväni uusinta perheenjäsentä. Hänen lähettämänsä kuvat ovat aiheuttaneet melkoisen vauvakuumeen, niin nopeasti sen unohtaa miten ihania pienet vauvat on. Ne äännähdykset ja tahattomat liikkeet on niin liikuttavia!<3

Äsken tein muuten pitkästä aikaa sienirisottoa äitini tuomista herkkutateista tällä reseptillä. Lisäsin loppuun vielä pari ruokalusikallista ravintohiivahiutaleita, joka toimii vegaanisissa risotoissa älyttömän hyvin. Suosittelen kokeilemaan etenkin jos saatte käsiinne kanttarelleja / tatteja. 😛

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 🙂

X