Mainos: Digi- ja väestötietovirasto
mainos | Digi- ja väestötietovirasto

Päihdeongelmalla on monet kasvot – Jukka, Taija ja Aslak saivat raittiuden myötä uuden mahdollisuuden

Teksti: Digi- ja väestötietovirasto

Päihteiden ongelmakäyttöä on vaikea tunnistaa. Kun oma tai läheisen tilanne mietityttää, apua on saatavilla. Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-palvelussa julkaistusta oppaasta löydät neuvoja siihen, miten pääset alkuun oman tilanteesi ymmärtämisessä ja mistä saat tukea ja apua päihteiden käytön hallintaan.

”Jokaisen polku raitistua on erilainen”

Päihdeongelma

Jukka Jokinen pyrki salaamaan todellisen alkoholin kulutuksensa, mutta läheiset alkoivat lopulta huolestua.

Vantaalainen Jukka Jokinen päätti nuorena, ettei hänestä tule samanlaista kuin juovasta isästään, mutta toisin kävi. Alkoholi vapautti estoista ja antoi rohkeutta, mutta pitkään juominen oli vain satunnainen tapa pitää hauskaa.

1980-luvulla Jokinen tapasi nykyisen vaimonsa ja perheeseen syntyi kaksi tytärtä. Juomisesta tuli humalahakuisempaa, ja vaikka Jokinen pyrki salaamaan todellisen alkoholin kulutuksensa, ystävät ja läheiset alkoivat huolestua.

Itse ajattelin ettei minulla ole ongelmaa, muilla se ongelma on. Ne vuodet olivat sumuista aikaa, enkä oikein muista, mitä milloinkin tapahtui.

Pian Jokinen joi jo lähes päivittäin, mutta hoiti työnsä ja kuskasi iltaisin lapsia harrastuksiin. Hän koki jatkuvaa ahdistusta, syyllisyyttä ja häpeää, eikä olutkaan enää tuonut toivottua olotilaa. Jokinen alkoi salaa juoda kirkasta viinaa.

Vuodet vierivät ja lapset muuttivat kotoa. Jokisen äiti kuoli vuonna 2011 ja isä pari vuotta sen jälkeen. Hänen juomisensa lähti käsistä ja mielenterveys alkoi horjua. Jokisella todettiin keskivaikea masennus.

– Lääkkeiden avulla jaksoin nousta sängynpohjalta ja aloittaa juomisen. Vaikka siinä vaiheessa tiesin juovani ihan liikaa, ajattelin, että alkoholisti on sellainen, joka asuu veneen alla. Minulla oli sentään työ, perhe, kesämökki ja jopa ajokortti, hän sanoo.

Vuonna 2015 tapahtui käänne. Jokinen aloitti erään elokuisen mökkiviikonlopun juomalla itsensä humalaan kuten tavallisesti, mutta seuraavana päivänä hän romahti. Jokinen ilmoitti vaimolleen lopettavansa juomisen ja menevänsä hoitoon. Maanantaiaamuna hän aloitti kuukauden mittaisen Minnesota-päihdekuntoutuksen.

– En enää jaksanut juoda, mutten osannut olla juomattakaan. Olin jo miettinyt, millä tavalla tapan itseni, mutta perhe ja lapset pitivät vielä kiinni elämässä. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hakeutua hoitoon, hän kertoo.

Päihdeongelma

Nykyään Jokinen on muiden päihteiden ongelmakäyttäjien ja heidän läheistensä tukena. Se on tuonut elämään uudenlaista mielekkyyttä.

Raitistuttuaan Jokinen päätti irtisanoutua työstään. Hän toimii nykyään pienimuotoisen isännöintiyrityksensä ohella kokemusasiantuntijana Sipoon terveyskeskuksessa ja vetää siellä vertaistukiryhmää muille päihdekuntoutujille. Jokinen oli myös Suomen Päihderiippuvaiset ry:n edustajana mukana laatimassa Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-palveluun uutta opasta, joka tarjoaa apua päihteiden ongelmakäyttöön.

Hän kertoo hyväksyneensä menneisyytensä ja haluavansa kantaa vastuun teoistaan.

– Ymmärrän, että tein asioita vastoin omia periaatteitani siksi, että olin sairas. Olen saanut paremman elämän ja pystyn auttamaan muita päihderiippuvaisia. Jokaisen polku raitistua on erilainen ja jokainen on yhtä arvokas.

“Päätin, että jonain päivänä on minun vuoroni kertoa toipumistarinani”

Päihdeongelma

Turkulaisen Taija Tyynmaan elämä eteni pitkään päihteiden ehdoilla. Vankilassa hän päätti, että nyt saa riittää.

Mustiin saappaisiin ja metallinhohtoisen toppatakkiin pukeutunut Taija Tyynmaa on kuin kuka tahansa nelikymppinen nainen kaupungin vilinässä – päältä päin ei voi päätellä, että hän elää omien sanojensa mukaan toista elämäänsä.

Ensimmäinen elämäni ei mennyt niin hyvin, nyt menee paljon paremmin. Koen olevani etuoikeutettu, kun sain aloittaa alusta.

Tyynmaa on adoptiolapsi, joka koki jo lapsena olevansa erilainen kuin muut. Hän ihannoi vuotta vanhempia, päihteitä käyttäviä poikia, ja joi 11-vuotiaana itsensä ensimmäisen kerran humalaan. Pian kuvioihin tulivat mukaan lääkkeet ja pikkurikokset, ja koulu lakkasi kiinnostamasta. Vanhemmat ja viranomaiset yrittivät tuloksetta puuttua hänen tekemisiinsä.

