Voihan takatalvi
Sieltä se tulee joka ikinen vuosi ja joka ikinen vuosi se kirpaisee yhtä paljon. Takatalvi nimittäin. Vaikka olenkin ihan realisti sen suhteen ja tajuan, että lunta tulee helposti vielä huhtikuun lopussa, silti lumen lomasta pilkistävä nurmikko saa joka vuosi toivon heräämään. Joko?
Ilmeisesti tällä viikolla saamme kuitenkin nauttia vielä lumesta, joten otetaan ilo irti. Ja sitäpaitsi mehän lähdetään vielä kahden viikon päästä Iso-Syötteelle koko perheen voimin. Ehkä sit sieltä kotiin palattaessa voikin jo odottaa kevättä. Käännän siis ajatukseni siihen, että siihen asti saa sataa lunta oikein taivaan täydeltä.
Viikonloppu meni kivoissa merkeissä – mm naapurikuulemisia tehdessä suunnittelutarveratkaisua varten. Pari naapuria olisi vielä kuultavana ja sit saadaan paperit eteenpäin, katsotaan jos illasta vaikka kävisi koko konkkaronkka ajelulla. Käytännössä naapurikuulemisella tarkoitetaan naapurille varattua tilaisuutta kommentoida projektia. Näillä uusilla alueilla sen voi tehdä lupapisteessä kun suurin osa naapureista rakentamassa myös ja sähköpostiosoitteet tiedossa. Mutta vanhemmilla alueilla / maalla on helpointa käydä ovikierroksella. Ja tulee samalla tavattua naapureitakin! 🙂
Tuli muuten tästä keskusteltaessa huomattua se, miten mielsin itseni ennen ekstrovertiksi, mutta olen vanhemmiten tajunnut sen, kuinka olen luokitellut itseni aika väärällä tavalla. Olen nimittäin huomannut sen, miten saan kyllä energiaa kohtaamisista muiden kanssa, mutta oma rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita kaipaan vieläkin enemmän. Enkä oikeastaan viihdy missään tilaisuuksissa, joissa on paljon tuntemattomia – tilaisuuksissa, joissa moni muu on kuin kala vedessä ja minä puolestani kala kuivalla maalla. Olen niin huono small tal kissa – sen tajusin jo kun tapasin mieheni ja aina tuttuihin törmätessä piti käydä sananvaihto kuulumisista, joihin kuitenkin lähes aina vastataan sitä mitä kuuluu sanoa, eikä niinkään sitä, miltä oikeasti tuntuu.
Toisaalta voihan se olla niinkin, että ruuhkavuosien keskellä tällainenkin asia korostuu. Kun välillä tuntuu siltä, että aivot on muussia ja ajatuksen päästä on vaikea saada kiinni, siinä on ehkä hankalampi pitää yllä keskustelua tuntemattomien kanssa. Itse huomaan kuitenkin karttavani myös tällaisia tilanteita ja ehkä ei pitäisi. Ehkä pitäisi pyrkiä useammin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tämä ajatus tuli siis siitä kun huomasin olevani vähän kielteinen tuon naapurikierroksen suhteen, vaikka ei pitäisi olla mitään syytä. Ihmisiähän me kaikki ollaan. 🙂
Mulla on täällä pojat tänään kotona kun toisiksi nuorin kaatui portaissa ja löi silmäkulmansa just kun oltiin lähdössä päiväkotiin. Oli sen verran raukkana siinä, että ajattelin sen olevan ok jos ovat koko konkkis tänään kotona. Olen siis käytännössä ruokkinut kolmea poikaa nonstoppina. 😀
Vauva muuten nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa koko yön omassa sängyssään. Toivoa on senkin suhteen siis. En tehnyt mitään eri tavalla. Yleensä siis tähän mennessä on menty niin, että hän nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta havahtuu hereille kun minä tulen nukkumaan. Ja sit ei malta mennä omaan sänkyynsä. Viime yönä heräsin kuitenkin kahden jälkeen ihan unenpöpperössä (nukuin neljä tuntia putkeen, sitä ei ole tapahtunut varmaankaan vuoteen.:D) ja ruokin pojan ja hän nukahtikin omaan sänkyynsä sen jälkeen ja nukkui aamuun. Tämä oli varmaankin onnenkantamoinen, mutta kuten sanottu, antoi toivoa siitä, että vauvat alkavat nukkua ilman, että tarvitsee ruokkia monta kertaa yössä. Nythän ruokaakin menee jo siihen malliin, että ei varmaan siksikään koe sitä nälkää öisin enää samoissa määrin. Mutta siis ehkä saamme kokea yhtenäiset yöt piakkoin, mitään ongelmaa en tosin koe tuossa 1-2 yösyömisessä – se kun pitää omalla kohdallani yllä myös maidontuotantoa. 🙂
Ensi viikollahan on muuten pääsiäinen. Pitääkin miettiä jotain kivaa ruokailua tai vastaavaa perheen/ystävien kanssa. <3
Kommentit