kauneus

Yumi lashes ripsien kestotaivutus

22.9.2016 Teksti: Xenia

Mä olen aika kokeilunhaluinen, mitä tulee kauneus- ja meikkituotteisiin ja uusiin kauneudenhoitomuotoihin. Kun kuulin Yumi lashesista Sara H – kauneushoitolan omistajalta, en voinut vastustaa kiusausta kokeilla tätä aika paljonkin kehuttua ripsien kestotaivutus-menetelmää blogiyhteistyönä.

Historiastani sen verran, että mulla oli pitkään ripsipidennykset, kunnes otin ne pois noin kolme vuotta sitten. Sen jälkeen on menty aina enemmän ja vähemmän tyytyväisinä näihin omiin ripsiini, mutta yksi seikka on ja pysyy, pidän siitä että ripseni ovat luomuudestaan huolimatta näyttävät. On tullut kokeiltua montaa eri ripsiväriä ja muutama suosikki onkin matkan varrelta mukaan tarttunut. Sen sijaan mitään ripsihoitoja en ole ennen kokeillut.

Odottavin mielin suuntasin viime torstaina pitkän päivän päätteeksi Sara H-hoitolaan Kruununhakaan. Tunnen Saran jo entuudestaan, joten mieli oli todella odottava, en ole nimittäin ennen hänen viime vuonna avaamassaan hoitolassa ennättänyt käydä. Heti sisään astuessani mut valtasi hyvä fiilis, sellainen mikä tulee aina välillä. Hoitola on rauhallinen, hyvän tuoksuinen ja kauniisti sisustettu, oikein sellaista ihanaa spa-henkeä keskellä vilkasta Helsinkiä.

P9200001P9200011

Yumi lashes ripsien kestotaivutuksessa on useampi eri vaihe: Ensin ripset puhdistetaan hyvin meikistä ja öljyistä. Sen jälkeen valitaan muotit ripsien pituuden mukaan. Kun muotit on valittu, käännetään ripset osio kerrallaan muotin päälle tasaiseksi viuhkaksi. Se on tarkkaa puuhaa ja tehdään lähes ripsi kerrallaan. Tässä voi vetäistä vaikka tirsat jos huvittaa, se hoitopöytä on nimittäin aivan uber mukava eikä itse toimenpide tunnu sen kummemmalta kuin irtoripsien laitto. Kun aineet ovat saaneet vaikuttaa, värjätään lopuksi vielä ripset ennen kuin aineet puhdistetaan pois ja muotit poistetaan öljyn avulla. Koko hommaan menee yhteensä noin 1.5 h, riippuen siitä miten paksut ripset on (jos on paksummat ja itsepäisemmät ripset, aineiden täytyy vaikuttaa pidempään).

P9200021

Lopputulos on aivan uskomaton. Olin ihan äimän käkenä kun näin miten hyviltä ripset näytti ilman mitään ripsaria. Ripsien kastumista pitäisi välttää vuorokauden ajan ja samaten ripsiväriä yms, mutta eipä se ainakaan itselleni aiheuttanut mitään ongelmia kun silmät oli niin skarpit jo ilmankin. Tässä kuvassa vielä yhden ripsarikerroksen kera, ilman mitään taivutteluja. Tekee kyllä aivan valtavasti, silmät näyttää virkeämmiltä ja skarpimmilta ja ripset tietysti myös pidemmiltä, ei haittaa ollenkaan!

P9220059

Yumi lashes ripsien kestotaivutus pysyy ripsissä 8-12 viikkoa ja hinta on 90,00€. Sara halusi tarjota mun lukijoille lokakuun ajan Yumi lashes hoidon yhteydessä kulmien kestovärjäyksen ja siistimisen veloituksetta (arvo 25,00). Sanotte vaan mun blogin nimen varauksen yhteydessä niin saatte tuon diilin! Suosittelen lämpimästi jos haluatte luonnollista lopputulosta pienellä extralla. Lisäksi on sanottava että itse hoito on niin rauhoittava, että tekee hyvää itse kullekin vain olla paikoillaan lämpimän viltin alla aina silloin tällöin!