– Asenteeni oli sellainen, että minä saan tehdä mitä vain, eikä kukaan voi minulle mitään. En kokenut tekeväni väärin, vaan ajattelin löytäneeni paikkani, hän kertoo.

Tyynmaa otti ensimmäisen yliannostuksensa 14-vuotiaana ja vietti teho-osastolla kolme vuorokautta. Kokemus ei pysäyttänyt, päinvastoin. Elämä eteni päihteiden ehdoilla, ja Tyynmaa sai kaksi lasta. Hän vietti raskausajat selvinpäin, mutta jatkoi pian taas kuten ennenkin.

Lopulta Tyynmaan lapset otettiin huostaan ja päihteiden käyttö karkasi käsistä. Hän vietti kuusi vuotta asunnottomana ja oli välillä vankilassa tai katkolla, mutta aina kierre alkoi alusta. Kun Tyynmaa 38-vuotiaana joutui seitsemännen kerran vankilaan, hän päätti, että nyt saa riittää.

– Tiesin, että olisin lopulta kuollut huumeisiin. Tyttäreni kirjoitti vankilaan ja sanoi uskovansa, että voin muuttua, vaikka olin jo niin monta kertaa pettänyt lupaukseni. Päätin, että näytän hänelle ja otan kaiken avun vastaan, hän kertoo.

Tyynmaa on saanut raittiuden myötä korjattua suhteet lapsiinsa. Hän nauttii myös isoäitinä olemisesta.

Tyynmaa sai tukea asuntolassa tapaamaltaan päihdetyöntekijältä, ja pääsi päihdekuntoutukseen. Vankilasta vapauduttuaan hän ryhtyi käymään vertaistukiryhmissä – aluksi pakon sanelemana, mutta lopulta mielellään. Hän löysi ympärilleen ihmisiä, jotka ymmärsivät, mitä hän oli kokenut.

– Minut kohdattiin ihmisenä ja ymmärsin, ettei minussa ole muuta vikaa, kuin että olen päihderiippuvainen. Se oli suuri helpotus, sillä olin luullut olevani ihmishirviö, hän sanoo.

Tyynmaa on nykyään 42-vuotias isoäiti, jonka elämä on mallillaan. Hän asuu Turussa kissansa kanssa, työskentelee siivoojana ja valmistautuu tuleviin ylioppilaskirjoituksiin.

– Kerron kokemastani, jos yksikin ihminen saisi siitä toivoa ja uskoa. Luin itsekin laitoksissa ollessani muiden toipuneiden tarinoita ja päätin, että jonain päivänä kerron omani. Nyt on minun vuoroni, hän sanoo.

“Elämäni on muuttunut – siitä on tullut tavallista”

Hollolalainen Aslak Erhola aloitti huumekokeilut ensimmäisen kerran kannabiksella ja jatkoi kovempiin huumeisiin.

Koulun päihdevalistus ei onnistunut vakuuttamaan Aslak Erholaa huumeiden vaaroista, päinvastoin se herätti hänen kiinnostuksensa. Erhola aloitti kokeilut kannabiksella ja jatkoi Brasiliassa vietetyn vaihto-oppilasvuoden aikana kovemmilla huumeilla. Suomeen palattua päihteiden käyttö jatkui, ja pian mukaan tulivat rikokset. Perheenjäsenet eivät osanneet aavistaa ongelman laajuutta, ennen kuin Erhola 19-vuotiaana joutui tutkintavankeuteen.

– Sen olisi varmaankin pitänyt soittaa hälytyskelloja, mutta olin jo niin kiinnostunut huumeista, että vain naureskelin tuomiolle ja pidin sitä kunniamerkkinä, kertoo Erhola.

Tutkintavankeuden jälkeen Erhola muutti Helsinkiin opiskelemaan ja asiat eskaloituivat. Hän rupesi käyttämään suonensisäisiä huumeita ja viettämään taparikollisen elämää rahoittaakseen niiden käytön. Vanhemmat tekivät kaikkensa saadakseen Erholan avun piiriin, mutta aika ei ollut kypsä. Hän ajatteli olevansa kuolematon.

Lopulta Erhola ei enää kestänyt kaoottista elämäntapansa. Eräänä syyspäivänä hän käveli kaatosateessa kymmenen kilometriä kotiinsa ilman kenkiä, ja sai tarpeekseen.

Nostin käteni pystyyn ja sanoin itselleni, etten halua kuolla näin nuorena. Tarvitsen kaiken avun, minkä voin saada

Kuukauden päihdekuntoutuksen jälkeen Erholalla oli kiire taksiin normaalielämään. Hän paiski töitä ja sai ajokorttinsa takaisin. Päällisin puolin kaikki oli kunnossa, mutta Erhola retkahti.

– En antanut itselleni aikaa toipua. Minulle tuli vaarallinen tunne, että olen toipunut ja ajauduin juomaan ja käyttämään huumeita. Lopulta heräsin putkasta, hän kertoo.

Päihdeongelma

Erhola haaveili tavallisesta arjesta jo silloin, kun elämä eteni huumeiden ehdoilla. Nyt toive on toteutunut.

Nyt Erhola on ollut raittiina kaksi ja puoli vuotta. Hänestä on tullut isä, joka opiskelee iltalukiossa ja käy säännöllisesti vertaistukiryhmissä. Yksivuotias poika on iso kannustin, mutta ensisijaisesti Erhola pysyttelee raittiina itsensä takia.

– Vertaistukiryhmistä olen saanut vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen ja järjettömän määrän tukea ja rakkautta. Elämäni on muuttunut, siitä on tullut tavallista.

Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai mietit itsemurhaa, soita heti hätänumeroon 112.

Lue myös: Rahapelaaminen vei Kai Mattilan elämänhalun – ongelman paljastuminen toi lopulta avun

X