Yhden aikakauden loppu - Imetyksen päättyminen

Mietin tuota otsikkoa pitkään. Imetyksen loppuminen kuulostaa siltä kuin se olisi vastoin minun tahtoani ja lopettaminen puolestaan siltä, että se olisi väkisin toteutettua. Meillä tämä kolmannen imetystaipaleen päättyminen tapahtui nimittäin jotenkin todella luonnollisesti – ja hyvä niin. Hyvällä mielellä nimittäin ollaan enkä ole oikeastaan edes tirautellut kuin yhdet itkut sinä iltana kun poika ei enää jaksanut odottaa, että minun maitoni nousisi.

Vielä kuukausi sitten imetin noin neljä kertaa päivässä ja yhden kerran yöllä. Sitten pikkuhiljaa väheni määrät ja kun poika nukkui yönsä ensimmäistä kertaa kokonaan, hidastui maidon heruminen huomattavasti. Omalla kohdallani nuo yösyötöt pitivät yllä maidontuotantoa ja toki se on ihan loogistakin kun yön aikana tulee helposti sellainen 12 h tauko. Kun yöimetykset väheni, lopetti poika aika nopeasti myös aamuruokailut minulta kun heruminen hidastui samaa tahtia unenmääräni lisääntymisen kanssa, hah. Siinä sit pikkuhiljaa vedettiin vielä pari viikkoa pelkällä iltaimetyksellä, josta määrät väheni koko ajan ja heruminen hidastui koko ajan. Lopulta tuossa 10kk aattona hän ei enää illasta kiinnostunut vaan päätti itse, että nyt on meille sopiva aika lopettaa.

Paljon kertoo se, etten ole kertaakaan joutunut pumppaamaan tämän neljän päivän aikana – saatikka käyttämään mitään rintsikansuojia. Mennyt niin pikkuhiljaa tämä vieroittaminen, että selkeästi rinnatkin tottuneet matkan varrella  – onneksi. Se nyt vielä tästä puuttuisi, että saisi rintatulehduksia kaupan päällisiksi, niistä kärsittiin ihan tarpeeksi viime vuonna. Ei jää kyllä niitä ikävä, se on ihan varma.

Nyt siis täällä iloitaan siitä, että voidaan käyttää normaaleita rintsikoita ja teinkin jo tuossa pientä tilausta siihen liittyen. Miten tällaisesta voikin tulla niin iloiseksi. Tai siitä, että pian voisi käyttää taas vaatteita, joissa ei tarvitse huomioida imetystä. Toki tämän aikakauden loppu on myös haikea asia. Aika mennyt niin hurjan nopeasti ja eihän sitä voi väittää, etteikö elämä pienen vastasyntyneen, uuden ihmisen kanssa olisi ainutkertaista. Se, kun et vielä tunne häntä ja et tiedä millainen hänestä tulee. Näihin kysymyksiin alamme jo saamaan vastauksia ja nyt koenkin pojan jo huomattavasti enemmän taaperoksi kuin vauvaksi. Ja pianhan hän on sitä jo ihan iänkin puolesta. Ensi kuussa tulee vuosi täyteen!<3

Mitenkä teillä on sujunut muuten imetysten loppuminen? Onko se ollut teidän oma päätöksenne vai pakon sanelemaa? Onko teille jäänyt hyvä fiilis imetystaipaleista? Nyt jälkikäteen 4,6 ja 10 kk imettäneenä en oikeastaan kadu mitään. Ensimmäisen kanssa kaikki oli uutta ja jännittävää ja väsymys yhdistettynä vaikeuksiin oli minulle silloin liikaa. Ehkä se ei nyt olisi, tai ehkä olisikin. Lapsetkin ovat hurjan erilaisia ja jokaisen voimavarat samaten. Toisaalta nyt kolmannen kanssa koin imetyksen ehkä kaikkein upeimpana. Meillä oli hurjasti vaikeuksia tuossa yhdessä vaiheessa, mutta olen hurjan iloinen siitä, että pääsimme niistä yli ja ehdimme vielä jatkaa yhteistä taivalta hetken aikaa ennen kuin se loppui. Näin tästä kerrasta jäi hurjan ihanat muistot mieleen. Ja toivottavasti saan sen vielä joskus kokea uusiksi. Ihan vielä en ole valmis nimittäin pistämään pillejä pussiin mitä tulee lapsilukuun. 😀 <3 Nauroinkin tuossa jo miehelle, että tuleekohan meille koskaan sellainen, että ”nyt tämä riittää” – fiilis. Nähtäväksi jää.

Aurinkoista torstaita teille kaikille. Täällä ollaan muuten ihan kevätfiiliksissä!<3