Xenia's day

Yösyöttöjen vähentämisestä kunnon yöuniin

Teksti: Xenia

Poika on nyt tasan 7.5kk ja nyt on menty kaksi yötä ilman yösyöttöjä. Hän heräilee kyllä edelleen kerran tai pari, mutta ei kunnolla ja meni esimerkiksi viime yönä takaisin unille itsestään (ilman että edes kävin huoneessa) noin 5 minuutin jälkeen ja nukkui sit aamuun.

Tämä ei kuitenkaan ole mitään sattumaa, sillä vielä noin 2 viikkoa sitten tavanomainen yö oli sellainen, että poika söi 3 kertaa ja välillä jopa 4-5 kertaa. Arvanette että siinä oli välillä vähän toivoton olo – tuntui siltä, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sen huonommin hän nukkuu.

Koska yösyöttöjä oli meillä noin paljon, vaikutti se luonnollisestikin päivän ruokailuihin. Kiinteät kyllä maistuivat, mutta maitoa poika ei halunut juoda kunnolla – hän varmaan veti kiintiöt täyteen yöllä. Luin asiasta ja tätä kutsutaan käänteiseksi rytmiksi. Hän kyllä nukkui syöttöjen välit hyvin, mutta tosiaan heräili 2-3 h:n välein. Se käy pidemmän päälle aika raskaaksi ja olin valmis muutokseen, etenkin kun hänelläkin ikää sen verran, että pitäisi pystyä saamaan kalorinsa päiväsaikaan.

Päädyin lukemaan erilaisia tapoja vähentää yösyöttöjä ja meille sopivimmalta tuntui vähentää niitä pikkuhiljaa venyttämällä syöttöjen väliä aina pikkuhiljaa. Ensin päätin sen, että hän ei saisi ensimmäistä ruokaa missään tapauksessa ennen klo 24 eli jos hän heräisi, yrittäisimme tyynnytellä häntä muilla keinoilla kunnes olisi maidon aika. Tuon lisäksi päätin, että ensin venytetään syöttöjen välit vähintään 3,5 tuntiin tuon klo 24 jälkeen eli ensimmäisenä yönä syötin hänet aika lailla klo 24 ja 03.30. Hän heräsi muistaakseni ensimmäisen kerran klo 23 ja sit 02.15, mutta torkahteli kunnes sai maitoa ja nukkui sit taas. Meille tämä 2 syöttöä alkuun tuntui järkevimmältä koska tiesin, että yösyötöistä yleensä pari oli kunnon ruokailua ja loput sellaista lupsuttelua ihan muuten vain.

Noh. Tein niin, että pidin samat ajat aina kaksi yötä ja siirsin sit ekaa syöttöä puolella tunnilla eteenpäin ja pidensin syötön väliä aina puolella tunnilla. Eli seuraavat kaksi yötä syötin aikaisintaan 00.30 ja 04.30, sitä seuraavina kahtena yönä klo 01.00 ja 05.30. Tuon jälkeen poika nukkui parina yönä ekan syötön yli suoraan aamuyöhön, joten tiputin sit ekan syötön pois kokonaan ja päätin, että hän saa vain aamun syötön, jota siirrän koko ajan eteenpäin. Ja sit toissayönä hän heräili joskus 00.30, mutta kävin paijaamassa muutaman minuutin ja hän nukkui suoraan aamuun. Ja sama juttu viime yönä.

Tässä on tosiaan ideana se, että lapsen näläntunnetta siirretään pikkuhiljaa ja totutetaan hänet syömään päivällä. Ja onhan se imettäessä myös parempi vaihtoehto kuin yhtäkkiä lopettaa yösyötöt – se olisi kohdallani satavarma tiehyttukos. 😀

Suurin muutos on omien unien lisäksi siinä, että nyt hän juo maitoa kunnolla myös päivällä ja imetysajoiksi on vakiintunut klo 07.00, 09.15, 12.30, 15.00, 18.30. Ruokaa syödään sit 08.00, 11.00, 16.00 ja 18.15. En ole nyt antanut kello kahden välipalaa kun koen sen yleensä olevan pois iltaruuasta ja maidosta eli ns tarpeeton ateria toistaiseksi. Meillä vanhemmilla lapsilla tuo välipala on myös aika tarpeeton ja vaikuttaa usein siihen, että illallista ei syödä kunnolla. Onko teillä tätä?

Mutta siis. Toivoa on näkyvissä. Se vaati vain sen, etten antanut periksi kun poika heräsi. Tuntui niin helpolta vaan imettää, mutta taisin tehdä siinä itselleni karhunpalveluksen – pitkällä tähtäimellä ei ole hyvä, jos poika vaatii aina imetyksen kyetäkseen nukahtamaan.

Näin siis nyt meillä. Olen kyllä todella tyytyväinen!<3

Lue myös

X