Saran kauneushoitolan yhteystiedot:

Sara H
Mariankatu 26, 00170 Helsinki (Kruununhaka)
info@sarahimmanen.com
+358505950145

ps. Vien huomen kirppikselle tavaraa. Porvoon löytöpiste ja pöytä numero 156! 🙂 Paljon tavaraa, niin kenkiä, takkeja kuin paitoja ja neuleitakin! 🙂

Kommentit (22)

Tosi hyvät edelleen, nyt tietysti pehmeämmät kaarteet! 🙂

Kokeilin itsekin tuota taivutusta. Alkuun olin todella tyytyväinen, ripset olivat ihanan kaarevat ja ilman meikkiä todellakin pärjäsi. Ripset alkoivat viikkojen kuluessa kuitenkin menemään sisänurkista ”säkkärään” ja ripsivärin laitto oli päivä päivältä tuskaisempaa. Näidenhän pitäisi kestää n. 8 viikkoa. 4-5 viikon kohdalla muutamat ripset olivat kuitenkin jo suoristuneet ja ripset näyttivät hölmöiltä, kun osa todella taipuisat ja osa piikkusuorat.
Siinä 7-8 viikon kohdalla teki mieli itkeä, puolet olivat piikkisuorat ja puolet taipuisat. Yritin korjata tilannetta taivuttamalla ripsiä, mutta silloin jo taipuneet ripset taipuivat liikaa.
Täytyy sanoa että nuo viikot olivat elämäni pisimmät, joka päivä meikkaaminen oli yhtä tuskaa 🙁 Mietin pitkään olisinko mennyt reklamoimaan ripsistä, koska jopa mieheni kommentoi ihmeissään mitä ripsilleni oikein on tapahtunut kun olivat niin kammottavan näköiset!
Toivottavasti kohdallani oli laittajasta johtuva virhe, eikä mikään tyyppivika, eli toivotaan ettei sinun kohdallasi käy nyt samoin :/

Onpa ikävää! Tyytyväisiä asiakkaita on ilmeisesti todella paljon, joten saattaapi olla että sinulla kävi vain todella huono säkä. :/

Moikka! 🙂 Mielenkiinnosta kyselen miltä ripset ovat tuntuneet ja näyttävät nyt näin useamman viikon jälkeen? 🙂 Asia on mietityttänyt niin paljon itseäni että kävikö mulla oikeasti vain tekijän kanssa niin huono säkä vai ovatko ripseni sitten ”epäsopivat” tuohon taivutukseen :/

Tosi hyvät edelleen, nyt tietysti pehmeämmät kaarteet! 🙂

Mulla kävi ihan sama juttu kuin edellisellä pettynyt-kommentoiijalla…:( harmitti niin paljon. Mulle myytiin ihan sama yumi hoitoaine ja laitoin sitä joka ilta, enkä edes käyttänyt meikkiä paljoa. Juurikin tuo jos oma ripsi on suora, niin oli ihan kamalaa kun osa ripsistä ihan taipuneita ja kasvaessaan sikinsokin ja sit piikkisuoria ripsiä sojottaa väleistä. Lisäksi huomasin että n. Kuukauden päästä mulla lähti todella paljon ripsiä ja tyhjiä aukkoja oli siellä täällä. Ja äidilläni ihan sama juttu myös ja hyvässä hoitolassa otimme taivutukset.
toivotaan et sulla Xenia olis parempi tuuri…

Wau, hyvälltä näyttää ja kuulostaa 🙂 ja hyvältä näyttää myös sun huulet, mitä huulipunaa/kiiltoa sulla on kuvassa?

Kiitos, mulla on tässä Lumenen huulenrajauskynä (onko se nyt 2) ja sit joku beige kiiltopuna diorilta ja siinä ei edes tekstit näy (sain siis näytteen häämeikkaajalta). Höh kun ei ole enempää apua! 🙁

Itselläni aluksi ripset oli tosi hyvät ja näyttävät pitkän aikaa. Kuitenkin jossain vaiheessa ripset menee hassusti ja meikkaaminen vaikeaa, kun ripset sojottaa ärsyttävästi:( Onhan ne vahvoja aineita. Siksi en uskalla enää toista kertaa ottaa. Olen kokeillut myös muutamia vuosia sitten ripsipermanenttia, aika samanlainen oli lopputulos:) Siinä tosin oli sama ongelma vastassa..

Käytittekö niitä hoitavia tuotteita samaan aikaan? 🙂 Mä sain sellaisen kosteuttavan seerumin mukaan (yumi lashes merkin) ja sitä pitää laittaa päivittäin mielellään. Tärkeäähän se on tottakai kosteuttaa kihartamisen jälkeen, ihan kuten tukkaakin. Olisiko siinä sit osittain ongelma?

