Yli pyykkivuorten

Maailman rakkain pehmolelu

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
rakkaimmat postaukset
Kuva nimetty Keliakialiiton ryhmäblogin Arjen murusten mukaan, jossa bloggasin aiemmin lapsen keliakiasta.

Isosisko kävi laittamassa sen vastasyntyneen pikkusiskon kainaloon siskolle
vuokrattuun ensisänkyyn. Isosisko tai isoveli muistutti aina, että se pitää
ottaa mukaan myös vaunu-unille sekä kylään. Ja sitten se otettiin. Ja sinne se
sitten jäi, pikkusiskon kainaloon.

Yksivuotiaan oivallus: kaksi pupua!

 

Kaksivuotiaan suurin rakkaus.

Ihan pieni Pupu, vaaleanpunainen ja pullea, on kulkenut meidän Aavan mukana
jo kohta viisi vuotta. Se tekee maailman tärkeintä työtä: lohduttaa, antaa
hellyyttä, rakastaa ja uskaltaa Aavan puolesta.

24/7-työ on verottanut Pupua, Pupu Pupusta viralliselta nimeltään, joten se
on päässyt laihtumaan. Se on ohut, harmaa ja reikäinen, mutta se muuttuu koko
ajan rakkaammaksi.

Sen turkkia on pussattu ja siihen on pyyhitty kyyneleitä satoja kertoja. Se
on ollut piilossa kymmeniä ja kymmeniä kertoja, mutta löytynyt aina. Hassu pupu
on vähän kujeilevakin!

Pupu on nähnyt maailmaa. Se on ollut muutaman kerran lentokoneessa, mutta ne
eivät ole ainoita lentokokemuksia. Se on lentänyt myös yleisten vessojen
lattialle, parvekkeelta takapihalle ja voltilla ja kärrynpyörällä sohvalta
lattialle. Joskus se on lentänyt isosiskon ja isoveljen väliä pikkusiskon
kirkuessa keskellä, mutta kun se on päässyt takaisin pikkusiskon syliin, on se
antanut sata pusua.

Pupu on ollut päiväkodissa, kaupassa, konsertissa, hotellissa, mummolassa ja
kavereilla. Se on nukkunut pinnasängyn ja rattaiden lisäksi kerrossängyssä,
käsilaukussa ja turvaistuimessa. Se on ollut myös monta yötä yksin, esimerkiksi
kerran Rosson leikkipaikan pöydällä sekä monesti ystävien luona. Pupu on tullut
sitten kotiin postipaketissa ja sieltä Rossosta foliopäällysteisessä
pitsapussissa.

Pupu on tosi rohkea. Kun pitää ottaa verikoe tai mennä sairaalaan tähystykseen,
tehdään toimenpiteet aina Pupu Pupuselle ensin. Kyllähän sitä itsekin uskaltaa,
jos Pupukin!

 

Pupu osaa laulaa! Sen bravuuri on Juha Tapion TSNEH, mutta ei se kenellekään
muulle kuin Aavalle laula, että ”tykkään susta niin, että halkeeeeeen”.
Vain Aavalle. Kun Juha Tapio laulaa radiossa, alkaa Aava nauraa, että Pupun
lauluahan se Juha siellä vetää. Kiva, että Juha Tapiokin osaa sen Pupun biisin!

Joskus Pupu on pakko salaa viedä ja pestä tai korjata sitä ihan vähän niin,
että Aava ei edes huomaa.

Tällä viikolla Aava huomasi jotain, ja niin huomasivat kyllä kaikki muutkin,
koska Aava kirkui. Ja kun hän kirkuu, kirkuu hän todella kovaa ja todella
korkealta.

Meillä hoidossa oleva maailman rakkain Helmi-koira halusi myös rakastaa
tuota maailman rakkainta Pupua. Helmin rakkaus on semmoista hepuliriehumista,
jollaista ei vanha Pupu oikein enää jaksa.

Siinä kävi sitten näin. Ja Aava kirkui. Ja me kauhistuimme.

”En nyt Aava ihan näe sinua, mutta rakastan kyllä! Tässä olen.”

Onneksi on postimyynti. Seuraavana päivänä postilaatikosta löytyi aarteita,
joilla Pupu herätettiin henkiin. Uudet silmät ja uusi vaaleanpunainen nenä!

Pupulle jäi lievä hajataitto, mutta se ei haittaa. Kun Pupu Pupunen vihdoinkin
taas näki Aavan, se pussasi Aavan ihan märäksi. ”Pupu alkoi heti vain pussailla”, nauroi Aava, joka itsekin pussaa Pupun lisäksi kaikkia perheenjäseniä sellaiset 50 kertaa vuorokaudessa.

Entistä rakkaampana, kolhujen
kasvattamana se palasi joukkoomme ja katsoo taas meitä niin viisain silmin
valmiina lohduttamaan, antamaan hellyyttä, rakastamaan ja uskaltamaan.

Jokaisella meillä pitäisi olla oma Pupu.

 

Lue myös

X