Yli pyykkivuorten

Hädässä ystävä tunnetaan

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Keskiviikot ovat siitä vinkeitä päiviä, että minulla on töitä noin kello 8-16 ja 18-21. Periaatteessa voisin kyllä lähteä iltapäivällä aiemmin, mutta tänään en hirveän paljon aiemmin ehtinyt. Vähän kuitenkin.

Lähdin töistä kello 15 ja ajoin päiväkodille. Ajattelin hakea äkkiä Aavan ja mennä sitten kauppaan. Mies on työmatkalla, ja minulla oli tiistaina myös työilta ja maanantaina olimme Henrikin partiotapahtumassa, joten kaapit olivat ihan tyhjänä.

Koska pakkasta oli 23 astetta, olivat päiväkotimuksut sisällä. Ohjatussa leikkitoiminnassa oli tyttö-poika-parille annettu tehtäväksi keksiä yhteinen leikki. Aava leikki innoissaan parkkitalolla oman parinsa kanssa eikä tietenkään olisi halunnut lähteä. Niinpä sain tehdä aikamoiset suostuttelut, että pääsimme pukemaan. Ja kello kävi!

Menimme autoon. Laitoin avaimen virtalukkoon. Moottori sanoi piuuuu ja vaikeni sitten.

Auto pysyi hiljaa. Minä kelasin miehen työmatkan, kaikki mahdolliset kaverit, auton virtapiuhat mitkä lie ja hinaukset, uhmaikäisen kantamisen kolmen kilometrin matkan yli 20 asteen pakkasessa, kauppareissun ja iltatyöt. Auto ei puolustautunut eikä selittänyt, vaikka haukuin sitä niin kuin nyt haukutaan, kun takapenkillä istuu neljävuotias. Voi juuttaan kaalikääryle, ja silleen.

Pyysin apua ohikulkevalta mieheltä, joka pyysi näyttämään, tapahtuuko mitään. No kyllä vain tapahtui heti, kun saatiin mies viereen seisomaan. Moottori murahti käyntiin. Hurraa!

En sitten uskaltanut ajaa kauppaan vaan ajoin suoraan kotiin ja mietin, että syödään varmaan sitten veteen keitettyä kaurapuuroa. Kello oli jo 16.

Käytin hoidossa olevan koiran metsässä. Aava seisoi yhä eteisessä toppahaalari päällään, kun tulin. Hän aloitti heti tutun ”olin reipas päiväkodissa, mutta nyt olen aivan loppu, sinä hylkäsit minut sinne” -itkun. Hän ei osannut riisua, mutta hän osasi heittäytyä mahalleen huutamaan. Ensin eteisessä, sitten olohuoneessa, sitten keittiössä.  Yritin kiireellä etsiä ruokatarpeita, mutta vähän hankaloitti toppa-asuinen jalassaroikkuja.

Löysin ainekset makkarakeittoon. Siinä alkoi olla kaikkien lasten kanssa vähän kaikenlaista säätöä siitä, kuka syö mitäkin ja mihin aikaan (”Oikeesti en oo syönyt välipalaa, tartten välipalan heti!”) ja siitä, kuka nukkuu ensi yön missäkin (”Kyllä voi tulla N.N. meille ihan hyvin yöksi, vaikka sä et ole kotona illalla!”) ja siitä, onkohan tekemäni ruoka mahdollisesti ihmisravinnoksi kelpaavaa vai ei.

Sain tehtyä keiton. Sain lapset pöytään. Pienin söi lusikallisen ja ilmoitti, että ei syö enempää. Heittäytyi mahalleen pöydän alle. Isommat söivät vähän enemmän, mutta olisivat varmasti sanoneet, että voin pakata veitseni ja lähteä, he ovat nähneet tarpeeksi, jos olisivat itse nähneet kyseistä kokkiohjelmaa.

Laitoin naapurissa asuvalle ystävälle viestin kaikesta säädöstä, jota työiltaani kuului lasten osalta. Työnsin siis lapseni sovitusti hänelle. Jossain vaiheessa mainitsin, että autoni jää luultavasti sitten sinne työpaikan pihaan, koska tuskinpa käynnistyy, mutta hei, elämä on. Että tulkaa hakemaan, jos haluatte joskus päästä eroon minun lapsistani.

Siinä kävi sitten niin, että ystävä hoiti omat ja minun lapset, laittoi pienimmän nukkumaan, ulkoilutti koiran ja vei ja haki minut töihin ja töistä. Huh huh! Kun arki painaa lujaa päälle eikä sukua ole lähimaillakaan, on ehkä rikkainta kaikesta omistaa tuollaisia ystäviä.  Iso respect ja thank you! Kiitos ja anteeksi!

Kun ajoimme töihin, kerroin, että en uskaltanut ajaa kauppaan. Kerroin uudestaan kaikesta siitä säädöstä ja väsymyskiukusta, jonka otin kotona vastaan ennen lähtöäni taas. Ystävä kysyi siinä ajaessaan, että mitä olisin halunnut kaupasta, että hän kyllä tuo. Puuskahdin, että no suklaata, mutta sanoin, että ei oikeasti tarvitse käydä. 

Kun ystävä tuli hakemaan minua töistä, oli istuinlämmitys kuumalla, pienin nukkumassa isosiskon hoivassa, koira tyytyväinen, ja, mikä liikuttavinta, puolikas suklaalevy odottamassa minua autossa.

Ja sen minä sitten söin.  Söin kuin voileipää.

Tämän tarinan minä halusin teille tänään kertoa.

 

Lue myös

X