Upea lopputulos! Mä kokeilin tätä myös muutama kuukausi sitten ja tykkäsin hirveesti! Lopputulos on luonnollinen ei niin överituuheat kuin mitä ripsienpidennyksillä saa aikaan. Tässä toimenpiteessä omat ripset eivät kärsineet lainkaan, mulla ei mennyt ripset missään vaiheessa säkkärälle ja kestivät kyllä ainakin tuon 8 viikkoa tosi hyvänä. Ajattelin kyllä varata uuden ajan taivutukselle. 🙂 siinäkin on varmasti eroja että kuinka voimakkaan taivutuksen ottaa ehkä jos haluaa voimakkaasti taipuvan lopputuloksen saattaa ripset mennä jossain vaiheessa sikin sokin. Mulle suositeltiib myös sitä ”hoitoainetta”, kuin ripsari mutta kirkkaan värinen, sitä kun säännöllisesti joka päivä laittoi niin tulos pysyi hyvänä. Minä suosittelen tätä kyllä! 🙂

Kaipa se on niinkin että lähinnä ne joilla on huonoa sanottavaa, sanovat sen ääneen, itse olen nimittäin lukenut näistä pelkkää hyvää. 🙂 Mutta toki en ketään pakota mitään ottamaan, itse vain erittäin tyytyväinen enkä millään tavalla ole peloissani edelleenkään että tämä kasvaisi pois tosi huonolla tavalla.

90 euroa?!! Huh, onpas arvokasta lystiä. Pitää varmaan katella Helsingin ulkopuolelta, jos saisi vähän edullisemmin. Lopputulos näyttää hyvältä, että pakko kokeilla 🙂

Hommaan menee yli puolitoista tuntia. Yrittäjä maksaa siitä alvit, verot, vuokrat ja tuotteet sekä lisenssit että ei se hinta mistään muusta kerro. 🙂

Yrittäjänä tiedän kyllä mistä hinta muodostuu. Kun mennään Helsingin ulkopuolelle, niin liiketilojen vuokrat laskevat ja se myös näkyy hinnastossa. Ei tässä muuta sen kummallisempaa 🙂 Helsingin keskustassa on vaan kallista.

Minuakin alkoi kiinnostamaan, mutta mietin juurikin näitä mahdollisia haittavaikutuksia. :/

Käy lukemassa muiden arvioita, mäkin googlettelin näitä etukäteen! 🙂

Siis vau mitkä ripset!! Hintansa väärti ehdottomasti!

Kiitos, olen tyytyväinen! 🙂

Mä olisin niin halunnut et tää olis toiminu mulla, muttei itsellänikään ole hyvää sanottavaa. Onhan se niin, että ajan myötä kun ripsirivistö uusiutuu niin kauniisti taipuvien ripsien sekaan kasvaa sitten niitä omia tönkkösuoria ripsiä (mikäli sellaiset siis omasta takaa on). Perinteiset ripsentaviuttimetkaan ei auta korjaamaan tilannetta, koska käsitelty ripsi tietysti myös taipuu helpommin kuin se oma uusi kasvusto. :/ Mietin kyllä, että olisiko tämä transitio sitten helpommin kestettävissä, jos ottaisi kaikista loivimman kestotaivutuksen…..mut enpä nyt ihan heti taida lähteä uudelleen testailemaan, koska se kasvatusvaihe oli vähän ärsyttävä. Mutta kiva, että myös hyviä kokemuksia tästä taivutuksesta on paljon. Monesti nämä asiat pitää itse kokeilla, ennen kuin tietää, onko se oma juttu. 🙂

Totta, ja tosiaan varmaan riippuu paljon juurikin siitä miten itsepäinen oma ripsi on! 🙂

Minulla kestotaivutus on pysynyt hyvänä noin kaksi kuukautta. Olen laitattanut sen kaksi kertaa, ja kohta varaan ajan kolmannelle kerralle. Omat ripseni eivät ole kärsineet lainkaan taivutuksesta eivätkä ripset ole menneet mitenkään epäjärjestykseen. Olen käyttänyt ahkerasti sitä hoitavaa ainetta, mutta ehkä tekijöissä ja ripsissäkin on eroja.

Niin se on mahdollista. Onhan tämä aika uusi juttu, mutta mun on vaikea kuvitella että koko juttu olisi näin suosittu jos siinä olisi valtava ongelma. Toisaalta. Eihän ripsipidennyksetkään sovi kaikille, että ehkä tässä on sama! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *