Tilaa lehti Näköislehti Uutiskirje
Yli pyykkivuorten

Tarina onnellisesta elämästä

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Siivottu, puhdas koti, kynttilöitä palamassa kuistilla ja
sisällä. Joulu on viety varastoon, ja tuoksuu jo kevättalvelta: pakkaselta,
auringon kimallukselta hangilla, lupaukselta keväästä ja lisääntyvästä valosta.

Tuoksuu myös pitsalta. Neljä erilaista pitsaa on juuri
nostettu uunista, kukin vuorollaan: gluteeniton kinkku-ananas sekä
vehnäjauholliset kinkku-ananas-salami, kinkku-Aura-katkarapu ja aurinkokuivattu
tomaatti-ilmakuivattu kinkku-kirsikkatomaatti-mozzarella.
Ystävät tulevat.  Odotettu
ihana seura, jokaiselle ystäviä. Talo täyttyy äänistä ja naurusta. Kolme-,
neljä-, viisi-, yhdeksän-, yhdeksän- ja kaksitoistavuotiaat lapset hakevat innoissaan
lautapelejä, pehmoleluja, pikkuautoja ja Pet shopeja ja levittäytyvät
onnellisina leikkimään koko taloon. 
Ystävien matka on mennyt hyvin ja turvallisesti tälläkin
kertaa. Matka rivitalon toisesta päästä kun ei kauaa kestä. Kuinka onnellista
on löytää samasta taloyhtiöstä sielunsiskoja ja -veljiä, ystäviä, joita on
etsinyt koko ikänsä!
Kuulumisten vaihtamista, ja jatkamista siitä, mihin viimeksi
jäätiin. Lapset käyvät nauraen näyttämässä leikkejään ja kertomassa hauskoja
kommelluksiaan. 
Yhtäkkiä tulee liian hiljainen hetki. On käytävä katsomassa
lapsia. 
Pienin poika asettelee pikkuautoja riviin keskittyen kuin
ajaisi itse oikeaa kaivuria. Onneen ei tarvita kuin kasa uusia pikkuautoja.
Neljä- ja viisivuotiaat pikkuprinsessat laittavat hellästi Elsa-nukkea
1980-luvun tummansinisiin nukenvaunuihin. Alakerrassa tyttöjen huoneessa on
pimeää: kolme isointa, kaksi tyttöä ja poika, kiljahtavat, kun ovea raottaa. He
leikkivät sokkoa eikä saa tietenkään häiritä. 
Katetaan valkealle pöydälle musta-valkoraidalliset tabletit
sekä pikku hiljaa kerättyä Vit lilja -astiastoa, jonka kertyminen kertoo ajan kulumisesta ja elämän vakiintumisesta. Valkoiset servetit Love-tekstillä,
aikuisille kaksi lasia kullekin ja lapsille yksi. Leikataan pitsat palasiksi ja
kutsutaan kymmenpäinen joukko syömään. 
On tärkeää, kuka istuu kenenkin vieressä. Voisi hakea
kameran ja kuvata kattausta ja pitsoja, mutta lasten istumapaikkojen valinta
vie neljän aikuisen huomion. Lopulta kaikkien istuessa paikoillaan juosten haettu kamera, jossa ei sitten olekaan muistikorttia. 
Äh, antaa olla, ottakaa ystävät salaattia ja pitsaa, ei
sillä kuvalla niin väliä! Sitä paitsi usein kamera rikkoo tilanteen ja
tunnelman, kun ei saa vielä maistaa annosta ja kun kaikkien on katsottava
kameraan, vaikka osa lapsista ja aikuisista inhoaa kuvaamista. Tilanne on
aidompi ja parempi ilman kameraa, niin tämäkin.
Muistamme kyllä tämän hetken ilman kuviakin. Hetken ystävien
kanssa ilman mitään kiirettä, hetken kaukana arjen paineista ja kiireestä.
Lasten silmät loistavat, koska tarjolla on myös limsaa. Juhlapäivä! 
Ottakaa lisää! Kohta nostetaan pöytään mariannetorttu,
jäätelöä ja vadelmia. Ja sitten taas annetaan lasten leikkiä ja valvoa tavallista pidempään, koska
on viikonloppu.  
Kun ystävät tekevät lähtöä, hierovat pienimmät jo silmiään. Vaikka
äsken he leikkivät nauraen, tunnustavat he nyt pieninä myttyinä sylissä nyyhkien, että
”väsyttää, haluan sänkyyn”. Äkkiä pesulle ja peiton alle! Missä unipupu, missä kisu, etsi ne ja tule rakas äkkiä, Nukkumatti odottaa jo!
Likaisten astioiden pino keittiössä ja useat kesken jääneet
leikit eri huoneissa ovat onnellista sotkua. Se kertoo, että on ollut
elämää ja hyviä hetkiä. On tärkeää, että jokaisessa huoneessa on naurua, läheisyyttä ja tarinoita. Tarinat jäävät leijumaan huoneisiin. Tarinat
onnellisesta elämästä. 
”Minä piirsin meidän perheen”, sanoi Aava. Se on ihana perhe. On
erityisen hyvä, että äidillä on kahdet jalat. Ne, joilla kannetaan
väsynyttä lasta ja ne, joihin voi joskus vetää korkkarit, että ei unohda
olla myös nainen.

Lue myös

Suosittelemme

X